Milloin vika on itsessä, milloin muissa?

Olen paljon pohtinut yllä olevaa kysymystä viime aikoina. Niinkuin aikaisemmin kirjoitin, en ole täysin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseeni nykyisessä työssäni. Mutta mistä tietäisin, onko se vika minussa vai ympäristössä – eli onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen?

Olen tottunut tekemään isotkin päätökset todella nopeasti – lukiossa päätin jatko-opiskeluni muistaakseni vajaassa viikossa. Minulla ei ollut mitään hajua, mitä lähtisin opiskelemaan. Otinkin varmuuden vuoksi lukiossa kaikki mahdolliset kurssit, mukaan lukien pitkän matematiikan ja psykologian, koska en halunnut sulkea mitään pois. Abi-keväänä edelleen tietämättömänä siitä, mitä haluaisin isona tehdä, lueskelin hakuopasta ja kappas, toi viestintä kuulostaa mielenkiintoiselta.

Nyt tuosta hetkestä on kulunut 12 vuotta. Ja olen pisteessä, missä edelleen mietin, mitä minä oikeasti isona haluaisin tehdä. Jotkut sanovat, ettei se selviä kuin kokeilemalla. Toiset sanovat, että kyllä sydän tietää sitten, kun olet löytänyt oman juttusi.

Minä puolestaan mietin nyt, mitä jos olenkin oikeassa paikassa? Mitä, jos olen vain niin kyynistynyt viime vuosien aikana, etten vain tajua koko tilanteen hyvyyttä? Ahdistaisiko minua joka tapauksessa, vaikka olisin missä? Eli onko perusfiilikseni vain sellainen, ettei mikään paikka ole ikinä hyvä, aina pitää tähdätä korkeammalle?

Lähdin nimittäin edellisestä työpaikastani samasta syystä: ahdisti eikä työ tuntunut mieluisalta. Minulla oli ihanat työkaverit, mutta olin vain kaikin puolin saanut hommista ja koko paikasta tarpeekseni. Nyt alkaa tuntua samalta, vaikka takana ei ole vielä vuottakaan. Huomaan syyttäväni kaikkea ympärilläni olevaa: huonoa johtamista, byrokratiaa, sisäisen viestinnän kömpelyyttä, muita ihmisiä. Mutta mitä jos vika on oikeasti minussa?

Sinnikkäät ja kärsivälliset ihmiset sanoisivat, että kokeile kaikki vaihtoehdot, yritä itse vaikuttaa työhösi. Juttele esimiehesi kanssa, mitä tilanteelle voisi tehdä. Niin kuin Kuningasidean biisissä sanotaan, ”Älä luovuta vielä”.

Ja en olekaan luovuttamassa. Tässä on lista asioita, joita olen viime aikoina alkanut harjoittaa, jotta pystyisin selvittämään, onko vika minussa vai muissa – toisin sanoen ympäristössä:

  • yritän keskittyä positiivisiin asioihin: sen sijaan, että mietin, mikä on tänäänkin pielessä, mietin, mikä on hyvin

  • yritän olla kadehtimatta muita: ei ole minulta pois, jos joku muu menestyy ja/tai nauttii työstään

  • yritän pitää itsestäni huolta: väsyneenä koko maailma näyttää paljon ankeammalta kuin se oikeasti on.

    Näytöllä em. kohdat näyttävät paljon helpommilta kuin ne todellisuudessa ovat. Mutta ei auta kuin jatkaa harjoituksia. 🙂

kuva_16.jpgVäsyneenä kaikki tuntuu kurjalta, ja lepo on tärkeää – sen tietää pikkukisukin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *