kun itsestäänselvyydestä tulee harvinaista herkkua

Lapset ovat isällään ja minulla vapaailta. Päätän lähteä pyörällä kauppaan. Otan repun ostoksia varten, etsin kuulokkeet ja puen päälleni. Jahkaan hetken aikaa pipon ja kypärän välillä, kallistun lopulta kypärään. Ei siellä nyt niin kylmä ole ja olen nykyään vähän vauhko omasta turvallisuudestani. Kuka tämän kaiken sitten pyörittäisi, jos minä joutuisin onnettomuuteen? Nappaan vielä avainnaulakosta sekä pyöränavaimen että kotiavaimen. Rappukäytävässä laitan kännykästä uuden e-kirjan kuulokkeisiin – volume hiljaiselle, ettei aiheuta vaaratilanteita pyöräillessä.

Kaupassa aloitan järjestelmällisesti kiertämisen. Kävelen kauimmaiselle sisäänkäynnille, jotta voin aloittaa sisustus- ja tekstiiliosastolta ja edetä järjestyksessä kohti ruokapuolta. Kai sitä joskus voi huithapelikin olla järjestelmällinen, naurahdan itsekseni. Voisihan se järjestelmällisyys tietysti näkyä mieluummin ehkä jossain vähän merkityksellisemmässä, esimerkiksi kotitöissä tai kalenterin ylläpitämisessä. Sisäänkäynnin sisäpuolella viimeksi tässä samassa kohdassa törmäsin vanhaan tuttuuni vuosien takaa. Kun hän kevyesti kysyi kuulumisia, vastasin ajattelematta, että ”lapsellani on syöpä”. Nähdessäni hänen järkyttyneen ilmeensä, tajusin, että ”ihan ok” olisi varmasti riittänyt – opinkohan koskaan ajattelemaan ennen kuin puhun?

Selaan valmisverhoja esittelytelineessään. Nappaan mukaani paketillisen verhonipsuja. En ole vieläkään saanut ripustettua lastenhuoneen pimennysverhoa kunnolla, se roikkuu nyt vain parilla kiinnikkeellä ihan hölmön näköisesti. Eipä sillä kyllä ole tällä hetkellä mitään merkitystä, kun lapset nukkuvat pääsääntöisesti mun sängyssäni. Ainoastaan itseäni ärsyttää, kun tiedän että siellä se roikkuu huonosti – luulen vähän, ettei kukaan muu edes huomaisi koko asiaa.

Langat, astiat ja elektroniikka ovat nopeasti kierretty. Mukaan tarttuu lankaa (juuri sellaista kirjavaa, jota olen aina aiemmin inhonnut), pari säilytysrasiaa ruualle (olenhan kunnostautunut kotiruuan laittamisessa, nyt kun on ollut pakko) ja koristevalot. Keskikäytävällä on jotain alelaatikoita, näköjään täällä on Syyslomamarkkinat. Käyn läpi jokaisen laatikon, jospa niissä sattuisi olemaan jotain tarvittavaa. Leluosaston kohdalla alennuksessa on niitä isopäisiä, ylimeikattuja teininukkeja – niitä, joita aina ennen lapsia vannoin, etten ikinä ostaisi omalle mahdolliselle tyttärelleni, ja joita meillä nyt on useampi. Normaalihinta lähes viisikymppiä, nyt kympillä. Lastaan ostoskoriini pari erilaista – jospa alan ensimmäistä kertaa elämässäni ennakoivaksi ja säilytän ne joululahjoiksi. Kummityttökin varmasti ilahtuisi nukesta.

Kierrän urheiluosaston ja naistenvaateosaston tarkkaan. Hipelöin moniakin eri vaatekappaleita, mutta en jaksa mennä sovittamaan, joten saavat nyt jäädä. En olisi ikinä aiemmin uskonut olevani näin liekeissä marketin vaatetarjonnasta. Lempivaatteeni tällä hetkellä on edellisellä livekauppareissulla ostamani neuletakki juurikin tästä samasta marketista, kaupan omaa mallistoa. Ihonhoitohyllyllä uppoudun vertailemaan erilaisia kasvovoiteita. Ihan kuin valikoimissa olisi suuria eroja tuotteiden välillä – naamarasva kuin naamarasva.

Ruokaosastolta mulla ei ole paljoakaan mitä tarvitsen. Olen suurimman osan ruokatarvikkeista tällä viikolla jo tilannut kauppakassipalvelun kautta. Ruokapuolen jälkeen olen jo menossa kassalle, mutta kierrän vielä kerran vaateosastolle. Seilaan kirjahyllyjen välissä, käyn elektroniikan tiskillä kyselemässä nappikuulokkeita joissa olisi äänenvoimakkuuden säätömahdollisuus ja lopulta palaan taas leluosastolle. Alkaa naurattaa, kun mietin miltä mahdan näyttää valvontakameroissa. En ihmettelisi, vaikka mut kassojen jälkeen pyydettäisiin sivuun ja avaamaan kassini. Siinähän sitten voisin selitellä, että ”lapsellani on syöpä, ja sen vuoksi infektioeristys, ja että olen täällä vain viettämässä omaa aikaa, kun en ole viikkoihin päässyt kauppaan, koska olen yksinhuoltaja”.

Kassalta nappaan mukaani vielä pari suklaapatukkaa. Käyn työntekijän kanssa läpi kohteliaat kiitokset ja olehyvät, pakkaan ostokseni ripeästi ja polkaisen kotiin. Loppuillan vietän sängyssä Netflixin ja suklaan kanssa, enkä muista koska olisin viimeksi ollut tyytyväisempi olooni.