Throwback: Rome
Ensimmäistä varsinaista postausta pukkaa! Viime helmikuussa pakkasimme kihlattuni kanssa kimpsumme ja kampsumme ja lensimme vajaaksi viikoksi kohti Roomaa. Tää reissu olikin itseasiassa meidän ensimmäinen varsinainen yhteinen ulkomaanmatka. En edes muista kunnolla, miten päädyimme juuri Roomaan. Varmaan aika mutu-tuntumalla tuli matkakohde valittua. Tietysti merkitystä oli myös sillä, ettei lentomatka olisi liian pitkä, eli Euroopan puolella pysyteltiin, ainakin toistaiseksi. Mä en ole pienenä tai nuorenakaan matkustellut kovin paljoa ulkomailla, joten nähtävää ja koettavaa sen suhteen on paljon. Miksen siis aloittaisi vaikka Roomasta?
Reissun aikana tuli tosiaankin nähtyä vaikka mitä. Askeleita tuli aivan älyttömästi, ennätys taisi olla yli 19 000 askelta yhdessä päivässä, josta tulikin sitten kilometreinä jo yli 14. Olin reissun jälkeen niin poikki, että olisin tarvinnut vielä pikku loman lomasta toipumiseen.
Mun suosikiksi Roomassa muodostui Vatikaani. Käytiin totta kai Vatikaanin museoissa, mutta ne eivät sinänsä vakuuttaneet. Kun käytävät toisensa jälkeen olivat täynnä loistoa, ei se tuntunut enää oikein miltään. Sikstuksen kappeli oli vaikuttava, mutta samalla ehkä hieman huvittava. Parin minuutin välein yhden työntekijän tehtävänä oli hyssytellä ja muistuttaa: shhh, no photo. Mutta Pietarinaukio, se oli se mun juttu. Ehkä se oli aukion avaruus, kaunis ilma, ihmiset ja totta kai myös se historiallisuus ja paikan julkisuus. Oli uskomatonta istuskella sillä paikalla, jonka näkee joka vuosi televisiossa aivan toisissa merkeissä.
Vatikaanin lisäksi tuli koluttua kaikki muutkin perinteiset turistipaikat: Colosseum, Forum Romanun, Palatinuksen kukkula. Reissun ainoan todellisen pettymyksen koimme Via Appialla. Lonely Planetin opas kehui tien suurin piirtein maasta taivaisiin, joten odotukset olivat todella korkealla. Kuvittelimme, että tie olisi ainakin osittain suljettu ja, että siellä voisi käppäillä rauhallisesti ja fiilistellä historiaa. No ei ihan. Tie oli aivan tavallinen kapea mukulakivikatu, jolla autot ajoivat italialaiseen tyyliin täysin päättömästi. Tietenkään mitään jalkakäytäviä ei ollut, joten henkensä puolesta sai pelätä useampaan otteeseen. Tieltä ei ole olemassa edes yhtään kuvaa, koska siellä käppäillessä tunnelma ei todellakaan ollut korkealla. Via Appiasta huolimatta pääsimme perille katakombeihin, jotka kyllä olivat hieno kokemus. Takaisin keskustaan ja hotellille päin päätimme jostain kumman syystä mennä kuitenkin linkulla.
Hotellimme oli pikkuinen ja tunnelmallinen, ja se sijaitsi aika hyvällä paikalla lähellä juna-asemaa. Perinteisiä hotellin avainkortteja ei ollut, vaan ovi aukeni aivan tavallisella, joskin todella painavalla avaimella. Hotellin alakerrassa oli pieni kirjasto ja yläkerrassa aamupala. Kaikki oli jotenkin todella suloista, ja henkilökunta ystävällistä. Ainoan miinuksen saa itse hotellihuone, joka oli todella viluisa ja hämärä. Uni ei oikein maistunut, kun tasaisin väliajoin ilmalämpöpumppu pomppasi pauhaamaan.
Matkustelun parasta antia on ainakin mun mielestä syöminen. Roomassa tuli syötyä, varmasti kaikkien yllätykseksi, aika paljon pitsaa ja tietenkin jätskiä. Onnistuimme löytämään itsellemme jopa oman ”vakkarijätskipaikan”, jossa kävimme muistaakseni kolmesti. Kävimme myös Hard Rock Cafessa kahdesti, sillä emme enää loppureissusta jaksaneet pähkätä ruoka- ja ravintola-asioita sen enempää. Ja tyytyväisiä olimme kyllä tähän ratkaisuun, Hard Rock Cafessa oli leppoisa tunnelma ja ruoka oli meidän makuun sopivan simppeliä.
Rooma oli todella näkemisen arvoinen paikka, ja ehkäpä palaamme sinne vielä joskus. Olimme reissussa tosiaan helmikuussa, ja jo silloin tuntui, että paikka oli aivan täynnä ihmisiä. Turisteja houkuteltiin eri museoihin ja nähtävyyksiin aivan järkyttäviä hintoja maksavilla ”jonon ohi” -lipuilla. Myös selfie-keppejä myytiin joka nurkan takana. En siis todellakaan haluaisi nähdä, miltä kyseinen kaupunki näyttää kesällä, kun turisteja ja lämpöasteita on vielä enemmän. Suosittelen siis lähtemään Roomaan pahimman turistikauden ulkopuolella.
