DIY – rauhoittavat silmälaput

Olen lähiaikoina ollut jotenkin todella väsynyt, vaikka olenkin nukkunut tarpeeksi joka yö. En kuitenkaan ole saanut nukuttua hyvin, vaan olen aina öisin hyvin levoton ja näen jatkuvasti unia, minkä takia olo on aamulla superväsynyt enkä meinaa saada itseäni revittyä sängystä ylös kovin helposti. Toivottavasti tämä on vain lyhyt vaihe syysväsymystä, eikä jatkuisi pidempään. Alkaa nimittäin jo keskittyminenkin asioihin mitä teen olemaan todella heikoilla, huomaan välillä tekeväni niin kummallisia asioita, että pitää pysähtyä miettimään mitä mun päässä oikein liikkuu (vai liikkuuko edes mitään). Tän väsymyksen on alkanut huomaamaan myös ulkoapäin. Mulla ei ole ikinä ennen elämässäni ollut turvonneet silmäpussit tai tummat silmänaluset, ihan sama kuinka väsynyt olisin ollut. Nyt olen kuitenkin saanut jopa asiakkailta töissä kysymyksiä siitä ehdinkö koskaan nukkumaan, kun näytän kuulemma niin väsyneeltä. 

AfterlightImage.jpg

 

Löysin ohjeen kotitekoisiin silmälappuihin väsyneille silmille joskus yhtä vlogia katsoessani ja päätin testata niitä nyt, kun sellaisille on oikeasti tarvetta. Olen lähiaikoina innostunut entistä enemmän tekemään itse kasvonaamioita sekä muita kauneustuotteitta. Näin tiedän tismalleen mitä ne sisältävät ja parasta on, että lähes kaikki ainekset löytyvät keittiön komeroista tai jääkaapista. Olen oppinut mm. miten eri ruoka-aineet vaikuttavat ihoon/hiuksiin/kynsiin ja mihin ongelmaan kannattaa käyttää mitäkin. Tässäkin ohjeessa oleva…

Kurkku kosteuttaa, virkistää ja kirkastaa ihoa sekä vähentää turvotusta.  Lisäksi kurkulla on myös ihoa rauhoittava ja vaalentava ominaisuus, eli juurikin ne ominaisuudet, mitä väsyneet silmät kaipaavat. 

Sitruuna taas sisältää paljon iholle hyviä antioksidantteja. Se toimii myös ihon vaalentajana ja kollageeniverkoston vahvistajana. (psst. ennen kuin heität puristetun sitruunan puolikkaat pois, paina puolikkaat kyynärpäihin ja pidä niitä siinä muutaman minuutin ajan. Sitruunan hapot irrottavat kuollutta solukkoa tehden karheista kyynärpäistä pehmeämmät.)

Vihreä tee sisältää paljon kofeiinia, mikä vähentää turvotusta. Myös vihreästä teestä löytyvät antioksidantit auttavat turvotukseen, sillä niillä on ihoa kiristävä vaikutus. 

 

AfterlightImage.jpg

 

 

Näihin silmälappuihin tarvitset:

 

– puolikkaan kurkun

– n. 3dl vihreää teetä

– yhden sitruunan mehun

– paketillisen vanulappuja

 

Soseuta kaikki ainekset keskenään blenderissä ja varmista että seoksesta tulee sileää ilman isoja paakkuja toisin kuin mulla. Kostuta vanulaput seoksessa ja purista ylimääräinen neste pois, kuitenkin niin että laput jäävät sopivan kosteiksi. Leikkaa vanulaput keskeltä halki ja asettele ne minigrip pussiin. Säilytä pussia jääkaapissa ja käytä silmälappuja pari kertaa viikossa.

Huom. tästä ohjeesta tulee todella todella monta silmälappua. Itse tein kerralla niin paljon jotten joutuisi tekemään niitä usein uudestaan, mutta uskon että myös puolikkaasta ohjeesta riittää lappuja aika pitkäksi aikaa.

Kauneus Terveys Iho

Se on asennekysymys

AfterlightImage_Fotor.jpg

Viime viikolla harmitti todella moni asia. Tuntui siltä, ettei mikään mene niin kuin pitäisi. Koko viikko tuntui olevan yhtä maanantaita. Pysähdyin välillä miettimään miksi just mulle tapahtuu nyt kaikki ne pienet ja vähän suuremmatkin vastoinkäymiset. Ärsytti ajatuskin siitä, että jos universumi onkin nyt päättänyt koetella mun hermoja viikon ajan ja kaikki pitää tehdä tai edes yrittää tehdä vaikeimman kautta. Samalla aloin miettimään ihmisiä lähipiiristäni jotka käyvät tällä hetkellä vaikeita asioita läpi. Jostain kumman syystä juurikin niiden ihmisten olen nähnyt lähiaikoina hymyilevän eniten. 

 

Päätin yrittää väkisinkin muuttaa mun asennetta asioita kohtaan, vaikkei sillä hetkellä tuntuisi yhtään siltä. Helpointahan on vain ajatella, että taas mulle nyt sattui jotain inhottavaa, ei edes enää yllätä.  Miten se parempi asenne sitten muka auttaa asiaan? Ihan sama mikä mun asenne on, sähköt on joka tapauksessa poikki ja vaikka yrittäisinkin muuttaa mun asennetta, niin kylppäri tulvii kuitenkin vettä ja uusi pesukone on pakko ostaa. Näin ajattelin ennen kuin olin pakottanut itseni muuttamaan asennettani. 

 

Mutta…

– Vaikka kylppärissä eivät sähköt toimineetkaan moneen päivään, antoi se mulle hyvän syyn käydä joka ilta tunnelmallisessa suihkussa kynttilänvalossa. Kirkkaiden keinovalojen sijaan kynttilänvalo auttoi rentoutumaan niin hyvin, että uni tuli iltaisin paljon helpommin kuin normaalisti. 

– Entinen pesukone oli vanha ja mennyt näköjään jotenkin muutossa osittain rikki. Se oli aiheuttanut oikosulun, minkä takia kylppäristä oli sähköt katkennut kokonaan. Vaikka kirpaisikin ostaa uusi kone tilalle, on se turvallisuuden kannalta paljon parempi; olisin voinut muuten jonain päivänä saada sähköiskun vanhasta pesukoneesta. Lisäksi uudessa pesukoneessa on paljon pienempi energiankulutus, joten oli loppujen lopuksi ihan hyvä kun edellinen hajosi, jotta itsekin tajusi ostaa turvallisemman ja tehokkaamman tilalle.

 

Nämä esimerkit tuli päällimmäisenä mieleen, kun mietin asioita jotka alkuun harmitti, mutta myöhemmin ei enää ollenkaan kun oli muuttanut oman suhtautumisensa niihin. Lisäksi on tietenkin ollut myös muutamia pienempiä sekä vähän suurempia vastoinkäymisiä, mutta oli se sitten jonkin tavaran hajoaminen tai yleisesti onnellisuus elämässä, haluan uskoa siihen, että asenne ratkaisee. Jos niin monet lähipiirini ihmisistä pystyvät olemaan niin positiivisia ja käyvät vastoinkäymisetkin läpi hymyssä suin, niin miksen minäkin? Asenteen muuttaminen ei ollut ainakaan mulle kovin helppoa. Ja varsinkaan siinä positiivisessa asenteessa pysyminen. Mutta kyllä se sitten ehdottomasti tuntui olevan sen arvoista, minkä takia haluankin harjoitella tuota taitoa enemmän. Ei sitä tiedä jos joku päivä se tulisikin ihan luonnostaan, yrittämättä niin kovaa.

 

 

 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään