Miten reagoida itsemurhauhkauksiin? – Itsetuhoisen omasta näkökulmasta

Minulla on itsetuhoinen tausta. Olen kärsinyt äärimmäisestä tunteiden vuoristoradasta – olen elänyt tunteiden armoilla, koska minulla ei ole ollut keinoja hallita niitä. Itsetuhoisiin päätöksiin ovat johtaneet erittäin voimakkaat itseinhon, pettymyksen, vihan, surun ja kykenemättömyyden tunteet. Olen kokenut olevani täysin paska ihminen, joka on muille vain taakka – en ole enää nähnyt muuta tietä ulos.

Nyt haluan tuoda esille itsetuhoisen näkökulmasta seikkoja, jotka auttavat ja jotka pahentavat tilannetta. Haluan kuitenkin korostaa, että näkemykseni pohjautuvat omiin kokemuksiini, eivät yleistettäviin faktatietoihin. En ole terveysalan ammattilainen.

Riitatilanteissa itsemurhalla uhkailua pidetään äärimmäisenä keinona hakea huomiota ja keinona manipuloida toista. Ja sitähän se onkin – ei missään nimessä ole hyväksyttävää vetää riitatilanteessa itsemurhakorttia esiin. Tästä syystä monia itsetuhoisia puheita ei oteta todesta, koska ne laitetaan vain äärimmäisen huomionhakuisuuden piikkiin. Itsemurhapuheita ei kannata kuitenkaan täysin sivuuttaa, ne kertovat mielestäni keinottomuudesta pärjätä voimakkaiden tunteiden kanssa – henkilöllä ei välttämättä ole tehokkaita ja aikuismaisia keinoja käsitellä tunteitaan. Se voi johtaa vahvoihin itsesyytöksiin, itsetuhoisiin puheisiin ja jopa itsetuhoisiin yrityksiin. Itsetuhoiset puheet ovat siis hälyytysmerkki ongelmista.

Intensiivisessä riitatilanteessa itsetuhoisia puheita on kuitenkin turha lähteä ruotimaan. Molemmat osapuolet ovat todennäköisesti niin tunteiden vallassa, että järki ei toimi – järkipuheesta ei siis ole apua. Parasta on yrittää pitää tilanne turvallisena ja antaa tilanteen rauhoittua. Jos pelkää itsetuhoisia uhkauksia huutelevan osapuolen toteuttavan uhkauksensa, kannattaa pyytää ulkopuolista, rauhallista apua paikalle. Jos yrittää itse auttaa tunnemielen vallassa, saattaa vain pahentaa tilannetta. Läheisille on todella rankkaa kuunnella itsetuhoisia uhkauksia – ei kannata yrittää kantaa taakkaa yksin ja pärjätä itsetuhoisen kanssa yksin, kannattaa pyytää itsekin apua omaan jaksamiseen.

Mielestäni on kaksi huonoa tapaa regoida itsetuhoisiin uhkauksiin. Toinen niistä on tunteellinen hössöttäminen. Hössöttämisellä ja ylihuolehtimisella ikään kuin palkitaan itsetuhoinen käytös. Itsetuhoisella henkilöllä voi olla puutteita tunteiden ilmaisussa ja hänen hätähuutokeinonsa on itsetuhoisuus. Mikäli hän tällä käytöksellä saa huomiota ja hössötystä osakseen, voi itsetuhoinen käytös lisääntyä, koska hän kokee sen onnistuneena keinona saada apua ja huomiota. Itselleni kävi näin. Itsetuhoisesta käytöksestä muodostui hädän hetkellä ikään kuin tapa: koska luulin, että se on ainoa keino saada huomiota ja apua. En osannut hakea hyväksyntää rakentavalla, aikuismaisella tavalla. En minä tätä kaikkea kuitenkaan tahallani tai ilkeydestä tehnyt. En vain osannut toimia toisin.

Toinen huono keino on reagoida vähättelevästi. Vaikka itsetuhoisuuteen liittyy usein tarvetta saada huomiota ja hyväksyntää, ei se koskaan ole se perimmäinen syy. Et siis todellakaan auta itsetuhoista ihmistä toteamalla hänelle, että et sinä oikeasti ole tosissasi, haet vain huomiota. Tunneherkkää itsetuhoista tämä saattaa vain provosoida entisestään, eikä auta häntä ydinongelman, eli tunteiden hallinnan, kanssa mitenkään.

Itsetuhoisuudesta kannattaa puhua rauhallisessa mielentilassa, ilman tunnevyöryä. Minua auttoi parhaiten läheisen rehellinen ja kuvaileva kertomus siitä, miltä minun itsetuhoisuuteni hänestä tuntui. Hän kertoi rauhallisesti ja keskittyneesti kokeneensa minun haluavan hylätä hänet. Hän ei syyllistänyt minua, ei hössöttänyt, kertoi vain avoimesti miltä hänestä tuntui. Ei se minusta kivalta tuntunut, mutta sitä minä tarvitsin: se kommentti puhkaisi oman pikkukuplani ja auttoi näkemään asian laajemmat vaikutukset. En minä ollut halunnut ketään satuttaa, mutta olin päätynyt satuttamaan kuitenkin. Olin luullut satuttavani vain itseäni ja tekeväni muille palveluksen. Siinä vaiheessa kuitenkin ymmärsin, että tapani toimia oli ollut hyvin alkeellinen ja jos haluaisin, että minua kohdellaan kuin järkevää aikuista ihmistä, olisi minun opeteltava käyttäytymään sen mukaisesti.

