Vapun tunnelmia

Helou ja aurinkoista vappua! 

En voi käsittää, että kesä on ihan oikeasti näin lähellä. Kuukausi sitten mittari näytti kymmentä astetta, tänään jo viittätoista. Ei ihan perinteinen vappusää.

Oon taas herännyt talviunilta. Musta tulee kesän tullen ihan eri ihminen. Aurinko on mun oma henkilökohtainen jumalani, jota palvon päivästä toiseen. Samalla pelkään kuitenkin, että tästäkin kesästä tulee yhtä surkea kuin viime kesästä. En enää kunnolla muista, miltä kesä tuntuu. Tää päivä antoi siitä kuitenkin pienen toiveikkaan välähdyksen.

Tässäpä tulisi teille kuitenkin vapunajan välähdyksiä ja hetkiä. Kamera jäi viime reissulla Lahteen, joten jo hetken aikaa oon joutunut tyytymään puhelinkuviin. Onneksi ensi viikolla saan rakkaan Olympukseni takaisin 😀

Töissä vietettiin vappua hattuteemalla. Mulla kävi säkä, sillä olin ostanut ton hatun jo ennen kuin sain tietää tästä teemasta. Mulla oli pienenä tollasia samantyylisiä pieniä hattuja, joten tästäkin tuli kivasti lapsuus mieleen. Pienenä hatuissa tais tosin olla myös sulkia. 

IMG_6575.JPG

Vapun ja kevään kunniaksi lakkasin myös kynnet ja laitoin noita viime (vai edellis-) kesänä supersuosittuja siirtokuvia ihoon. 

IMG_6631.JPG

Vappuun, niin kuin mihin tahansa juhlaan, kuuluu tietenkin myös syöminen! Kesää kohden annokset yleensä kevenevät, mutta…

img_6651_0.jpg

img_6577.jpg

IMG_6656.JPG

Loppuun vielä kuva tämänpäiväisestä jätskihetkestä järven rannalla. Näyttää lämpimältä ja idylliseltä, mutta huhhuh mikä tuuli. Melko äkkiä jätskin syönnin jälkeen oli häippästävä takaisin kotiin. Tosin kotonakin olin jopa hetken aikaa sortseissa parvekkeella, joten kyllä se kesä sieltä vielä tulee.

IMG_6696.JPG

Ihanaa kesän ja helteiden odotusta! <3

suhteet oma-elama ruoka-ja-juoma

Pitkäperjantain mökötysasu

Pitkäperjantai on musta ja synkkä ja niin totta kai myös mun tän päivän asu. Ei vaan, en kylläkään valinnut tätä mekkoa päivän teeman mukaan, vaan halusin vain ottaa kunnolla käyttöön viikonloppuna hankkimani uutuuden. Mekko on Vilasta, taattua Vitinnyä. Mulla kävi onneksi tuuri, kun sain itselleni tämän tän kevään uutuuden ennen kuin se loppuu myymälöistä. Tykkään tästä ihan hirveen paljon. Mekko on simppeli ja helppo käyttää, mutta kuitenkin siinä on taas, mun pukeutumiselle tyypillisesti, joku pikku juju.

Yritin näyttää kuvissa pitkäperjantain kunniaksi vakavalta, mutta päädyinkin näyttämään 5-vuotiaalta mököttävältä lapselta, joka on kaiken lisäksi pakotettu laittamaan mekko päälleen. Musta näistä kuvista tuli niin hauskan ristiriitaisia, että totesin, että nämä on pakko julkaista.

Itse mekko meni kuitenkin vielä hetkeksi kaappiin odottamaan illan ravintolaillallista. Kotona näissä kamppeissa tuli ikuiselle vilukissalle kylmä, ja jouduin laittamaan päälleni farkut ja kollarin. Kevät ei taida sittenkään ihan vielä olla täällä, vaikka kovasti sitä odottelen. Ehkä se onkin hyvä syy mököttää!

P3250127.jpg

Mekko Vila/ Vitinny Lace Dress

P3250126.jpg

P3250122.jpg

Synkkää tai valoisaa pitkäperjantaita itse kullekin! Valitkaa itse, millä mielin tätä päivää vietätte.

muoti paivan-tyyli