Minun piti tänään rustata kesän viimeinen, järven rannalla laiturilta varpaitaan vedessä huljutteleva ja paljain jaloin pitkin maantietä kiireettömästi sipsuttava lomapostaus. Se saa kuitenkin nyt odottaa. Palasin eilen nimittäin parin päivän minimatkalta ja heittäydyin sänkyyn lukemaan reissuni aikana postilaatikkooni kolahtaneita lehtiä. Tuoreimmasta Trendistä luin Koko Hubaran kirjoittaman jutun introverteista, eli niinkutsutuista sisäänpäinkääntyneistä ihmisistä. 

Hubara kertoo kuinka hän sai lähestulkoon potkut työstään, kun ei kyennyt työskentelemään muiden ihmisten keskellä avokonttorissa. Hän kertoi myös lapsuuden ja nuoruuden kokemuksistaan. Hän tiesi olevansa erilainen, mutta miksi? Lääkärit tyrkyttivät masennus- ja ahdistuneisuusdiagnoosejaan, mutta mikään näistä ei todellisuudessa täsmännyt Hubaraan. Vuosien päästä hän oivalsi ihan itse olevansa introvertti. Ei sairas, ei välttämättä ujokaan, vaan introvertti.

Hubara peräänkuuluttikin introverttien parempaa kohtelua ja asemaa ”ekstrovertteja suosivassa yhteiskunnassa”. Kenenkään ei tulisi joutua esittämään mitään muuta kuin on. 

Suvaitsevaisuutta introverteille?

On mielestäni toki hienoa, että erilaisista ihmisistä kirjoitetaan. Aiheesta kirjoittamalla pyrittäneen levittämään tietoa ja sitä kautta lisäämään suvaitsevaisuutta. Jalo päämäärä kieltämättä. Mutta entä jos se tietynlaisesta ihmisestä hyvään sävyyn kirjoittaminen tehdään toisenlaisten ihmisten morkkaamisen ja lyttäämisen kautta? Lisääkö se todellisuudessa silloin suvaitsevaisuutta laisinkaan?

Hubaran kirjoitus ei ole ainoa introverttiutta käsittelevä lehtikirjoitus. Se ei myöskään ole ainoa, jossa ulospäinsuuntautuneista ekstroverteista – introverttien vastakohdista – maalataan ikävä, ikävän yksipuolinen ja ilmeisesti myös kateuden värittämä kuva. 

Ensinnäkin. Näiden asiasta kirjoittaneiden introverttien mukaan ekstroverteillä on työelämässä aina niin ihanaa ja helppoa. Ekstrot kun osaavat tehdä numeron itsestään ja täten pitää huolta siitä että heidät ja heidän roolinsa työyhteisössä huomataan. Ideansakin he saavat aina kuuluville. Kun introvertti on omalle temperamentilleen luontaisesti pohtinut mietelmänsä siihen pisteeseen että on valmis sanomaan sen ääneen, tulee taas siihen joku ekstrovertti ja vie senkin mahdollisuuden introvertilta.

Toisekseen. Herää kysymys: jos peräänkuulutetaan suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää introvertteja kohtaan ja koetaan että heidän pitäisi saada olla omia itsejään joutumatta vetämään mitään roolia, niin miksi tätä samaa ei sitten suoda ekstroverteille? 

Viesti kuuluu siis: Ekstrovertit ovat ärsyttäviä suupaltteja jotka eivät koskaan anna kenellekään muulle suunvuoroa, eivätkä ota muita huomioon. Siksi he menestyvät, kun tekevät niin suuren numeron aina itsestään ja niillä on töissäkin siksi niin helppoa!

Puhua saa, mutta ei liikaa

Tietty ulospäinsuuntautuneisuus varmasti on hyödyksi työelämässä. Mutta voidaanko sen pohjalta vetää todellakin niinkin kärjistetty johtopäätös, että ekstroverttiys yksiselitteisesti on hyvä asia ja ekstroverteilla aina töissä helppoa? Ei voida.