Itsetuhoisen oma ahdistuksen kupla on niin musta, ettei sen ulkopuolelle näe. Paha olo on niin kokonaisvaltainen, että se värittää koko maailmankuvaa: sitä luulee, että muut jakavat ne samat synkät ajatukset sinusta ja pitävät sinua täytenä paskana. Tätä synkkää kuplaa on tärkeää saada raotettua. Läheisen rehellinen ja rauhallinen kuvaus omista tunteista ja ajatuksista, ilman itsetuhoisen henkilön  syyttelyä ja tunnepurkauksia, vie viestin perille tehokkaimmin.

Toivon, että näistä huomioista on apua edes jonkun itsetuhoisen tai itsetuhoisen läheisen tilanteeseen. Muistattehan kuitenkin, nämä ovat omien kokemuksieni kautta luomia käsityksiä, joten jollain muulla voi ja saa olla erilaisia näkemyksiä asiasta.

hyvinvointi mieli terveys oma-elama

Itsetehdyt pikkujoulukorvikset

Tällaiset itsetehdyt, jouluiset korvikset korvissa minä ja pari muuta naista suuntaamme lauantaina pikkujoulujen viettoon.

Idea ”tiimikorviksista” lähti muutamalta työpaikan naiselta. He lähestyivät idean kanssa minua, koska minä tunnetusti olen se ”tee se itse”-naikkonen. Minultahan löytyy kotoa iso pakillinen pelkästään korujen tekoon tarkoitettuja materiaaleja.

Oli mukava pitkästä aikaa palata ”juurilleen” ja tehdä koruja metallilangasta. En ole pitkään aikaan tehnyt koruja, olen virkannut, neulonut, ommellut ja tehnyt makrameeta. Aikoinaan kun aloin tehdä koruja tein niitä metallilangasta ja ihan omasta päästäni, ilman mitään ohjeita tai mallikuvia. Vasta pari vuotta sitten hommasin pari korukirjaa, jotka auttoivat kovasti hahmottamaan kuinka runsaasti erilaisia lisä- ja apumateriaaleja on olemassa. Kätevää oli myös, että kirjoissa oli mainittu materiaalien viralliset nimet – materiaalien ostaminen on sen jälkeen ollut paljon helpompaa, kun tietää mitä etsii.

Pikkujoulukorvisten päämateriaaliksi valikoitui punainen metallilanka ja tehosteeksi kullansävyiset helmet. Punainen metallilankani on suhteellisen ohutta – jotta sain tehtyä siitä tukevat puikot, kieputin kolme lankaa yhteen. Suuri osa tekoajasta menikin lankojen yhteen kietomiseen sormenpäät hellänä.

Jokaiseen korvikseen tein kaksi kolminkertaisesta metallilangasta tehtyä puikkoa. Puikot taitoin keskeltä puoliksi ja muodostin taitos kohtaan silmukan. Silmukoihin pujotin korvakorukoukun. Silmukoiden juureen pyörittelin pätkän metallilankaa, jotta sain silmukat suljettua ja puikot kiinnitettyä toisiinsa. Näin jokaiseen korvikseen muodostui roikkumaan neljä puikkoa.

Korvakorukoukuissa ei yleensä ole valmiina roikkumassa välirengasta. Se kannattaa lisätä korvakorukoukun alasilmukkaan ja rakentaa korvakorun riippuva osa tähän välirenkaaseen. Välirengas antaa korvakorulle liikkumatilaa heilua vapaammin. Mikäli korvakorun rakentaa suoraan korvakorukoukun alasilmukkaan tulee korusta tönkkö, eikä se pääse heilumaan kauniisti (nimimerkillä kokemusta on).

Metallilankapuikoille mallasin sopivan pituuden ripustamalla korvikset omiin korviini. Halusin korviksista isot ja näyttävät, en kuitenkaan halunnut, että ne osuvat epäkäytännöllisesti hartioihin.

Ennen helmien laittamista suoristelin metallilankapuikkoja pihdeillä. Helmet pujottelin puikkoihin silmämääräisesti siten miten sattui hyvältä näyttämään. Jokaisen helmen alapuolelle pyöritin pätkän metallilankaa stoppariksi.

Ja näin: pikkujoulukorvikset ovat valmiit!

Pidän kovasti metallilangasta, koska sitä voi väännellä ja käännellä mihin tahansa muotoihin. Haittapuolena on sormien kipeytyminen: metallilangan vetelemisen ja kieputtelemisen jälkeen sormenpäät ovat pari päivää hellänä.

Toivottavasti tästä korvisideasta saatte iloa ja inspiraatiota. Mukavaa pikkujoulukautta!

kauneus tapahtumat-ja-juhlat diy