Näillä kahdella puolalaisella löytökissanpennulla kävi hyvä tuuri, mutta entäpä niiden lukuisat lajitoverit nyt ja tulevaisuudessa?

Kirjoitin taannoin tänne blogiin Karjalainen-lehdessä julkaistusta kissa-aiheisesta kirjoituksesta ja tunteista joita se minussa herätti. Kirjoitukseni puolestaan herätti ilahduttavan paljon keskustelua eri puolella internetiä ja mielipiteitä esitettiin, puolesta ja vastaan. Koska aihe on edelleen ajankohtainen enkä soisi keskustelun sen ympärillä tyrehtyvän, päätin palata aiheeseen… tuskin viimeistä kertaa.

Koska minä olen sanottavani tähän asiaan sanonut, päätin linkittää tähän sellaisen henkilön haastattelun, joka todella tietää, mistä puhuu. Kaksikymmentä vuotta Keski-Pohjanmaalla rankkurina toimineen Erkki Kilposen kokemukset nimittäin puhuvat omaa karua kieltään siitä, mikä (maatiais)kissojen asema yhteiskunnassamme on. Ylen haastatteleman Kilposen esilletuomat tapaukset koskevat toki ainoastaan yhtä aluetta eikä koko maata, mutta mitä olen edellisen aihetta käsittelevän blogikirjoitukseni tiimoilta eläinsuojelutyössä aktiivisesti mukana olevien ihmisten kanssa keskustellut, niin tilanne ei ole sen parempi muuallakaan Suomessa.

Kissat ahdingossa ympäri maailmaa

Lohduttominta tässä on se, ettei kissan huono yhteiskunnallinen asema ja siitä johtuvat lieveilmiöt rajoitu ainoastaan tänne meille Suomeen. Siitä muistutti eräs ulkomailla asuva ystäväni Facebook-statuksessaan:

”Viime vuonna 10 575 kissaa lopetettiin Belgian rescuetarhoilla. Asiasta oli tänään uutisissa, ja siinä näytettiin yhden kissan lopetus ja kopallinen kuolleita pentuja. Vedottiin ihmisiin, että he leikkauttaisivat kissansa tai eivät ainakaan hylkäisi kadulle narttukissaa, joka jo on kantavana. Voi miksi ihmiset eivät opi? Miksi aivan liian moni on niin välinpitämätön?”

Toinen, Puolassa asuva tuttavani taas puolestaan pelasti kaksi todella selkeästi ja räikeästi hylättyä kissanpentua ilmeisen karulta kohtalolta. Kissat oli hylätty alueelle, jossa kulkukissoja liikkuu jo valmiiksi aivan riittämiin. Lisäksi siellä liikkuu ihmisiä, jotka kiduttavat kulkukissoja hengiltä mitä julmimmilla tavoilla. Nämä äärimmäisen ihmisrakkaat ja luottavaiset kissat olisivat siis kadulle jäädessään olleet hyvin otollisia ja todennäköisiä eläinrääkkäyksen uhreja.

Minä olen noin neljän kuukauden ikäinen puolalainen kissatyttö. Minut ja noin kolmen kuukauden ikäinen poikakissa hylättiin kiinnisidotussa pahvilaatikossa autiotalon pihalle nokkospuskaan.

Nämä molemmat esimerkit ovat Euroopasta ja ensimmäinen tosiaan eurooppalaisen nykysivistyksen kehdosta Belgiasta. Sivistyneimpinäkin pidetyissä kulttuureissa on näemmä särönsä ja Belgian kohdalla yksi niistä on ehdottomasti se, miten ihmiset (eivät tietenkään kaikki!) siellä kohtelevat kissojaan. Olen seurannut myös erään vapaaehtoisjärjestön taivalta Bosnian kodittomien eläinten auttamiseksi ja sielläkin kissoja löytyy välillä niin kammottavassa kunnossa, ettei niiden hyväksi ole tehtävissä yhtään mitään. Ei, vaikka niiden selviytymisen eteen tehdään kaikki voitava.

Toki monissa maissa joissa eläimillä on huonot oltavat, on ihmisoikeudet ja niidenkin toteutuminen retuperällä. Se ei kuitenkaan ole koko totuus, eikä auta selittämään sitä, miksi täällä Suomessa tai vaikkapa juuri Belgiassa kissoja kohdellaan niin kuin kohdellaan. Toki voimme pohtia tätä kysymystä laajemminkin ulottamalla sen mm. tuotantoeläimiin, mutta se onkin sitten taas aivan oma lukunsa. Tunnen näiden asioiden äärellä suurta voimattomuutta, mutta samalla entistä suurempaa halua tehdä asioiden muuttamiseksi sen, mitä itse yksittäisenä ihmisenä voin!

Joukkovoiman meri muodostuu pisaroista

Usein näistä asioista puhuttaessa kohtaa apeutta ja luovutusmielialaa, joita perustellaan sillä, ettei koeta yksittäisenä ihmisenä voitavan tehdä mitään konkreettista asioiden muuttamiseksi. Tällöin ylipäätään kaikki asiaan liittyvä toiminta koetaan turhaksi ja merkityksettömäksi, eikä siihen haluta edes ryhtyä. Koko maailmaa ei yksi ihminen voi pelastaa, mutta yksittäisiset ihmiset ja heidän tekonsa ovat niitä pisaroita, joista koostuu joukkovoiman meri! Meri, jolla on voimaa liikuttaa kiviä ja muuttaa asioita!

Samainen tuttavani joka pelasti pienet hylätyt kissanpennut, on menossa lähiaikoina oman kissansa kanssa paikalliseen päiväkotiin opettamaan lapsille kissan arvostusta ja oikeanlaista käsittelyä. Pieni vaiva hänelle ja hänen ihmisiin ja käsittelyyn tottuneelle näyttelykissalleen, mutta suuri askel kissan arvostuksen ja yhteiskunnallisen aseman parantamiselle! Kun lapset näkevät kissoja, pääsevät koskettamaan niitä ja oppivat että nekin ovat eläviä ja tuntevia olentoja, on suuri todennäköisyys että he kasvavat kunnioittamaan kaikkea elämää ja välittävät tämän asenteensa tulevaisuudessa omille lapsilleen. Mitä yksittäinen ihminen siis voi tehdä? Tuttavani osoitti sen, että paljonkin! Jos me kaikki kissanomistajat esimerkiksi osallistuisimme edes yhden lapsen eläinkasvatukseen, olisi maailma sen sukupolven myötä taas hieman parempi paikka. Voisimmeko me hänen esimerkkiään seuraten tehdä jotain Suomen kissojen hyväksi?

KUVAT Via Nocturna*PL