Jos joitakin introvertteja pidetäänkin hiljaisuutensa ja vetäytyvyytensä takia töykeinä, niin kovin monesti kuulee ”ulkopuolisten” suusta ekstrovertinkin sitä puheliaisuutensa takia olevan. Jos introvertin pitää esittää olevansa jotain muuta kuin on, esimerkiksi yrittämällä vastoin luontoaan mennä ryhmätilanteisiin mukaan, joutuu vastaavaa toiminnan tietoista säätelyä harrastamaan ekstroverttikin. Periaatteella ”Puhua saa, mutta ei liikaa”.

Työyhteisöissä tuntuu siis olevan hyvin tarkka käsitys siitä, minkälaista ekstroverttiyttä työntekijöiltä hyväksytään. Ekstroverttiys on jeesjees, kunhan se on tietynlaista ekstroverttiyttä. Muuten ekstrovertillä on työelämässään aivan täysin samat riskit joutua pomon puhutteluun luontaisen tempperamenttinsa takia, kuin introvertillakin.

Introvertin tavoin ekstroverttikin saattaa joutua käymään päänsisäistä dialogia siitä, miten hänen tulisi käyttäytyä työyhteisössä tullakseen hyväksytyksi ja täysivaltaiseksi yhteisön jäseneksi. Kuinka monta sanaa päivässä voi sanoa ilman, että on työkavereiden ja pomon mielestä rasittava papupata? Ekstrovertti ei myöskään aina osaa tuoda itseään ”oikealla tavalla” esille, eikä se ole ekstrovertillekään mikään automaattinen ja syntymälahjana saatu supertaito.

Sen enempää kuin introverttikaan, ei työyhteisön ihannetyöntekijä siis liene ekstroverttikaan. Kaipa se ihanne olisi jokin välimuoto. Spontaanisti ideoitaan kertova, mutta tarvittaessa myös taustalle vetäytymään kykenevä. Kuka meistä sitten on tällainen unelmatyöntekijä, tiedä häntä.

Tottakai myös esimiesasemiin helpohkon näköisesti kiipivistä narsisteista ja psykopaateistakin voidaan puhua ekstrovertteinä. Heidän kohdallaan ekstroverttiys ei kuitenkaan mielestäni ole se kokonaisuuden ratkaiseva tekijä. Ekstroverttiyttä merkityksellisempää heidän kohdallaan siis lienevätkin aivan muut psykopatiaan tai narsismiin tavallisesti liittyvät tekijät, esimerkiksi taito manipuloida kanssaihmisiä.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei todellakaan ole mollata ekstroverttejä entisestään, taidanhan olla sellainen itsekin. Halusin vaan tuoda näihin ”introverttiyttä väheksyvää ja ekstroverttiyttä suosivaa yhteiskuntaa” koskeviin kirjoituksiin myös tätä ekstroverttinäkökulmaa. Kabon teksti kun tosiaan ei ole ensimmäinen lukemani, jossa ekstroverteistä puhuttaessa paistaa läpi kateus ja katkeruus siitä, kun ”ekstroilla on niin helppoa”. Ekstrovertin näkökulmasta kun se ei sitä todellakaan ole.

Ei meitä ekstroverttejä ole mitään syytä kadehtia. Me olemme ihan samanlaisia ihmisiä kuin te introvertitkin. Ominaisuuksiltammemme ehkä erilaisia, mutta ihmisarvoltamme samanveroisia. Me ekstrovertitkin kohtaamme omat haasteemme niin työ- kuin yksityiselämässämmekin, eikä se mahdollinen menestys työssä tule meillekään ilmaiseksi.

Se osa työntekijöistä joille menestys tulee valmiina ja kultatarjottimella kannettuna, on hyvin pieni. Siihen osaan mahtunee niin ekstro- kuin introverttejäkin. Meille muille tempperamenttiimme katsomatta, työnteko on työntekoa, sanan varsinaisessa merkityksessä.

//

ps. Pysykää kanavalla! Se postaus ihanaisesta reissusta ihanaan paikkaan on myös luvassa lähipäivinä! 🙂