Käsitöillä mieli pysyy läsnä – vai pysyykö?

Meille uutisoidaan viihdeuutisissa milloin mitäkin helppoja keinoja saavuttaa onnea, stressaamattomuutta, hyvää kuntoa, timmi kroppa ja vaikka mitä. Asiat eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia – uutiset provosoivat ja yksinkertaistavat. Erityisesti otsikoiksi nostetaan lauseet, joilla saadaan herätettyä huomiota.

Mindfulnessista, tietoisesta läsnäolosta, on myös annettu virheellistä kuvaa: ikään kuin se olisi arjesta erillinen, erityislaatuinen harjoite, joka suoritetaan tietyllä tavalla. Voi se toki olla sitäkin – ohjatuilla harjoitteilla voi olla helppo aloittaa. Tarkoituksena olisi kuitenkin pyrkiä integroimaan sitä pikkuhiljaa myös omaan arkeen: pyrkiä tekemään asioita keskittyen vain kulloiseenkin hetkeen ja askareeseen.

Käsitöitä, kuten mitä tahansa muutakin, voi tehdä tietoisesti läsnäollen tai ajatukset aivan jossain muualla. Esimerkiksi villasukan neulominen automaattiohjauksella ja samalla televisiota katsellen ei ole mindfulness-harjoitus.

Käsityöt voivat kuitenkin olla hyvä keino pitää mieli läsnä, koska konkreettisesti tekee jotain. Monesti pelkkä hengityksen seuraaminen tai asioiden havainnointi voi olla haastavaa – mieli saattaa karkailla jatkuvasti. Konkreettinen tekeminen voi auttaa keskittymään, etenkin jos tekeminen on haastavaa, eikä suju pelkällä automaattiohjauksella.

Itse tykkään opetella kaikkia uusia tekniikoita, se auttaa mieltä pysymään läsnä. En toki opettele kaikkea uutta ainoastaan läsnäolon vuoksi, vaan siksi että haluan haastaa ja kehittää itseäni. Esimerkiksi koruja tehdessäni vaihtelen materiaaleja ja neuloessani opettelen mielelläni neulekirjasta jonkin uuden kirjoneuleen. Usein en myöskään toteuta mitään käsitöitä valmiin ohjeen mukaan: joko teen omasta päästä tai sovellan ohjetta.

Sisälläni asuu pieni arjen matemaatikko – pidän myös käsitöiden matemaattisesta ulottuvuudesta: etenkin soveltaessa tai omasta päästä tehdessä pitää pystyä laskemaan esimerkiksi silmukoiden määrä ja materiaalin menekki. Laskeminen vaatii keskittymistä. Hyvin ja keskittyneesti tehty suunnittelu takaa yleensä onnistuneen lopputuloksen.

Viimeisimpänä viehätyksenäni ovat solmuilla tehtävät makramee-työt. Niissä matemaattinen ulottuvuus näkyy materiaalin menekin laskemisen lisäksi geometrisessä sommittelussa. Koko ajan työtä tehdessä täytyy visuaalisesti hahmottaa kokonaisuus.

Haasteena itseni kohdalla on kuitenkin arvostelevuus. Käsitöiden tekemisen tulisi olla rentouttavaa, mutta minun sisäinen kriitikkoni alkaa toisinaan arvostella ja moittia syntyvää tuotosta. Tietoisessa läsnäolossa pyritään arvostelemattomuuteen: keskitytään hetkeen sellaisena kuin se on. Itseäni joudun siitä usein muistuttamaan. Ihmisiä kun olemme, niin on kuitenkin hyvin inhimillistä sortua välillä arvostelemaan – pääasia, että sen huomaa ja pyrkii siitä pois.

Mikäli harrastat käsitöiden tekoa, kannustan sinua tietoisesti keskittymään niiden tekemiseen. Tietoinen läsnäolo voi aluksi tuntua erittäin haastavalta, mutta ole kärsivällinen, harjoittelulla sekin taito kehittyy. Haasta itseäsi ja kokeile jotain uutta tekniikkaa – se vaatii keskittymistä. Älä kuitenkaan pyri heti liian vaikeisiin juttuihin – se saa vain hermot menemään ja luovuttamaan.

Tietoinen läsnäolo antaa aivoille ihanan vapaahetken ja lisää pitkällä aikavälillä onnellisuutta. Onnistumisen kokemukset kasvattavat itsetuntoamme ja saavat meidät tuntemaan itsemme päteviksi.

Mukavia käsityöhetkiä! …ja muista: aina ei tarvitse olla läsnä, välillä pitää antaa mielen myös laukata, se on osa ihmisyyttä <3

hyvinvointi mieli hyva-olo oma-elama

Avoimesti lääkityksen vaikutuksen alaisena

Hyvää maailman mielenterveyspäivää 10.10.2019!

Jotta leimaaminen vähenisi ja mielenterveyden ongelmien yleisyys tajuttaisiin laajemmin, haluan minäkin toimia esimerkkinä ja tuoda esille omia mielenterveyden haasteitani. Helppoa tämä ei ole – haluan nyt olla rohkea, mutta silti taustalla elää pieni pelko torjutuksi tai leimatuksi tulemisesta. Olen kuitenkin oman toipumisen ja elämänkokemusten jäsentämisen myötä alkanut ymmärtää, että kaikki kokemani, ongelmineen päivineen, on osa minua ja on muokannut minusta juuri minut – ei minun kuulu hävetä ja peitellä sitä.

Toivoisin, ettei mielenterveysongelmista kärsiviä pidettäisi B-luokan kansalaisina tai kelvottomina työntekijöinä. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole voinut vaikuttaa perimäänsä tai kasvuolosuhteisiinsa. Herkkyys ei ole vika – pikemminkin mielestäni vika on nyky-yhteiskunnassa, jossa ihmisiä käytetään surutta loppuun. Väittäisin, että moni mielenterveysongelmainen on tunnollinen, jopa ylitunnollinen, työntekijä – siksi työyhteisöissä tulisikin panostaa ensisijaisesti  jokaisen voimavarojen palautumiseen, eikä niiden loppuun kuluttamiseen.

Masennus ei myöskään ole tekosyy – se on mielenterveyden ongelma, eikä keksitty juttu, jotta voi luistaa töistä. Itse olen valitettavasti kohdannut tällaista ajattelua: selän takana on puhuttu, ettei se  voi olla masentunut, kun on niin nuori ja iloinen ihminen. Mutta yllätys, yllätys: mielenterveysongelmat eivät näy päällepäin! Ihmiset eivät näytä kaikkea ulospäin, jokaisella meistä on oma suojakuoremme. Masentunut ihminen voi hyvinkin olla se porukan ilopilleri – hän käyttää kaikki voimavaransa ulkomaailmassa ja kotona käpertyy epätoivoisena peiton alle.

Itse otan tätä tekstiä kirjoittaessani riskin, että minua ei enää tulevaisuudessa, joidenkin ihmisten osalta, koeta kelvolliseksi työntekijäksi tai täyspäiseksi ihmiseksi. Olen tässä vuosien varrella kuitenkin jo kerännyt riittävästi rohkeutta ja itseluottamusta todetakseni nyt, että haluan kelvata juuri sellaisena kuin olen. Jos minua ei hyväksytä ongelmieni takia johonkin, ei se paikka ole minua varten.

Minä käytän mielialalääkkeitä. Noin, nyt se on sanottu! Olen käyttänyt niitä vajaan kymmenen vuoden ajan – eri valmisteita ja eri määriä. Nyt koen, että oli aika tulla kaapista ulos, sillä oman kokemukseni mukaan mielialalääkkeiden käyttö on hyvin yleistä – sen mainitsemisen ei kuuluisi olla tabu. Siinä ne ovat lääkkeitä kuin mitkä tahansa muutkin – kehon toimintoihinhan kaikilla lääkkeillä pyritään vaikuttamaan.

Itse tarvitsen mielialalääkitystä tunne-elämän epävakauteen. Muutamaan otteeseen lääkitystä on yritetty pikkuhiljaa vähentää pois, mutta elämänilo ja -halu ovat silloin kadonneet kokonaan. Tällä hetkellä siis tarvitsen lääkitystä – se tekee elämästäni tasaisempaa. Voi olla, että tarvitsen lääkitystä koko loppuelämäni tai sitten en – sitä en tiedä. Tunteiden säätelytaitoja voi kuitenkin aina oppia – siinä mielessä ongelmani ei siis ole täysin toivoton.

En kuitenkaan ole sitä mieltä, että lääkkeillä korjataan kaikki – päinvastoin! Mielestäni mielenterveyden ongelmissa ensisijaisena keinona tulee käyttää terapiaa tai kuntoutusta. Yksikään lääke ei voi muuttaa ajatus- ja toimintamallejamme. Itsekään en olisi toipunut näin hyvin, jos en olisi terapiassa ahkerasti opiskellut tunteensäätely- ja ahdingonsietotaitoja.

puheenaiheet mieli terveys syvallista