The laatikko
Moi, ja tervetuloa lukemaan ensimmäistä blogi kirjoitustani.
Tarve laatikoille syntyi vaimoni pyynnöstä saada hyllyyn sopivia laatikoita, joissa säilyttää tavaroita.
Spoilaan heti alussa jo aihettani. En ole keksinyt mitään uutta tai maailmaa mullistavaa tapaa rakentaa laatikko. Miksi turhaan keksiä pyörää uudelleen 🙂 Siksi mielestäni laatikko kuin laatikko ansaitsee itselleen the ilmaisun.
Itse käytin laatikoiden teossa omaa idologiaani käyttää kierrätys- ja ylijäämämateriaaleja. Laatikkoni on valmistettu ylijääneistä laudoista ja pohjaksi laatikkoon tuli vanhaa purettua laminaattia.
1. Lautojen höyläys.

Koska käyttämäni laudat olivat raakalautoja, ja liian paksuja käyttööni. Höyläsin ne 12mm paksuisiksi tasohöylällä. Niin kuin kuvasta näkyy, vaikka minulla on imuri käytössä, ei kaikki puru päädy keräimeen. Siksi höyläys kannattaakin tehdä ulkona.
Jollet sattumalta omista höylää, voi esim. laatikon sivut tehdä rautakaupassa myytävistä valmiiksi höylätyistä laudoista tai vaikka puuvalmiista peitelistoista. Mänty peitelistoja löytyy ainakin 42-70mm levyisinä ja 11-12mm paksuina varsin yleisesti rautakauppojen valikoimista.
2. Lautojen sahaus.
Aluksi sahasin laudat valitsemaani leveyteen, ja sitten valitsemaani pituuteen. Laudat ovat 70mm leveitä, toisen sivun laudan pituus on 33cm ja toisen 36cm. Laatikkoon tulevat laudat ovat mäntyä ja kuusta.
Nurkkarimat tein myös raakalaudasta höyläämällä ja sahaamalla mittaan. Nurkkarimat ovat 22x22mm paksuja sekä 33cm pitkiä. Rimat ovat todennäköisesti haapaa.
Porasin 20mm upotusporalla ja sahasin kuviosahalla kahteen lautaan kädensijat. Kädensijojen mitat on 2x10cm ja pyöristyksen säde r10mm.
3. Lautojen viimeistely.
Lautojen sahauksen jälkeen ajoin jyrsimellä lautojen (ulkopuoleiselle syrjälle) ja rimojen yhteen reunaan pyöristyksen. Jälkeen ajatellen rimojen pyöristys olisi kannattanut jättää tekemättä, tai ainakin tehdä pienempämä, pyöristyksen säde on r 1/2″. Laudan reunojen pyöristy ei ole mitenkään pakollinen, mutta antaa kyllä viimeistellymmän ulkonäön laatikolle.
Jyrsinnän jälkeen vuorossa oli loppu viimeistely, hiominen. Jotku tekijät suorittaa tämän vasta valmiiseen tuotteeseen, mutta itse tykkään sen suorittaa tässä vaiheessa. Minusta se on näin helpompi tehdä kun kaikki kappaleet ovat vielä irtonaisia. Myös lautojen ja rimojen maalaus on tässä vaiheessa helppoa. Me emme ole vielä pintakäsitelleet laatikoita, johtuen lähinnä ettei olla vielä saatu päätettyä väriä tai jätämmekö puunväriseksi ja millä tekisimme pintakäsittelyn, vaha, petsi, maalaus vai lakkaus.
4. Laatikon kasaus.
Koska olin tekemässä samaan aikaan useampaa laatikkoa, rakensin ensin eräänlaisen jigin jotta saisin laatikoista helposti samanlaisia, ilman jatkuvaa mittaamista. Laudat kasasin viimeistelynaulaimella, ja varmistin kiinnityksen puuliimalla. Naulan pituutena minulla oli 25mm ammuttuna hieman vinoon. Näin saa varmistettua naulan pitävyyttä ja ettei naula tule nurkkariman läpi.
Tässä 2kpl laatikoita sivut valmiina. Tässä kohtaa kannattaa mitata laatikoiden ristimitta, että se on sama laatikon molemmissa syrjissä. Jollei näin ole, purista puristimella pidempää mittaa lyhyemmäksi niin että saat mitoista saman ja jätä puristimen avustuksella kuivumaan jotta jäävät mittaansa. Itse käytin paksua narua, jota kiristin kapulalla kiertämällä lyhyemmäksi. Sain onnistumaan toisen laatikon ristimitan milleen samaan mittaan ja toiseen tuli vain 1mm heitto.
5. Laatikon pohja.
Pohjat tarvitsevat jonkin tue, jotta varmasti pysyvät laatikossa. Pohjan tuet on samaa rimaa kuin nurkkarimat, niiden pituus on 25cm x2kpl ja 30cm x2kpl. Pohjan rimat on kiinnitetty myös naulaimella ja 25mm pitkillä viimeistelynauloilla sekä puuliimalla.
Pohjaksi näissä laatikoissa tuli vanhaa pois purettu laminaattilattiaa. Liimasin kaksi laminaatilevyä pontistaan yhteen ja sovitin sopimaan laatikkoon sisälle. Pohjan mitoiksi tuli 30,5 x 36cm. Onnistuin tekemään pohjanlevyistä vähän liiankin tihdin laatikkoon. Eniten sovitus ongelmaa tuottivat nurkkarimojen pyöristykset, ja niiden sahaaminen pohjalevyyn.
Pohjan voi tehdä myös vaikka samanlaisista laudoista laatikon kyljet on tehty. Meillä laatikoihin tulee lähinnä sellaista tavaraa, että umpinainen pohja on parempi ratkaisu siihen.
Jos käyttää pohjana laminaattia tai muuta levyä, vaatii se vähintään kaksi tukea laatikkon reunoihin, ja niille syrjille joille laminaatin pontti tulee. Muuten vaarana pohjana pettäminen levyn pontista.
6. Valmis.
Tässä 3. laatikkoa valmiina kokeiltava hyllyyn. Laatikoissa olevat kangaslaatikot otetaan vielä pois, kun saamme päätetty ja käsiteltyä laatikot.
7. Aiemmin tekemiäni laatikoita.


Ainekset (1 annos)
Tee näin:
Yhden laatikon valmistukseen tarvittavat materiaalit.
8x 33cm pitkää höylättyä lautaa. Minun laatikossa 70mm x 12mm ( leveys x paksuus ).
8x 37cm pitkää höylätty lautaa. Minun laatikossa 70mm x 12mm ( leveys x paksuus ).
4x 33cm pitkää höylättyä rimaa. Minun laatikossa 21mm x 21mm ( paksuus ).
Laminaattia, rimaa tai vaneria pohjaksi
Dyckert nauloja, ruuveja tai niittejä.
Puuliimaa.
Hiomapaperia.
Käsisaha, kuviosaha tai sirkkeli
Vasara, viimeistelynaulain tai niittypyssy.
Pintakäsittely: Vaha, Petsi, Lakka tai maalaus.
Näillä mitoilla saat tehtyä 1kpl vastaavan laista laatikoa, kuin minä tein.