Avoajattelu jatkuu

Onpahan venähtänyt tämä tuntikertomus, vaarana näissä venymisissä on se, että tuppaa unohtumaan kokemukset… No, yritetään! Torstain tunnilla jatkettiin samojen tehtävien parissa, joita maanantain valpassa tehtiin. Ratsu oli vaihtunut Valpusta Romeoon, joten ei muuta kuin henkiset säädöt eri asetuksiin ja kyytiin yrittämään. Täytyy sanoa, että maanantain open pitämä ”puhuttelu” (eli siis vihjailu leirillä löytyneiden säätöjen hukkumisesta) kaihersi mielessä niin, että päätin oikeasti tsempata. Nyt ne ohjat pysyisivät käsissä ja hevonen pysyisi reippaana ja tahdikkaana!

Luonnollisesti tunti lähti ihan eri tavalla käyntiin, kun oikeasti oli käsitys siitä, mitä pitäisi tehdä toisin – ja vieläpä niin tuoreena muistissa. Romeo kulki ihan eri tavalla avuilla kuin Valppu, ohjastuntumakin oli ihan eri planeetalta. Jossain kohtaa opettaja jopa käski vähän pidentää ohjaa, haha. Sitten tuli aika kirottujen välikäyntien, ja pakka levähti hetkeksi ihan totaalisesti. Yritin, mutta kesti kauan, ennen kuin tilanne palautui samaksi kuin ennen käyntejä. Sain (ehkä ansaitusti) moitteita siitä, miten vanha minä meinaa päästä valloilleen ja matkustelee kyydissä. No, todellisuudessa kyllä yritin, mutta se ei vain riittänyt. Ja tunnin jälkeen tajusin, että olin lähtenyt välikäyntien jälkeen samalla ajatuksella ja yhtä kevyellä ohjasotteella kuin mihin tilanne oli edennyt ennen käyntejä. Virhe! Hommahan lähti käytännössä alusta. Keskusteltiin tästä opettajan kanssa tunnin jälkeen, ja vaikutti siltä, että oivallukseni oli ihan oikea.

Kaiken kaikkiaan olin kuitenkin erittäin tyytyväinen tuntiin, kehitystä oli tapahtunut neljän päivän aikana huimasti, pääni sisällä tietenkin, ja nautin suunnattomasti siitä, että pääsin näyttämään opelle, että kyllä minä ihan oikeasti joskus osaan, eikä leirin opit ole menneet oikeasti hukkaan! Välillä tuntuu vain ihan hirvittävän vaikealta tunnistaa eri hevosilla se, mikä on tarpeeksi – esimerkiksi tarpeeksi reipas, muttei kiireinen ravi tai käynti, eivätkä kaikki opettajammekaan tunnu aina olevan ihan täysin samaa mieltä näistä. Tyylejä ratsastaa kun on monia ja peräänantoon pääsee useaa tietä. Ja kun olen niin pitkään ratsastanut löysällä ohjastuntumalla ja vielä kaiken lisäksi tehtäviä tehdessä (tai ongelmia kohdatessa) tottunut heittämään ohjat käsistä pois kokonaan (ihan idioottimaista, tiedän), niin minkäs teet. Vanhat tavat istuvat tiukassa.

Lyhyesti: Välikäyntien jälkeen kuvitellaan, että tunti alkaa alusta ja vaaditaan ihan yhtä voimakkaasti ja reilusti kuin alkutunnistakin. Ei saa kuvitella, että pitkien ohjien jälkeen hevonen on samassa tilassa kuin ennen pitkien ohjien antamista. Vähän vielä lisää eloa käteen, liikuttelua ja hauis rennoksi, käsi liikkeeseen mukaan, muttei ohjia löysäksi. Etenkin laukassa ne ohjat oikeasti kädessä!

Tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin!

– Ässä