Eteeriset öljyt hajuvetenä – iloa ja hyötyä luonnon tuoksuista

Minä rakastan tuoksuja, mutta kehoni reagoi niihin hyvin herkästi: monista keinoteikoisista, vahvoista tuoksuista minulle saattaa aiheutua päänsärkyä ja pahoinvointia. Olen kuitenkin löytänyt eteeriset öljyt, joita kehoni sietää – niistä en saa haittavaikutuksia. Eteeriset öljyt ovat luonnontuotteita, ne on valmistettu kasveista.

Eteerisistä öljyistä tulee monelle mieleen vain kukkaistuoksut ja naiselliset tuoksut. Eteeristen öljyjen kirjo on kuitenkin hyvin laaja – niitä valmistetaan eri kasveista ja eri kasvin osista. Valikoimasta löytyy siis runsaasti myös “miehisiä” tuoksuja. Jokainen löytää omat mielituoksunsa vain omaa nenäänsä käyttäen.

Minä käytän eteerisiä öljyjä huonetuoksuina laittamalla niitä tuoksulamppuihin. Lisäksi käytän eteerisiä öljyjä hajuvetenä. Minua kiehtoo se, että voin itse testailla sekä mieleni mukaan yhdistellä haluamiani tuoksuja. Seuraavaksi esittelen teille kaksi itse suunnittelemaani hajuvettä: ne ovat syntyneet yrityksen, erehdyksen ja lukuisten tuoksuttelujen jälkeen. Itse olen käyttänyt hajuvesissäni useaa eri eteeristä öljyä, mutta aivan yhtä hyvin hajuveden voi tehdä vain yhdestä tai kahdesta eteerisestä öljystä.

Tarvitset: 10ml lasinen pullo pipetillä TAI roll-on päällä, manteliöljyä TAI jojobaöljyä sekä eteerisiä öljyjä

Tumma lasipullo on paras vaihtoehto – siinä eteeriset öljyt säilyvät parhaiten. Kirkastakin pulloa voi käyttää, mutta se tulee säilyttää pimeässä, valolta suojattuna. 

Muitakin kasvipohjaisia öljyjä voi käyttää, mutta manteli- ja jojobaöljyn oma tuoksu on hyvin mieto, jolloin se ei merkittävästi vaikuta hajuvetesi tuoksuun. 

Jannin päivätuoksu

  • 10ml pullo lähes täyteen manteli- tai jojobaoljyä
  • 2 tippaa mirhaa
  • 1 tippa laventelia
  • 2 tippaa rosmariinia
  • 3 tippaa bergamottia
  • 1 tippa appelsiinia

Jannin iltatuoksu

  • 10ml pullo lähes täyteen manteli- tai jojobaoljyä
  • 10 tippaa 5% santelipuuta
  • 1 tippa kardemummaa
  • 4 tippaa laventelia
  • 4 tippaa 10% nerolia
  • 2 tippaa appelsiinia

Eteerisiä öljyjä on saatavana 100% vahvuudella, mutta myös laimennettuna. Kuten edellä olevasta ohjeesta huomaatte, on osa öljyistä 5% tai 10% laimennuksia. Osa eteerisistä ölyistä on laimennoksia siksi, että ne olisivat muuten melko arvokkaita – mitä harvinaisempi kasvi on kyseessä tai mitä vaikeampi eteeristä öljyä on tuottaa, sitä kalliimpaa se on. Kannattaa suosia 100% eteerisiä öljyjä ja laimennoksista kannattaa tarkistaa, ettei niihin ole lisätty mitään keinotekoisia aineita, vaan ne on laimennettu esimerkiksi jojobaöljyyn.

Eteeriset öljyt tulee aina laimentaa ennen iholle laittamista. Kymmenen millilitran pulloon kannattaa laittaa 100% eteerisiä öljyjä maksimissaan kymmenen tippaa (huomioi, että 10% öljylaimennoksessa kymmenen tippaa vastaa yhtä tippaa 100% öljyä ja 5% öljylaimennoksessa kaksikymmentä tippaa vastaa yhtä tippaa 100% öljyä).

Hajuvesiä tehdessä kannattaa huomioida, että jokaisen iholla tuoksut tuoksuvat hieman eri tavalla. Eteerisistä öljyistä tehtävien tuoksujen tuoksu kypsyy myös ajan kuluessa – tuoksu siis hieman muuttuu sekoitushetkestä eteenpäin. Anna tekemäsi sekoituksen kypsyä muutaman päivän tai jopa viikon ajan välillä sitä sekoittaen.

Eteeriset öljyt jakautuvat kolmeen eri ryhmään tuoksun keston ja avautumisen suhteen: latvatuoksuihin, sydäntuoksuihin ja juurituoksuihin. Latvatuoksut (ylänuotti) antavat ensivaikutelman, ne haistamme ensimmäisenä. Latvatuoksut säilyvät iholla melko lyhyen ajan. Sydäntuoksut (keskinuotti) luovat hajuveden rakenteen, ne säilyvät iholla muutaman tunnin. Juurituoksut (pohjanuotti) pidentävät hajuveden kestoa ja ne säilyvät useita tunteja. Eteerisistä öljyistä tehtävät hajuvedet kannattaa rakentaa aina siten, että niissä on kaikkia kolmea: latvatuoksua, sydäntuoksua ja juurituoksua. Minun tekemissäni hajuvesissä latvatuoksuja ovat appelsiini, rosmariini ja bergamotti, sydäntuoksuja ovat laventeli ja neroli ja juurituoksuja ovat kardemumma, santelipuu ja mirha.

Itse rakastan eteerisissä öljyissä myös sitä, että niillä on hyvinvointivaikutuksia. Osa eteerisistä öljyistä vapauttaa hyvän olon hormoneja, osa rentouttaa ja rauhoittaa ja osa lisää energiaa ja iloa. Näitä ominaisuuksia mietin päivä- ja iltatuoksua rakentaessani: päivätuoksuun valitsin enemmän virkistäviä tuoksuja ja iltatuoksuun puolestaan enemmän rauhoittavia tuoksuja. Omaa hajuvettä rakentaessa kannattaa luottaa aina omaan nenään. Minä uskon, että pidämme miellyttävinä niitä tuoksuja, jotka sopivat juuri meille ja tekevät meille hyvää.

Eteerisiä öljyjä voi testata myös hyttysten, hirvikärpästen ja punkkien häätöön. Tieteellisiä todisteita eteeristen öljyjen karkoitustehosta ei ole, mutta jotkut ihmiset silti kokevat niistä olevan apua.

Antoisia hetkiä luonnollisten tuoksujen parissa!

 

Lisätietoja:

Kaija Puro, Ruusupuu Finland

Limepop: Eteeriset öljyt – mitä ne ovat, käyttö ja tuoksunuotit

Hyvinvointi Hyvä olo DIY Suosittelen