Vuoden 2013 kohokohdat ja eväitä vuodelle 2014

Muistilistaksi itselleni ja ehkä vinkiksi lukijoillenikin päätin kasata tähän mielestäni parhaat kulttuurielämykset vuodelta 2013 ja asiat jotka pitää ehdottomasti kokea viimeistään alkuvuonna 2014. Toivon että mikäli listasta puuttuu jotain mikä ehdottomasti pitää kokea ensi tilassa, laittakaa omia vinkkejänne kommenttiboksiin. 🙂 Koska olen niin tarkka kaikista tekijänoikeuksista, ei tässä postauksessa valitettavasti ole yhtään kuvia. Toivottavasti kuitenkin jaksatte lukea alusta loppuun.

MusaNightwish Imaginaerum Tour DVD

Vanhaa metallisydäntä lämmittää nähdä, että oma ikisuosikki Nightwish on jälleen täydessä iskussa. Vaikka Tarja Turusen aikainen NW on minun mielestäni edelleen se ainoa ja oikea, Floor Jansenin pestaaminen bändin uudeksi laulajaksi on parasta mitä yhtyeelle on miesmuistiin tapahtunut. Minun NW:n kuunteluni loppui käytännössä kuin seinään sinä päivänä kun Tarja Turunen erotettiin yhtyeestä, enkä oikein ole sen jälkeen tiennyt miten bändiin pitäisi oikein suhtautua. Voimakas ja dominoiva naisvokalisti korvattiin lähes taustalaulajan rooliin jääneellä ”poppilaulajalla” ja minä mökötin, enkä suostunut kuuntelemaan NW:n uusia levyjä kuin korkeintaan sivukorvalla ja voimakkaalla ennakkoasenteella varustettuna.

Floor Jansenin edellinen bändi After Forever on minulle tuttu ja tulipa se nähtyä Nightwishin ohella livenäkin, sen lämpätessä NW:tä Helsingin jäähallilla Tarja Turusen viimeiseksi NW-esiintymiseksi jääneellä keikalla. Floorin erinomaisuus laulajana ei siis tullut minulle mitenkään yllätyksenä, kun mieheni tilasi nettikaupasta Nightwishin Imaginaerum Tour keikkadvd:n, jossa lyhyellä varoitusajalla NW:n tuuraavaksi (ja sittemmin vakinaistetuksi) laulajaksi hälytetty Jansen näyttää ja kuulostaa siltä, että hän olisi aina ollut osa bändiä. Jansenin metalliasenne teki minuun myös suuren vaikutuksen, ensimmäistä kertaa NW:n solisti ei ole vain mikrofonin varressa keikkuva neitonen, vaan rouheasti ja reteästi yksi jätkistä. 

Kaikki Nightwish-diggarit tämän varmasti ovat jo nähneet ja kuulleetkin. Teille jotka ette juurikaan ole tätä yhtyettä aikaisemmin kuunnelleet: nyt olisi korkea aika!

PelitNintendo WII U: Super Mario 3D World

En lähtökohtaisesti ole mikään 3D-pelien ystävä, mutta tämä peli sai kyllä paatuneemmankin 2D-diggarin sydämen lämpiämään. Peli on saanut hyvät arvostelut kautta linjan, mutta näin kissaihmisen silmissä siihen omaa humoristista lisäarvoa tuo tähän peliin uutuutena luotu kissapuku. Kissa-Mario siis kiipeilee, hyppii ja vaanii kuin kissa, animaattorit ovat selkeästi tarkkailleet oikeita esikuvia hahmojen liikkeitä pohtiessaan. Kun kissa-Mario vaanii, sen takapuoli heiluu vinhasti puolelta toiselle, niinkuin oikealla kissalla konsanaan. 😀 En tiedä olisinko tästä pelistä näin haltioissani, jos tämä ei olisi iskenyt näin suoraan kissaihmisyyteni hermoon. Tämä peli on kuitenkin saanut minut laskemaan piikkejäni hieman alas 3D-pelien suhteen, joten eipä kai se väärin ole. Tuttua ja turvallista Mario-konseptia on muutenkin saatu raikastettua pienillä uusilla jipoilla, nostalgiaa ja vanhoista 2D-peleistä ammennettuja elementtejä unohtamatta. 

