Tunteiden armoilla – minun mielenterveyden tarinani

Valmistuin joulukuussa 2019 kokemusasiantuntijaksi. Minulla on kokemusta mielenterveyden ongelmista. Tässä tekstissä avaan tiivistetysti koko mielenterveysongelmieni kirjoa ja ongelmien taustoja. Vaiheita ja ongelmia on monia. Toivon, että minun tarinani voi tuoda apua ja vertaistukea muille vastaavista ongelmista kärsiville sekä lisätä avoimuutta mielenterveysongelmista entisestään. Mielenterveysongelmat ovat yleisiä ja ne eivät tarkoita, että ihminen olisi hullu tai outo.

Minun keskeinen haasteeni on liittynyt kyvyttömyyteeni hallita voimakkaita tunnetiloja. Mieleni on ollut jatkuvassa vuoristoradassa. Epävakaasta tunne-elämästä on aiheutunut runsaasti muitakin ongelmia, kuten toistuvaa masennusta, syömishäiriökäytöstä sekä itsetuhoisuutta.

Haluan ensisijaisesti korostaa, että mielenterveyden ongelmat harvoin näkyvät päälle päin. Minä ainakin olen ollut kuin tuo yläpuolella oleva kuva tiikeristä, joka katsoo vesilammikkoon: ulospäin olen näyttäytynyt reippaana ja vahvana, mutta sisälläni on asunut suuri avuttomuus. Meillä jokaisella on jonkinlainen suojakuori, meistä kukaan ei tuo esille itsestään kaikkea, etenkään omia heikkouksiaan, tuntemattomille, puolitutuille tai edes tutuille. Avautuminen vaatii aikaa ja luottamuksen kehittymistä sekä yksilöltä itseltään itsetuntemusta, että osaa tunnistaa erilaisia puolia ja piirteitä itsessään.

Sellaiset kommentit, kuten ”ethän sinä voi olla masentunut, koska olet aina niin iloinen” ovat täysin ajattelemattomia, jopa järjen vastaisia – ei kai meistä kukaan ole aina iloinen. Minä ainakin olen ihmisten ilmoilla silloin, kun on sosiaalinen ja hyvä fiilis ja vastaavasti käperryn kotona yksin peiton sisään, kun on vaikea päivä ja sisäinen introverttini on valloillaan.

Olen temperamentiltani herkkä ja vaativa. Olen lapsesta asti reagoinut kaikkeen herkästi kuin ilmapuntari, etenkin negatiiviset tunteet ovat jääneet päälle. Olen myös vaatinut itseltäni todella paljon. Olen ainoa lapsi, joten en saanut vaativuudelleni peilauspintaa, minulla ei ollut sisaruksia vertaistukena: kuvittelin, että kaikki pitää oppia heti. Menetin hermoni hiihtämään ja luistelemaan opetellessa sekä kaupan tuotteista päiväyksiä katsoessa – kommenttini oli usein, että en minä osaa, enkä tule koskaan oppimaankaan. Koin jo hyvin harvain olevani epäkelpo, koska en osannut asioita valmiiksi tai en oppinut niitä heti.

Äitini sairasti masennusta, kun menin ensimmäiselle luokalle. Äitini mielialan vaihtelut saivat minut olemaan varuillani ja tulkitsemaan ilmapiiriä hyvin tarkasti. Pyrin olemaan kuormittamatta äitiä yhtään enempää. Opin suojaamaan itseäni ja äitiäni rakentamalla itselleni kiltin ja pärjäävän tytön kuoren.

Äitini oli yksinhuoltaja. Tietyllä tavalla koin itse syyllisyyttä isäni poissaolosta: oliko minussa kenties jotain vikaa, kun isä ei halunnut olla osa elämääni. Teini-iässä ja varhaisessa aikuisuudessa tämä ”hylätyksi tulemisen kokemus” teki minusta hyvin miellyttämisen haluisen: en halunnut suututtaa ketään, en osannut sanoa ”ei” ja hain huomiota uusilla esiintymisharrastuksilla.

