Miltä helmikuu näytti?

Nyt on jo maaliskuu, en voi ymmärtää miten aika menee niin nopeasti. Tuntuu, että ihan vastahan tämä vuosi 2021 alkoi. Toki helmikuu on muita kuukausia lyhyempi, mutta silti! Helmikuussa 2021 opin, oivalsin ja odotin paljon, kurkataampa nyt tarkemmin sinne helmikuuhun ja siihen miltä helmikuu näytti?

 

Odotusta…

Helmikuu on  jostain syystä kuukausi, jolloin odotan jotain. En tiedä aina mitä. Ehkä sitä kevättä? Mutta miksi? Kevät on ihanaa kaunista aikaa, heti niiden loskakelien jälkeen, mutta yleensä mieleni on keväällä maassa, masennus ja ahdistuneisuus on vaikeampana. En tiedä syytä tälle, koska moni kokee asian päinvastoin. Tänä vuonna odotin helmikuun loppumista jo pitkään, sillä heti maaliskuuhun vaihtuessa, olisi lääkärikäynti jota olin odottanut jo kauan. Nyt se onkin ohi, enkä viisastunut sillä käynnillä vaikka sitä olin toivonut. Olisin halunnut vastauksia jo kaikkeen. Mutta tutkimukset jatkuvat. Sitten juhannuksen jälkeen.

 

Oppimisia ja oivalluksia…

No helmikuu oli muutakin kuin odottamista, se oli täynnä uuden oppimista ja oivalluksia. Tämä blogi on yksi merkki siitä. Blogimaailma ei ole itselleni mitenkään vieras paikka, mutta olen oppinut silti jälleen paljon uutta. Olen lukenut taas enemmän muiden blogeja jotka ovat mitä mahtavin tapa oppia uutta!

Olen myös tietoisesti opiskellut kaikkea muuta uutta. Olen osallistunut verkkokursseille, kuunnellut luentoja, etsinyt tietoa paljon monista eri asioista. Rakastan uusien asioiden oppimista!

 

 

Olen tehnyt myös niitä suuria oivalluksia, kuten se, että olen aina ollut ihminen joka haluaa miellyttää kaikkia muita, olen hukannut itseni ja vajonnut masennuksen ja ahdistuksen mustaan kuoppaan. Olen käynyt elämässä syvemmissä vesissä, kuin koskaan olisin toivonutkaan. Mutta oivalsin, että voin tehdä itseni eteen enemmän. En elä tätä elämää muille, elän sitä itselleni, voin rakentaa elämästäni juuri sen näköisen, kuin itse haluan. Tällä hetkellä haluan löytää itseni ja jättää taakseni masennuksen ja ahdistuneisuuden. Ja tämä oivallus ei ollut myöskään oikotie onneen, mutta se oivallus oli alku tälle matkalle jonka aloitin tämän blogin myötä.

 

Aamusivuja…

Olen aina ollut skeptinen näiden ”morning pages” ym. juttujen kanssa. Päätin kuitenkin aloittaa nämä kuuluisat aamusivut. En toki perinteisellä tavalla, vaan itse kirjoitan niitä tietokoneella. Vielä toistaiseksi ainakin. Sillä olen ihminen joka innostuu kokeilemaan uusia asioita nopeasti ja kyllästyn niihin vähintään yhtä nopeasti, ellen nopeamminkin. Olisin nytkin halunnut ostaa muistikirjan tätä varten, mutta ajattelin, että nyt on ehkä ensin syytä saada siitä osa rutiiniani ja kun niin on käynyt, voin ostaa sen jonkun täydellisen ihanan muistivihkon juuri sitä varten. Vielä en kuitenkaan ole siinä, että niistä olisi tullut osa aamurutiinia (jota minulla ei ole, paitsi se kahvi, kahvi, kahvi!), mutta voin jo nyt sanoa, että päiväni ovat olleet rauhallisempia mielen suhteen.

Kun ne asiat eivät olekkaan enää siellä päässä kiertymässä kehäksi, vaan ne on ensitöikseen sylkenyt sieltä ulos, huomaa, että osaa paljon järkevämmin ja oikeammilla mittasuhteilla ajatella niitä asioita. Aivoni ovat kuin selain jossa on 15 välilehteä auki ja en hitto tiedä mistä se musiikki tulee. Se helposti aiheuttaa jo itsessään ahdistusta, joten on ihan hyvä saada asiat ylös ja ajatukset järjestykseen ensimmäisenä aamusta (Oikeasti se kahvi ihan ensin, sitten toinen kuppi, vielä kolmas, hups, vie lapsi päiväkotiin, syö kiireellä aamupala, juo neljäs kuppi kahvia, ainiin ne aamusivutkin vielä, taidan tässä samalla ottaa vielä kuitenkin kahvia…). Mutta suosittelen! Ehkä pitäisi saada kehiteltyä oikeasti toimiva aamurutiini (ja vähentää sitä kahvin juontia).

 

Lisää oivalluksia…

Toinen suuri oivallukseni on ollut, että rakastan edelleen meikkaamista. Se on ollut osana elämääni jo hyvin nuoresta iästä saakka. Sitten sain lapsen, en enää ”ehtinyt” ja jaksanut. Ei äidit harrasta meikkaamista ajattelin. No tässä sitä ollaan, uhmaikäisen äitinä, välillä hiukset pystyssä huuhkajalta näyttäen, välillä täysissä tällingeissä, ihan vaan, että vessaan voi mennä! Rakastan sitä, on ihana kaivaa meikit esiin (juoda kahvia samalla) ja rueta vain sutimaan naamaan, se on tyhjä kangas johon voit maalata sielunvärit ja kaikkea muuta liibalaabaa tähän. Mutta se on vapauttavaa, se rentouttaa ja voit huoletta kokeilla uusia juttuja, meikit voi aina pestä pois. Koitappa sama tehdä maalaukselle, kun kaikki menee päin…

Jos jaksoit lukea tänne asti, niin ihanaa, jos et, tässä lyhyt tiivistelmä:

Olen oppinut paljon itsestäni, odottanut lääkäriaikaa, juonut kahvia ja oppinut paljon muilta. Kaikenkaikkiaan siis todella antoisa kuukausi takana, omine vaikeuksineen, mutta myös myötätuulineen!

Ps. Tajusin vasta tänä talvena ensimmäistä kertaa, kuinka kauniita lumihiutaleet ovat!

Miltä helmikuu näytti sinun elämässä?

Rakkaudella, Jonna.

Viime kerralla: Sini-violetti smokey eye -meikki