Ehdottoman suositeltava peli kaikille kissan ja tasohyppelypelien ystäville. 

Marion lisäksi viimeaikoina on tullut pelattua myös monia pienempien pelifirmojen tekemiä omaperäisiä ja kokeellisuudessaan virkistäviä pelejä. Niistä voisinkin kirjoitella ihan oman postauksensa, mikäli konsolipelit sattuvat kiinnostamaan jotakuta toistakin kuin minua itseäni. 😀

ElokuvaNälkäpeli – Vihan liekit

Joo. Voi tuntua vähän lattealta hehkuttaa tällaista Hollywood-pätkää, mutta mielestäni tämän koko Nälkäpeli-konseptin idea ja ehkä pohjimmainen sanomakin on niin kiehtova, että pitäähän siitä nyt hetki puhua. Kirjailija Suzanne Collinsin luoma Nälkäpeli-maailma on dystopia, jossa luokkaerot ovat valtavat ja niiden seuraukset pahimmat mahdolliset. Diktatuurinen Panem on jaettu 13 vyöhykkeeseen joita johtaa rikkaiden Capitol, jonka ympärillä toinen toistaan köyhemmät ihmiset elävät.

Nälkäpeli kehitettiin hallitsijoitaan vastaan kapinoineiden ja sittemmin kukistettujen kansalaisten kurissa pitämiseksi. Vuotuisessa pelissä jokaiselta vyöhykkeeltä arvotaan yksi nais- ja yksi miestribuutti, eli osallistuja peliin, jossa ainoa tavoite on selvitä viimeisenä hengissä, eli voittaa Nälkäpeli. Vihan liekit on Nälkäpeli-elokuvan ensimmäinen jatko-osa, joka pohjautuu Collinsin samannimiseen kirjaan.

Vihan liekit -elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoden päähän edellisen elokuvan tapahtumista. Edellisen Nälkäpelin oli vasten kaikkia sääntöjä ja todennäköisyyksiä voittanutkin yhden sijasta kaksi henkilöä, vyöhykkeen 12 tribuutit Katniss Everdeen ja Peeta Mellark. Tämä uhkaa herättää Panemin kansan kapinoimaan häikäilemätöntä yksinvaltiasta presidentti Snowta vastaan. Ehkäistäkseen kapinan, Snow päättää haluta eroon Katnissista ja passittaa hänet uudelleen Nälkäpeli-areenalle.

Nuorisolle suunnatun teiniromantiikan alla Nälkäpelissä piilee voimakas poliittinen kannanotto. Se näyttää mitä tapahtuu yhteiskunnassa, jossa rikkaat rikastuvat rikastumistaan samalla kun köyhät köyhtyvät. Kansalaiset ovat tyytymättömiä oloihinsa ja vallitsevaan tilanteeseen, mutta samalla voimattomia armeijan edessä. Mikä avuksi?

Nälkäpelin seuraaminen on rikkaille capitolilaisille viihdettä, jota he seuraavat televisioiden kaltaisista ruuduistaan kuin suomalainen Big Brotheria. He sponsoroivat suosikkejaan auttaen heitä kohti voittoa ja buuaavat suosikkinsa vastustajille. Nälkäpelissä tosi tv:n olemus on vain viety raakuudessaan seuraavalle tasolle. Nälkäpelissä ihmisiä kuolee oikeasti ja heidän hengissäselviytymiskamppailustaan on tehty raakaa viihdettä.

Nälkäpeli-kirjoja en ole lukenut, mutta elokuvista olen tykännyt. Jos ei olekaan teinihömpän ystävä, niin tämä elokuva kannattaa käydä katsomassa jo sen sisältämän yhteiskuntakriittisen sanoman vuoksi. Antaa ajattelemisen aihetta varttuneemmallekin katsojalle.

Kismittää kun jäi näkemättä ja kokemattaNaudan historian museo

Höh. Nyt on 11.12. ja google tiesi kertoa että kirjailija Laura Gustafssonin ja kuvataiteilija Terike Haapojan Helsingin Kaapelitehtaalle pystyttämä Naudan historian museo oli viimeistä päivää auki eilen. 🙁 Naudan historiaa ja kulttuuria ilmeisen kattavasti esitellyt museo olisi todellakin kiinnostanut allekirjoittanutta, mutta auttamattomasti myöhässä sitä tässä nyt ollaan. 🙁

Jos joku on käynyt tuolla museossa, olisi kiva kuulla kommentteja ja sen herättämiä ajatuksia. 🙂

To Do List alkuvuodelle 2014

ElokuvaMe ollaan parhaita

Kerrankin sarjakuvaan pohjautuva elokuva, joka ei käsittele supersankareita. Lukas Moodyssonin Me ollaan parhaita perustuu ohjaajan vaimon Coco Moodyssonin omaelämäkerralliseen sarjakuvaan ja kertoo kolmesta nuoresta punkkarista vuoden 1982 Ruotsissa. Niin herkullinen asetelma ettei sitä vaan voi jättää väliin!

NäyttelytDon’t Shoot the Messenger Designmuseossa 12.1.2014 asti

Graafisen suunnittelun nykytyyliä ja ilmiöitä esittelevä näyttely on toki käytävä katsomassa. Oikeastaan vähän hävettää etten ole käynyt jo. Näyttelyn näkökulmana on tarkastella sitä, miten ajankohtaiset ilmiöt kuten politiikka ja kriittisyys näkyvät suunnittelijoiden töissä. Tämä on mielestäni todella mielenkiintoinen näkökulma usein hyvin kaupalliseksikin mielletyn ammattikunnan työhön.

Kiasma Hits Nykytaiteenmuseo Kiasmassa 19.1.2014 ja 7.9.2014 asti

Kiasma on 15-vuotiaan taipaleensa kunniaksi koonnut yhteen kokoelmiensa helmet ja huiput kahteen erilliseen Hits-näyttelyyn. Itselleni Kiasmalla ja sen teoksilla on tunnearvoa, sillä siellä tuli aikoinaan käytyä melko paljon ja tehtyä teosanalyysejä siellä olleista töistä. Niin hauskalta kuin se kuulostaakin, on Kiasman kokoelmilla minulle myös nostalgia-arvoa, jonka myötä palaan takaisin jo menneisiin nuoruuden päiviin. 😀 

Tässäpä minun vuoteni kohokohdat ja suunnitelmat alkuvuodelle 14. Mitkä on teidän menneen vuoden päräyttävimmät kulttuurikokemukset ja millaiset on suunnitelmat ensi vuodelle?

Kulttuuri Musiikki Suosittelen

Tempputurpa seikkailee jälleen!

Kissojen kanssa temppuilun lisäksi olen treenannut temppuiluja muidenkin eläinten kanssa. Nyt jo edesmenneet kesyrottaveljekseni osasivat tempun jos toisenkin ja viime alkukeväästä sain hoitohevoseni omistajan suostumuksella alkaa treenaamaan naksutin- ja kosketuskeppijuttuja myös sen kanssa.

Tempputurpailun alkutaipaleesta voit lueskella tarkemmin täältä.

