Tee itse hylly ja kannakkeet.

Olen pitkään tarvinnut hyllyä talliini. Koska en sitä halunnut ostaa, päätin tehdä hyllyn itse, ja myös kannakkeet sille. Suurimpana syynä itse tekemiselle oli, että hyllylevyn läpi piti päästä ilma virtaamaan ja kaupassa myynnissä olevat hyllylevyt ovat umpinaisia. Toisena syynä oli levyn pituus vaatimus 215cm. Kolmantena syynä se, että vain halusin sen tehdä itse.

Viime kirjoituksestani onkin jo kulunut aikaa. Minulla on ollut ongelmia tämän blogini kanssa, joka on saatu alustan hallinnoijan kanssa kuntoon, mutta otti jonkin verran aikaa. Kun ongelmat oli blogini kanssa oli selätetty, alkoi pitkään jatkunut sairastelukierre joka on imenyt voimat täysin minusta. Nyt toivottavasti tämänkin ongelma on saatu selätettyä.

Hyllylevyyn käytetyt kuusi rimat.

Valitsin hyllylevyn rakenteeksi jokaisessa rautakaupassa myytävän perus tuuletusriman, joka on mitallistettu 21 x 48 mm kuusirima. Mitallistettu puutavara on mittatarkaksi karkeahöylättyä puutavaraa, joka on huomattavasti edullisempaa ostohinnaltaan kuin hienohöylätty puutavara.

Tässä vielä linkki käyttämääni rimaan https://www.k-rauta.fi/tuote/rima-prof-21×48-mitallistettu/6438313557937

Näiden rimojen pituus oli 5.4m ja hyllylevyt tekemiseen riitti nuo kaksi rimaa,s ekä muutama lyhyt pätkä varastosta, aiemmista ylijääneistä pätkistä. Tällaisten perus rakennustarvikkeiden pituudet voivat vaihdella suurestikin ihan kaupan tilaaman ja saaman tuote-erän mukaan, yleisimmät pituudet vaihtelevat 2.7 – 5.4m välillä 30cm jaolla.

Rimojen sahaaminen mittaan.
Välirimojen sahaaminen.

Aloitin sahaamalla hyllylevyyn tarvittavat pitkät rimat, jättäen niihin noin 5cm ylimääräistä työstö varaksi. Ylijääneistä rimoista sahasin hyllylevyn lyhyet välipalat, nämä välipalat tulevat pitkien rimojen väliin. Näiden välikapuloiden pituudet vaihtelee välillä 10 – 20cm. Välikapuloiden pituus vaihtelulla halusin saada luotua eloa ja rikottua pintaa hyllylevyyn. Vielä levyä tehdessä ajatus näytti hyvältä, mutta valmiiksi maalatussa levyssä en enää niin tyytyväinen olekaan toteutukseen.

Rimat (lyhyet ja pitkät) hionnassa.
Hyllylevyt kasattuna ja liimauksessa.
Hyllylevyt liimauksen kuivuttua.

Rimojen sahauksen jälkeen, hioin rimojen leveämmät syrjät 120 hiomapaperilla. Vielä tässä kohtaa en hionut kapeampaa syrjään, koska tiesin ettei niitä kumminkaan liimauksen aikana saisi täysin suoraksi.

Tein itselleni väliaikaisen työpöydän vanhasta kaapinrungon seinästä ja kahdesta kuormalavasta. ”työpöytääni” kiinnitin suoran tuen toisista pitkälle ja lyhyelle syrjälle isoa suorakulma käyttäen suoraan kulma. Näitä tukia vasten aloin tehdä hyllylevyä.

Rimojen järjestys hyllylevylle on yksi pitkä rima ja kaksi lyhyttä rimaa, joiden jälkeen taas yksi pitkä rima, ja toistaen sama, valmiissa hyllylevyssä on 5 pitkää rimaa yhteensä. Kiinnitin rimat toisiinsa liimalla ja viimeistelynauloilla. Naulojen sijoittamisen kanssa on syytä olla tarkkana, ettei niitä sijoita liian reunaan, koska lopuksi ajoin sirkkelillä levyn päät suoraksi ja tarkastin levyn ristimitan.

Kun rimat oli saatu kiinnitettyä toisiinsa, puristin levyn alustaa vasten suoraksi useammasta kohdasta liimapuristimien avulla. Puristin myös liimapuristimilla levyä kasaan, koska viimeistelynaulat eivät jaksaneet vetää jokaista kohtaa kunnolla kiinni.

Levy sai kuivua rauhassa kaksi vuorokautta puristettuna. Yksikin varmasti siihen olisi riittänyt, mutta en vain ehtinyt levyä irrottamaan puristuksista tätä kahta vuorokautta ennen.

Hyllylevyn höyläys tasaiseksi.
Levyn sahaus mittaan ja suoristus ristimittaan.
Lopuksi levyn reunojen siistiminen.

Levyn kuivumisen jälkeen työstin levyn pinnat tasaiseksi höyläämällä sen tasohöylässä. Höyläyksen jälkeen sahasin upotussirkkelillä levyn haluamaani mittaan leveyden suhteen, haluttu syvyys olikin jo levyn kasauksen aikana saavutettu. Samalla myös suoristi levyn ristimitan suhteen niin että molempiin päihin jäi yhtä paljon tai sama määrä ehjää pintaa.

Sahauksen jälkeen olikin vuorossa levyn reunojen siistiminen jyrsimellä. Reunat on ajettu jyrsimellä ja 45o terällä, jonka jälkeen oli hionnan vuoro. Hion epäkeskohiomakoneella levyn ensin 120 karkeudella ja vielä lopuksi 180 karkeudella. Hyllylevyn paksuudeksi tuli höyläyksen jälkeen noin 35mm, joka oli tavoitteeni.

Hyllylevyn valmistumisen jälkeen aloin tehdä levylle hyllynkannakkeita. Halusin kannakkeihin teollisempaa ilmettä, niinpä päädyin valmistamaan kannakkeet 4x20mm lattaraudasta https://www.biltema.fi/rakentaminen/asennustarvikkeet/lattarauta/lattarauta-20-x-4-mm-2000046847

Ja 8mm harjateräksestä https://www.biltema.fi/rakentaminen/muuraus/raudoitustarvikkeet/raudoitusteras-8-mm-x-2-m-2000057906

Ja todettakoon vielä, etten ole mikään erikoinen hitsari, eikä työtä tai työ jälkeä parantanut yhtään sen tekeminen huonolla hitsauslaitteella. Työjälki parani hieman kun löysin koneesta maadoitus ongelman ja sain sen korjattu.

4×20 lattarauta.
Lattarautojen taivutus.

Sahasin latikasta kolme reilun pituista pätkää, joihin mittasin ja merkkasin haluamaani kohtaan taivutuskohdan. Taivutin raudat ruuvipenkissä 90o kulmaan, tässä suorakulma oli hyvä apu.Vasta taivuttamisen jälkeen katkaisin lattaraudat todelliseen haluamaani mittaan.

Kannakkeiden tuet harjaterästä.

Harjateräksestä tein kannakkeiden tuet / jäykisteet. Terästankojen päiden pyöritys, taivutus olikin hieman ongelmallinen, ja varsinkin saada ne jotenkin samanlaiseksi.

Lopulta sain taivutuksen tehtyä ruuvipenkin, putken ja kaasupolttimen https://www.k-rauta.fi/tuote/puhalluslamppu-sievert-powerjet-2535-sis-ultragas-2205-sailion/7314522535128 avulla.

Hyllykannakkeet hitsattuna.
Hyllykannakkeet hitsattuna.

Ennen tukien ja kannakkeiden yhteen hitsaamista, porasin kannakkeihin 2  5mm reikää molempiin kannakkeiden päihin sekä senkkasin rei’ät. Vasta tämän jälkeen hitsasin kannakkeet ja tuet yhteen.

Ja tosiaan niin kuin aiemmin sanoin, en tosiaan ole mikään kovin hyvä hitsari. Olen kyllä joskus koulu aikoina hitsannut enemmänkin, ja olin silloin ihan kohtuullinen hitsari, mutta taidot ovat päässeet katoamaan. Alemmassa kuvassa on jo varsin siisti hitsausjälki. Tämän sain tehtyä vasta, kun hitsauskoneen maadoitus vika tuli korjattua.

Hyllykannakkeet pohjamaalattuna.
Hyllykannakkeet maalattuna.

Hyllykannakkeiden hitsauksen jälkeen puhdistin ja pyyhin kannakkeet lakkabensiinillä puhtaaksi liasta ja rasvasta. Rakensin autotalliini kevyen maalauskopin muutamasta isommasta pahvilaatikosta, joita olen säästänyt juuri maalauksia varten.

Pohjustin kannakkeet ensin maalaamalla ne Kent:n pohjamaalilla, jota minulle on jäänyt jostain aiemmasta työstä jäljelle.

https://jasper.fi/maalaus-ja-pinnoitus/primerit-ja-pohjamaalit/kent-etch-primer-450-ml-83270

Annoin pohjamaalin kuivua seuraavaan päivään asti varoiksi, vaikka tiedoissa lukeekin, että tuote on nopea kuivumaan. Pohjamaalia maalasin vain yhden kerroksen. Pohjamaalauksen jälkeen maalasin pintavärin kannakkeihin kaksi kerrosta. Pintamaalina käytin Wurth:n satiinimustaa

https://eshop.wurth.fi/Kategoriat/Spraymaali-nitroalkydimaali-matta/31063006110704.cyid/3106.cgid/fi/FI/EUR/

Hyllylevyn maalasin kahdesti Rustoleum kalkkiseinämaalilla, jota minulle oli myös jäänyt yli erään kaapin maalauksen jäljiltä. Valitettavasti minulla ei ole kuvia tuosta hyllylevyn maalauksesta.

https://www.prisma.fi/tuotteet/100192690/rust-oleum-chalkwash-2-5l-dark-denim-seinamaali-100192690

Hylly ja kannakkeet asennettuna seinään.

Maalauksien jälkeen oli valmiiden osien asennuksen aika. Hyllykannakkeet asensin seinään juoksujen kohdalle 5x50mm ruuveilla ja hylly on kiinnitetty kannakkeihin 4x30mm ruuvein.

Koti Remontointi Sisustus DIY