Täydellinen jouluasu

Heipä hei! Vuosi 2016 on nyt jo hyvässä vauhdissa, mutta ajattelin asukuvien muodossa vielä hetkeksi palata takaisin viime vuoteen. Uuden vuoden ensimmäinen kuukausi oli äärettömän kiireinen, ja siksi blogikin jäi päivittämättä. Blogi on kyllä kolkutellut omantunnon tavoin mielessäni useinkin. Haluaisin kirjoittaa enemmän ja paremmin, mutta en kuitenkaan hutiloiden. Siksipä en suostukaan ottamaan postaustahdista suurta stressiä elämääni, vaikka blogi minulle tärkeä onkin. Lupaan kuitenkin yrittää suunnitella ajankäyttöäni taas hieman paremmin.

Viime postauksessa kerroin suureellisista uudenvuodenlupauksistani. No, kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin Strömsössä. Sokerittomuushaaste meni pilalle heti tammikuun ensimmäisenä päivänä, kun söin vahingossa paahtoleipää. Siis paahtoleipää! Ei käväissyt mielessäkään, että paahtoleipä voisi sisältää sokeria. Tässä vaiheessa ajattelin vielä, ettei suurta vahinkoa ollut päässyt tapahtumaan ja yritin jatkaa sokerittomalla linjalla. Olin kuitenkin jatkuvasti nälkäinen ja kiukkuinen, joten jo parin päivän päästä annoin periksi ja nappasin paloja suklaatalostamme.

Haasteen epäonnistuminen ei harmita niin paljoa kuin voisi kuvitella, sillä jo näiden parin päivän aikana opin huomaamaan,  miten monissa eri tuotteissa sokeria tosiaan on. Tajusin myös sen, ettei totaalinen sokerin poisjättäminen kerralla toimi omalla kohdallani. Herkkulakko, karkkilakko tai edes se, että en ravintolassa syödessäni tilaisi joka kerta limsaa, voisi olla minulle sopivampi tapa parantaa syömistottumuksiani. 

Lukuhaasteen kanssa sujuu hieman paremmin, vaikka olenkin vähäsen jäljessä aikataulustani. Tähän mennessä olen lukenut kolme teosta: Laura Lindstedtin Oneironin, Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä ja F.E. Sillanpään Nuorena nukkunut. Ehkäpä teen jossakin vaiheessa näistä ja muista lukemistani kirjoista oman postauksensa.

Nyt kuitenkin vihdoin siihen asuun! Tää oli mun jouluaaton asu, ja mun mielestä aivan täydellinen. Rento, lämmin ja tyylikäs. Olin himoinnut tota karvaliiviä jo siitä lähtien, kun näin sen Henkkamaukan syksyn kuvastossa. En kuitenkaan raaskinut ostaa sitä täydellä hinnalla, mutta kun vähän ennen joulua näin siinä -50%-lapun, ei ostopäätöstä tarvinnut kauaa harkita. Ainoa asia, jonka asussa nyt myöhemmin muuttaisin, olisi tuo paidan väri. Loppujen lopuksi kirkkaan valkoinen ei mun mielestä sopinut tuohon lainkaan. Muutoin asu on oikein perfect.

PC240075.jpg

Karvaliivi H&M // Paita Vila // Farkut Mango

PC240060.jpg

PC240055.jpg

muoti paivan-tyyli ajattelin-tanaan

Heippa hei 2015!

Ajattelin tulla näin vuoden viimeisen päivän iltana toivottamaan ihanaa ja onnellista uutta vuotta. Minun vuoteni 2015 on ollut hyvä, mutta en jää kaipaamaan sitä kuitenkaan sen enempää. Ajattelen aina, että kaikelle on aikansa ja paikkansa, enkä saavuttaisi mitään sillä, että jäisin märehtimään menneisyyttä (monesti tietysti helpommin sanottu kuin tehty). Olen niin valmis vuoteen 2016! Uudelta vuodelta toivon tietysti onnellisuutta ja onnekkuutta. Toivon leppoisaa ja tasaista arkea sekä niitä pieniä ja yksinkertaisia arjen iloja, edelleenkin.

En yleensä tee juurikaan uudenvuodenlupauksia, tai ainakaan kerro niistä kenellekään, vaan pidän ne oman pääni sisällä piilossa. Tänä vuonna on kuitenkin hieman toisin. Huomenna starttaan nimittäin sokeri- ja herkkulakon! Liityin Facebookissa Sokerilakko Tammikuu 2016! -ryhmään (jossa tammikuu on ärsyttävän virheellisesti kirjoitettu isolla alkukirjaimella, ja melkein jätin liittymättä sen takia) ja toivon, että mahdollisimman moni ystäväni näkee osallistumiseni tähän. En sen takia, että haluaisin nostaa itseni jalustalle tai ylpeillä olevani parempi kuin muut, vaan sen takia, että tekemällä asiasta julkisen, on lupaus helpompi pitää. En ole äärimmäisyyksien ihminen, joten en aio ottaa paineita sokerittomasta tammikuusta, vaan noudatan sitä niin hyvin kuin pystyn. Ryhdyn haasteeseen puhtaasti oman itseni ja oman hyvinvointini vuoksi. Tuntuu niin paljon paremmalta, kun ei koko ajan mätä omaan kehoonsa kaikenlaista soopaa. Erityisesti töissä on tullut napsittua ihan huomaamatta sokerisia herkkuja, sillä siellä niitä on lähes aina tarjolla. 

Toinen lupaukseni, tai ehkä ennemminkin tavoitteeni, on lukea ensi vuonna enemmän kirjoja. Olen opiskellut yliopistossa kirjallisuutta, ja opiskeluaikoina tuli luettua kirjoja hyvinkin nopeaan tahtiin, yleensä kirja per viikko. Sittemmin kaikki muu on mennyt lukemisen edelle, enkä tosiaan tiedä, miksi. Tai tiedän: aikaa tulee käytettyä kaikenlaiseen turhaan, lähinnä somessa jumittamiseen. Tähän kirjojenlukemislupaukseeni liittyy siis samalla myös lupaus vähentää turhaa ja merkityksetöntä somessa roikkumista. Lupauksen lunastamisessa mua auttaa HelMet-kirjastojen lukuhaaste 2016 (http://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Vinkit/Helmetlukuhaaste_2016(80206)). Haasteessa luetaan 50 kirjaa, mutta säännöt ovat jokaisen sovellettavissa. En siis ota turhia paineita tästäkään, mutta pakko myöntää, että on todella noloa, jos en haasteesta selviydy! Ajattelinkin aloittaa luku-urakan jo tänään Finlandia-voittajalla, Laura Lindstedtin Oneironilla.

img_0360.jpg

Vuodelta 1998 peräisin olevan kuvan avulla toivotan siis kaikille teille onnea ja iloa vuoteen 2016!

<3 Anu

hyvinvointi mieli kirjat ajattelin-tanaan