Herkkyyteni ilmenee nykyisin siten, että aistin ja tulkitsen ympäristöä sekä omia tuntemuksiani todella tarkasti, minkä vuoksi mieleni kuormittuu ja kaipaan vastapainoksi paljon lepoa – otankin päiväunet lähes joka päivä. Runsaat aistimukset herättävät paljon tunnetiloja ja toisinaan minun on vaikea saada tunteita laantumaan. Tunnetilat aiheuttavat myös paljon erilaisia kehontuntemuksia: päänsärkyä, puristusta rinnassa, perhosia vatsassa, vatsa menee sekaisin, ihokutinaa…

Minulle on normaalia, että mielialani saattaa hetkessä vaihtua toiseksi. Innostun pienistäkin asioista helposti ja toisinaan se johtaa ylivireiseen tilaan – mieli ja keho käyvät kierroksilla. Toisaalta taas yksi ”väärä” sana voi pilata fiilikseni ja saada minut epätoivon tai kiukun valtaan.

Tulkitsen tilanteet helposti itselleni haitallisella tavalla: oletan, että toisen tuima ilme tarkoittaa, että hän ei pidä minusta tai toisen puhumattomuus tarkoittaa, että olen tehnyt jotain väärin. Mieleni alkaa helposti liioitella näitä negatiivisia oletuksia ja lopulta saatan päätyä syvän epätoivon valtaan ja lopputulokseen, että olen täysin epäkelpo ihminen. Tällaiset tilanteet ovat saattaneet johtaa itsetuhoisiin yrityksiin – minulla on taustalla useita itsetuhoisia yrityksiä lääkkeillä.

Aina ei suinkaan ole tarkoitus ollut viedä henkeä itseltä, vaan turruttaa omaa mielettömän pahaa oloa, paeta sitä. Itsetuhoiset teot ovat kohdallani olleet avunhuutoja ja merkkejä siitä, että keinot käsitellä omia negatiivisia tunteita ovat olleet loppu. En minä tahallani ole huomiota hakenut ja muille huolta aiheuttanut, en vain ole osannut toimia mittavien tunteideni kanssa toisin.

Ylikontrolli ja epävakaa tunne-elämä ajoivat minut kärsimään bulimiasta. Noin 18 vuotiaana ero ensimmäisestä parisuhteestani otti koville ja pian muutin myös pois lapsuudenkodista omilleni asumaan – aikuisen vastuut iskivät kerralla päälle. Huomasin näläntunteeni kasvaneen, olisin voinut syödä jatkuvasti tulematta kylläiseksi. Hiihdin tuohon aikaan vielä kilpaa, joten otin asian puheeksi valmentajani ja perheeni kanssa. Loputonta nälkääni pidettiin kuitenkin normaalina, koska treenasin kovaa.

Kun loputonta nälkää oli jatkunut useita kuukausia, huomasin painoa kertyneen pari kiloa lisää – se oli kauhistus! Aloin säännöstellä syömistäni tavoitteena laihduttaa ylimääräiset kilot pois. Vedin kalorit minimiin ja kärvistelin nälässä – ajatukseni pyörivät vain ruuan ympärillä: mitä saisin syödä ja milloin. Liian pieni energiamäärä ajoi minut ajoittain ahmimaan ja ahminnan jälkeisessä morkkiksessa päädyin oksentamaan.

Tiesin, ettei toimintani ole normaalia ja oikein, mutta en osannut lopettaa. Halu laihtua ja kontrolloida ruokailua oli niin suuri. Pitkään yritin pärjätä yksin, kuten mielestäni reippaan aikuisen ihmisen kuuluu, mutta henkisen pahanolon kasvaessa entisestään otin asian puheeksi äitini kanssa ja haimme minulle apua.

Enää en ole pitkään aikaan kärsinyt syömishäiriöstä. Ylikontrolliin taipuvainen luonteeni on kuitenkin haavoittuvainen. Minun pitää jatkuvasti arjessa muistuttaa itseäni siitä, mikä on normaalia ja tervettä: on ihan normaalia syödä silloin tällöin herkkuja ja en liho, vaikka en punnitsisi ruokiani.