Tässä postauksessa olevat kuvat ovat viime keväältä, sillä tällä hetkellä tulee niin aikaisin pimeää, että hyvien valokuvien saaminen on käytännössä mahdotonta.

sari_fine2.jpg

Kyseessä on siis hyvin herkkä ja helposti paineistuva tamma, jonka kanssa temppuilu vaatii erityistä hienovaraisuutta. Kokemus osoitti naruriimun olevan näissä tilanteissa liian voimakas väline tälle hevoselle. Naruriimun toimintaperiaate kun perustuu paineeseen, jota se muodostaa siinä olevien solmujen kohdille (ylläolevasta kuvasta näkee aika hyvin naruriimun rakenteen ja solmujen paikat). Tätä painetta vastaan herkkä hevonen ei halua käydä, jolloin tilanteesta tulee sille ristiriitainen ja epämiellyttävä. Tavallinen riimu siis päähän ja mukaan pitkä naru, jotta hevosella on tilaa liikkua mahdollisimman vapaasti. Tamma olikin selkeästi vapautuneempi nyt, kun sillä oli tavallinen riimu päässä.

Tässä tuli myös huomattua että joskus tauko – pidempikin sellainen – tekee vain ja ainoastaan hyvää. Olin nimittäin varautunut aloittamaan tauon jälkeen naksuttelun ja kosketuskeppiin totuttelun alkupisteestä, mutta takapakin sijaan tulikin suuri edistysaskel.

Ehdollistuminen johon naksuttimen kanssa kouluttaminen perustuu, on kuin pyörällä ajoa. Tamma ehti keväällä juuri ehdollistua naksuttimeen (se rupesi siis heti naksahduksen kuultuaan odottamaan makupalaa, josta tiesin sen hiffanneen naksuttimen syvimmän olemuksen) ja pitkän tauonkin jälkeen se muistaa naksuttimen merkityksen. Edellinen naksuttimeni oli todella kovaääninen ja nyt olin ostanutkin uuden, josta kuuluu vaimeampi naksahdus. Pohdin, osaako hevonen yhdistää kahta erilaista ääntä pitävää naksutinta toisiinsa, mutta huoli osottautui turhaksi. Hevonen tiesi saman tien missä mennään. 

Alunperin jouduimme totuttelemaan naksuttimeen pitkän kaavan kautta, tamma kun herkkänä sieluna säikkyi siitä kuuluvaa ääntä. Vaati siis lukemattomia toistoja että tamma alkoi yhdistää naksahduksen positiivisiin asioihin. Kun naksuttimen positiivisen merkityksen kerran oppii, ei sitä unohda koskaan.

Naksuttimen lisäksi ihan oma tarinansa on kosketuskeppi. Tamma, joka vielä alkukeväästä paineistui kepistä silmiinnähden, tajusi nyt hetken luimistelun jälkeen kupletin juonen täydellisesti! Onnistuin palkkaamaan sen kerran tismalleen oikea-aikaisesti, jonka jälkeen hevonen alkoi itse hakeutua korvat hörössä koskettamaan turvallaan kosketuskepin palloa. Tämä oli aivan äärimmäisen huikea ja positiivinen edistysaskel, sillä eläimen ei tulisi missään nimessä pelätä kosketuskeppiä, paineistua siitä, saatika väistää sitä. 

sari_fine02.jpg

Paineistuneena hevonen kääntää päänsä pois paineistavasta objektista. Tämä ei missään nimessä ole toivottavaa, sillä hevosen ei tulisi paineistua kosketuskepistä, vaan kohdentaa liike sitä kohti eikä poispäin siitä.

Tämänkertaisen tempputuokion alkuperäisenä suunnitelmana oli siis vain palautella asioita hieman mieliin. Olin varautunut siihen, että tällä kertaa ei tehtäisi muuta kuin totuteltaisiin kosketuskeppiin ja naksuttimeen… Mutta vielä mitä! Hevonen alkoi melko nopeasti koskettaa rutiinina edessään olevaa kosketuskepin palloa ja olikin samantien lisättävä haastetta peliin. Kosketuskeppiharjoituksissa kun on tarkoitus siirtyä heti haastavimpien tehtävien pariin, kun helpommat menevät rutiinilla, että eläimen mielenkiinto ja motivaatio säilyvät.

Kosketuskeppiharjoitukset aloitetaan aina pitämällä kosketuskeppiä suht lähellä eläintä, jolloin se ylettyy koskemaan kuonollaan/turvallaan palloa sen suuremmitta ponnisteluitta. Kun tämä sujuu rutiinilla, voidaan kosketuskepin ja eläimen välistä etäisyyttä kasvattaa, tavoitteena että eläin tulee kepin luo koskettamaan sen päässä olevaa palloa. Kun tämä onnistuu, voidaan alkaa treenaamaan esimerkiksi kääntymisiä, sijoittamalla kosketuskeppi eläimen sivuille, ei suoraan eteen.

Lopulta tamma seurasi kosketuskepin liikerataa päällään ja kulki perässäni pitkin kenttää, päästäkseen koskettamaan palloa turvallaan. Pystyin hieman myös aloittelemaan liikkeen kohdentamista sivulle. Eli pelkän eteenpäin suuntautuvan liikkeen lisäksi hevosen tuli myös kääntyä, päästäkseen koskettamaan kosketuskeppiä. Tämä ylitti kaikki odotukset ihan kirkkaasti ja tammakin vaikutti nauttivan.

Tälläkertaa mukana oli hevosen omistaja ja yksi ylimääräinen käsipari onkin näissä hommissa korvaamaton. Kaksi kättä on tässä touhussa täydellisen epäkäytännöllinen määrä, sillä vähintään tuplat tarvitaan ja silti voi tulla hankalaa kaikkien liikkuvien osien yhtäaikaisessa hallinnassa. Meillä kun heppakin pidetään temppuilun ajan kiinni, jotta se tietää olevansa töissä. Ainakin tämän hevosen on helpompi kohdistaa keskittymisensä tehtäviin asioihin, kun aidan toisella puolella oleva vihreämpi (tai siis tällä hetkellä keltainen) ruoho ei vie liikaa huomiota. 

sari_fine03.jpg

Ja näin! Hevonen kiinnostuu kosketuskepistä ja suuntaa korvat hörössä sitä kohti! Naksautuksen ja makupalan arvoinen suoritus.

Pahinta mitä hevoselle voi tehdä on junnata sen kanssa niin kauan että se väsyy, kyllästyy ja turhautuu. Siksi temppuilenkin tamman kanssa mielummin lyhyissä jaksoissa, jotka lopetetaan onnistumiseen. Suoritusten välillä voidaan pitää pieniä taukoja, joiden aikana vaikka talutetaan hevosta kierros käynnissä ja sitten jatketaan. Hevoselle annetaan rauha nauttia palkinnostaan (makupala), ennenkuin siirrytään seuraavaan tehtävään. Pienistäkin onnistumisista riemuitaan ja kehutaan vuolaasti, silloin kaikille jää temppuilusta hyvä mieli.

Ensisijaisena ohjenuorana temppuilussa pidän sitä, että mennään täysin hevosen ehdoilla. Tämän tamman kohdalla se tarkoitti alkuun kosketuskepin pitämistä paikoillaan sellaisella etäisyydellä, että hevonen ylettyy sen kummemmin ponnistelematta koskettamaan sitä turvalla. Hevoselle voi osoittaa alkuun että kosketuskeppi ei tee mitään pahaa, mutta lähtökohtaisesti hevosen pitäisi lähteä oma-aloitteisesti lähestymään sitä. Kun kontakti keppiin tulee hevosen aloitteesta, vältytään siltä että hevonen alkaa paineistua siitä. Hevosta ei siis tule painostaa, vaan antaa sen luontaisen uteliaisuuden voittaa. Kun se itse huomaa kosketuskepistä seuraavan mukavia asioita, niin ensimmäinen – ja se suurin –  askel on otettu. 🙂

Kuvat: Mila J. 

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään