Puomitunti ihanalla Romeolla

Ja heti perään seuraavaa tuntikertomusta, nyt kun se on vielä tuoreena mielessä. Meillä vakiotuntilaisilla oli tällä viikolla puomitunti, ja kuten tavallista, ratsujako jännitti. Salaa haaveilin Ursusta tai Terosta, jännitin Romeota ja vähän ehkä arkailin Valppua (parin kuukauden takainen pyllähdys kummittelee edelleen mielessä, vaikka sen jälkeen on mennyt Valpulla ihan kivasti esteet). Listassa komeili Romeon nimi, ja toisaalta olin ihan fiiliksissä, toisaalta jännitti hurjasti, sillä papparaisella on tapana kuumua esteillä ja kyttäillä jalkojaan. Puomeilla kumpikaan ongelma ei olisi mitenkään erityisen suuri, mutta jos vanhat merkit pitäisivät paikkaansa ja menisin sillä myös estetunnilla ensi viikolla…… No, etukäteen ei tietenkään liikaa kannata jännittää, ei etenkään ennen kuin on koittanut edes puomeja!

Romeo ja minä kesän kurssilla. (Kuvasta kiitos Minnalle!)

Totutusti suunnittelin jälleen ennen tuntia tulevaa ratsastamistani: viime torstaina oli hyvä fiilis, siitä lähdettäisiin parantamaan. Siispä ohjat kunnolla käteen, oma moottori toimimaan, kunnon taivutukset ja tarvittaessa avitetaan avaamalla sisäkättä, avotaivutukset reilusti ja kunnolla ulkokäden pidätteet, laukassa ohjat käsissä jiiänee, jiiänee, olihan noita muistettavia asioita vaikka muille jakaa, mutta ei auttanut kuin lähteä tekemään parastaan.

Kentälle oli ilmestynyt pelottavia tötteröitä päätyihin, niin että kulmat tehtäisiin kunnolla, eikä kavioura kuluisi soikioksi. No, nuo tötteröthän olivat ensimmäiset pari kierrosta maailman pelottavin asia Romeon mielestä ja jokaista piti erikseen tuijottaa ja karkuun olisi ollut ihan pakko päästä. Onneksi papalla on kuitenkin sellainen taipumus, että jos pelottavista asioista pari kertaa pääsee ohi, niin sitten ne unohtuvat ihan kokonaan. Näin oli nytkin. Muutenkin Romeo vaikutti olevan mukavalla tuulella, se vastasi apuihin, kunhan muisti tehdä pidätteet tarpeeksi selvästi. 

Ensimmäinen puomitehtävä oli pitkän sivun suuntaisesti kootut kolme kolmen puomin sarjaa, joiden välille tuli käyntisiirtyminen ja voltti käynnissä niin, että ensimmäisellä asetettiin normaalisti sisään ja toisella voltilla ulos. Ensimmäiset puomit oli pitkillä väleillä, toiset ”normaaleilla” ja kolmannet lyhyillä väleillä, niin että ravin tempoa tuli lisäksi säädellä. Tehtävä sujui yllättävän hyvin, mitä nyt vähän ripeämmin olisi saanut siirtyä käyntiin (tästä siis note to self: pidätteet vielä paremmin läpi ensi kertaa ajatellen). Laukkaverryttely suoritettiin itsenäisesti ajatellen välillä asetusta ympyröillä ulos. Romeo oli ihmeen hyvin kuulolla ja reippaana, ja ilmeisesti istuin aika keskellä, kun asetus ulos onnistui ilman laukanvaihtoyrityksiä (pappa on aikamoinen kisatykki ja rakastaa laukanvaihtoja). Jes! 

Välikäynnit nollasivat jälleen hyvää ratsastusta, ja tuntui että kesti kamalan pitkään saada hevonen hyväksi. Tällä kertaa havaitsin myös sen, että ongelmat ovat potenssiin kaksi, mikäli välikäyntien jälkeen on vielä eri suuntakin, kuin ennen niitä. Tänään vieläpä huonompi suuntani, eli vasen kierros. No, ei auttanut kuin yrittää, yritin ajatella avotaivutuksia ja asetella vuorotellen ulos ja sisään, joten kyllä se siitä vähitellen. Ja siis huomattavasti nopeammin ja paremmin kuin edellisellä kerralla!

Sitten tehtiin laukkapuomeja, joiden väliin tuli ravissa voltti. Alkuun oli haparointia ravisiirtymisen kanssa, ja jälkimmäinen puomi meinasi tulla vähän liian ripeässä laukassa, mutta viimeiset yritykset molempiin kierroksiin sujuivat oikeastaan tosi hyvin. Tällä kerralla muistin myös oikeasti pitää ohjat kädessä laukassakin. Viimeisenä koitettiin päästä laukkapuomien väli viidellä laukka-askeleella, kun se normaalisti oli mitoittettu ehkä kuudelle tai kuudelle ja puolelle, vähän hevosesta riippuen. Sai kyllä painattaa sellaista haipakkaa, että oksat pois, en ole varmaan ikinä mennyt kentällä niin kovaa. Vähän jo pelkäsin, että saanko hevosta päätyyn tarpeeksi hitaaksi, niin ettei olla kaarteessa kyljellään, meinasi nimittäin poni vallan innostua tehtävästä! No, hyvinhän se oli silti kuulolla, ei ongelmia. Ehkäpä sitä tulevaa estetuntiakaan ei kannata turhia jännittää!

Kaiken kaikkiaan ihan superfiilikset tunnin jälkeen, ja tämänkertainen opettajakin totesi, että oltiin ihan ilo silmälle Romppu-papan kanssa! Tykkään tuosta ponista kyllä ihan kympillä, se kuuluu ehdottomasti lemppareihin nykyään!

– Ässä