Ailahtelevat tunteet, vaativuus ja miellyttämisen halut ovat aiheuttaneet minulle myös toistuvia masennusjaksoja koko aikuisuuteni ajan. Olen aina kokenut, että en tee riittävästi ja siksi olen koko ajan yrittänyt enemmän ja paremmin. En ole antanut itseni olla väsynyt tai huonolla tuulella – olen yrittänyt olla yli-ihminen. Ei siis ole ihme, että olen välillä ajautunut syvään kuoppaan.

Hetkellisen sairasloman jälkeen olen kuitenkin jatkanut taas samaa rataa, jaksanut sitä jonkin aikaa ja sitten taas pudonnut kuoppaan. Koenkin, että minun kohdallani masennus ja uupumus ovat enemmänkin olleet seurauksia, kuin itse syitä – luulen, että monella muulla on samoin. Siksi koenkin tärkeäksi, että puututtaisiin syihin, eikä vain tyydyttäisi antamaan sairaslomaa ja lääkkeitä.

Ongelmia on matkan varrella ollut niin monia, että näin tiivistettynäkin tekstistä tuli suhteellisen pitkä. Tässä tekstissä en enää viitsi käydä läpi selviytymiskeinojani, koska muuten teksti paisuisi lisää vielä toisella puolikkaalla.

Nykyään koen voivani hyvin ja eläväni suhteellisen onnellista elämää – pärjään hyvin haasteideni kanssa ja olen oppinut keinoja selvitä. Kirjoitan jossain vaiheessa toisen blogitekstin toipumiseeni vaikuttaneista, ratkaisevista hetkistä ja keinoista, joiden avulla nykyisin pärjään.

Toivon, että tekstini avaa silmiä ja antaa näkökulmaa, että kenellä tahansa vai olla suuria haasteita jossain vaiheessa elämäänsä.

Kommentit (6)
  1. Hei!

    Olisi mielenkiintoista kuulla kokemusasiantuntijana olemisesta. Miten päädyit hakeutumaan koulutukseen ( ehdotettiinko sitä sinulle vai kiinnostuitko asiasta itse), mitä asioita koulutukseen kuuluu ja millaista itse työ on?

    1. Herkkä Mutta Väkevä
      14.2.2020, 20:31

      Terapeuttini ehdotti sitä minulle. Itse olin joskus kuullut, mutten sen enempää tiennyt. Otin heti selvää, että missä pääsis kouluttautumaan ja sopivasti Eksote järjesti ilmaisia koulutuksia ja pääsin mukaan syksyn 2019 kurssille. Kesto oli 50h. Koulutuksessa työstettiin paljon omaa historiaa eli omaa kokemustarinaa: tehtiin aikajanaa, miellekarttaa ja mottoja sekä käytettiin luovia menetelmiä, kuten kuvia ja runoja tarinan apuna. Omatoimisesti jokainen tutustui johonkin omaan kokemukseen liittyvään järjestöön. Kokemusasiantuntija voi toimia luennoijana/pitää puheenvuoroja omasta kokemuksesta, toimia ammattilaisen työparina, toimia vertaisohjaajana/vertaistukena, tuoda asiakkaan näkökulmaa palveluiden kehittämishankkeissa, kertoa somessa ja mediassa omasta kokemuksestaan… Vaihtoehtoja riittää oman mielenkiinnon ja innostuksen mukaan: rohkeasti kun vaan kyselee paikoista, että haluatteko käyttää kokemusasiantuntijaa.
      Tulipa pitkä vastaus, mutta toivottavasti tästä oli apua 😊

  2. vilhelmiina hellstén
    14.2.2020, 20:06

    Ihania nämä rohkeat ja aidot blogitekstit, hyvä sinä, jään seuraamaan <3

    1. Herkkä Mutta Väkevä
      14.2.2020, 20:22

      Onpa kiva kuulla 😍

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *