Netissä puhuttiin jälleen kerran suunnitelmallisista maatiaiskissapentueista, vastuuttomasta kotikissapennutuksesta ja kodittomista kissoista. Keskustelu eli ja rönsyili lopulta koskemaan maatiaiskissan yleistä terveystilannetta esimerkiksi täällä Suomessa ja koin tarpeelliseksi pureutua tähän vaiettuun aiheeseen. Kissojen kohdalla kun tuntuu vallitsevan koiramaailmasta tuttu harhakäsitys siitä, että maatiaiskissa (/sekarotuinen koira) olisi automaattisesti terveempi kuin rotukissa.

Koska maatiaiskissa on minulle niin rakas ja haluan olla avoin ”oman rotuni” terveystilanteesta (ja kannustaa samalla muitakin tekemään samoin!), päätin kantaa oman korteni kekoon ja kertoa asiasta oman näkemykseni. Vaikka tämä osaltaan liittyykin mielipiteeseeni maatiaiskissojen asiallisen ja suunnitelmallisen pennutuksen kannattajana, niin jätin tämän aspektin sivurooliin ihan tarkoituksella, jottei tämä kirjoitus venähdä kilometrien pituiseksi. Tulen kuitenkin aivan takuulla lähitulevaisuudessa paasaamaan tästä pennutus- ja lisääntymisasiastakin taas jälleen kerran, mutta se jääkööt tältä erää toiseen kertaan.

Joskus kuulee väitettävän, että maatiaiskissat olisivat terveempiä kuin rotukissat, sillä se ei rotukissojen tavoin ole tiukan ulkomuotojalostuksen piirissä. Itse en allekirjoita tätä väitettä ja siihen on montakin syytä. Esimerkiksi monet villiintyneistä maatiaiskissapopulaatioista peräisin olevat kissat ovat vähintään yhtä sisäsiittoisia kuin rotukissatkin – ja käytännössä vielä monin verroin sisäsiittoisempia –, eikä sisäsiittoisuus ole yhtään sen vähemmän haitallista maatiaisilla kuin rotukissoillakaan.

Tottakai maatiainen noin rodunlaajuisesti esim. Suomessa varmasti on geenipooliltaan heterogeenisempi kuin monet ainakin pienilukuisten rotujen edustajat, mutta koska valtaosa maamme maatiaisista syntynee valvomattoman ja holtittoman lisääntymisen seurauksena, tarkoittaa se käytännössä sitä, että pienellä paikallisella alueella oleilevat kissat lisääntyvät keskenään, niiden jälkeläiset taas keskenään ja niin edelleen. Niinpä tämä maanlaajuisen maatiaiskannan heterogeenisyys ei välttämättä pääse yksittäisen kissan geeniperimässä kehuttavimmin näkymään, vaan sen sukupuu koostuu muutamasta hassusta kissasta ja niiden jälkeläisistä.

Maatiaiskissojen perinnöllisiä sairauksia on genetiikan osalta paljon vaikeampi tutkia kuin rotukissojen ja siksi kai elämmekin jossain illuusiossa, että maatiainen olisi terveempi. Okei, rakenteeltaan moni maatiainen kai on joitain rotukissoja sopusuhtaisempi ja kärjistettynä sitä kautta kai myös terveempi, mutta monet kissojen pahimmista terveydellisistä vitsauksista ovatkin sellaisia, joita ei kissan ulkonäöstä voi millään päätellä. Ulkomuodolla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi perinnöllisen sydämen vajaatoiminnan kanssa, joka on yksi kissojen puhutuimmista perinnöllisistä sairauksista ja sitä löytyy tavalla tai toisella joka rodusta, myös maatiaisista. Joidenkin kissarotujen kohdalla on löydetty keinoja joilla sydämen vajaatoimintaa (HCM) aiheuttavan geenin kantajat voidaan testata jo ennen kuin sairauden aiheuttamat muutokset näkyvät ultraäänitutkimuksessa ja täten sulkea pois jalostuksesta. Maatiaiskissoille tällaisia geenitutkimuksia ja perinnöllisiin sairauksiin liittyvien geenien paikallistamista on käytännössä mahdoton tehdä niiden sukulaisuussuhteisiin liittyvien epävarmuuksien vuoksi, muttei se tarkoita sitä, etteikö maatiainen voisi tätä geeniä kantaa, siihen sairastua ja sitä periyttää siinä missä rotukissakin. Siksi sydämen ultraäänitutkimus olisikin mielestäni etenkin lisääntyvien maatiaiskissojen kohdalla ensisijaisen tärkeä asia.

Kissojen luuston ja rangan ongelmat kuten lonkkadysplasia, spondyloosi ja välimuotoiset nikamat ja niiden esiintymislaajuus ovat vasta hiljattain alkaneet selvitä tutkijoille. Ilmeisesti selkeän jalostuksellisen päämäärän takia Suomessa tehdyt tutukimukset koskenevat pelkästään rotukissoja, mutta mielestäni maatiaiskissan tulisi olla näiden ranka- ja luusto-ongelmien tutkimisessa ja tiedostamisessa aivan yhtä suuren huomion keskipisteenä kuin mikä tahansa rotukissakin, sillä se että kissoja ei tutkita, ei tee niistä automaattisesti terveitä. Mielestäni maatiaiskissojen – leikattujenkin – omistajien tulisi osoittaa selkeää mielenkiintoa kissojensa luuston ja rangan terveyttä kohtaan, sillä se on ainoa keino jolla tutkijatkin saadaan kiinnostumaan niistä. Kissojen rutiininomaiseen luuston ja rangan kuvaamiseen ja kuvien arvioimiseen yleispätevällä arviointiasteikolla lienee vielä matkaa, mutta mikäli se tapahtuu omien kissojeni elinaikana, pyrin parhaani mukaan kuvauttamaan ne.

Perinnöllisten sairauksien ohella maatiaiskissaa koskevat monet ympäristötekijöihin liittyvät ongelmat ja niiden mahdollisesti aiheuttamat sairaudet (näiden rooli esimerkiksi idiopaattisen kystiitin puhkeamisessa on kysymysmerkki) ja käytöshäiriöt. Esimerkiksi liian aikainen vierottaminen ja ”villikissataustasta” johtuvat vaikeudet sopeutua lemmikiksi ovat ympäristötekijöiden ja vallitsevan asenneilmapiirin takia juuri maatiaisten ongelmia ja maatiaisia ne löytölöihinkin päätyvät ”vapaan sikiämisen” hedelmätkin ovat. Rotukissat ovat ”näissä piireissä” harvinaisia ja oman kokemukseni mukaan ne rotukissat jotka löytölöihin päätyvät, ovat pääasiassa huostaanotettuja sosiaalitapauksia ja aivan takuulla myös yksittäistapauksia. Ympäristötekijöiden ja yleisen kissanpitokulttuurin merkitystä maatiaiskissan hyvinvointiin ja terveydentilaan ei tulisi missään nimessä jättää huomiotta!

Maatiaiskissan terveystilannetta ei saa vähätellä. Vaatii suuren kurssinmuutoksen, jotta maatiaiskissa säilyisi oikeasti elinvoimaisena ja monipuolisena ”rotuna” jatkossakin. Ja yksi ratkaisu tähän kaikkeen olisi se, että ihminen alkaisi valvomaan ja järjestämään maatiaiskissojen pennutusta nykyistä tarkemmin ja tiukemmin ja valitsisi kissalleen mahdollisimman erisukuisen (esim. eri paikkakunnalta olevan) kumppanin. Tämä on vähintä mitä ihminen voi maatiaiskissan eteen tehdä ja kyseessä onkin ennenkaikkea eläinsuojelullinen asia.

///

Suomalaisten rotukissojen röntgenkuvauksella diagnosoitujen lonkkien kasvuhäiriöiden kartoitustutkimus – Minna HaatajaSpondyloosi ja synnynnäiset nikamien epämuodostumat suomalaisilla rotukissoilla – Satu Marttila

 kuvat Ari K.