Olen sosiaalinen ihminen. Viihdyn yksinkin, mutta liian pitkä aika neljän seinän sisällä seuranani vain Ostos-TV ja sängyn alla elävä villakoirapesueeni aiheuttavat pakonomaista tarvetta siirtyä ihmisten ilmoille.

Opiskeluiden, töiden ja harrastusten kautta tapaan uusia ihmisiä useinkin, enkä ole  ikinä osannut lähteä varsinaisesti etsimään seuraa/miehiä mistään baarista. Paikalliset ravintolat ja baarit ovat minulle ennen kaikkea paikkoja joissa tapaan ystäviäni. Vakiokuppilassamme vierailemme viikoittain, ja kiireisen arjen keskellä nuo kohtaamiset lähteisteni kanssa ovat tärkeä henkireikä.

Ja jotenkin sisäinen (ja supersalainen) romantikkoni karsastaa ajatusta että lapsenlapsille sitten kerrottaisiin kuinka ”siis tavattiin ihan vaan baarissa” ja ”eh, oltiinhan me kyllä kännissä kuin pienet pelikaanit”. Kyllä sen pitäisi tapahtua jossain lähikaupan maitohyllyllä tai ylitulvivan bajamajan jonossa festareilla. Right?

Mutta jos rehellisiä ollaan, niin kyllähän minulla siellä vakkaribaarissakin silmät on päässä… Eihän sitä ikinä tiedä, jospa sieltä joskus vaikka löytyisikin joku ihastumisen arvoinen tapaus? Sehän on ihan mahdollista.

No ei. Ei todellakaan. Usean vuoden mittaiset empiiriset tutkimukset valitettavasti todistaneet moisen lähes mahdottomaksi. Ainakin minun kohdallani. Sen kerran kun jossain juottolassa tapaan edes etäisesti kiinnostavan vastakkaisen sukupuolen edustajan, tämä on joko varattu, tai homo. Karkeasti jaoteltuna. Sen sijaan tunnun vetävän puoleeni kaikki mahdollisimman epäviehättävät tai muuten epämääräiset ihmisyksilöt, kuten esimerkiksi:

1. Kuuden promillen humala

Aloittaa tuttavuuden tekemisen joko repliikillä ”shulla on hyvät tishit”, tarttumalla turhia puhumatta rintavarustukseen/perseeseen, tai kaatumalla suoraan syliin ja kuolaamalla paidalle.

2. Startrek

Muutaman rohkaisuryypyn ottanut, hieman ylipainoinen/huomattavan alipainoinen, huonosti pukeutunut ja pahasta aknesta kärsivä 19-vuotias sähkötekniikan opiskelija, joka on niin hermostunut että änkyttää ja kaataa vahingossa juomansa allekirjoittaneen kengille.

3. Pentti 

Vahvasti keski-ikäinen, kahdesti eronnut, omaa huomattavan elintasovatsan, iskee silmää ja on nostanut farkkujen vyötärön way too high. Aloitusrepliikki: ”Hei mitäs pimu?”  Tunnetaan myös nimillä Kalervo ja Jorma.

Seariously. Ne kerrat, kun olen sattunut baarissa törmäämään edes etäisesti viehättävään yksilöön, on laskettavissa yhden käden sormilla. Ja kapakassa vietettyjä iltoja on kuitenkin ehtinyt tässä vuosien varrella kertyä vähän huomattavampi määrä… Jonkinlainen luuserimagneetti allekirjoittaneella on kyllä selkeesti ollut päällä jo useamman vuoden, ei tätä muulla voi selittää. Tai sitten kaikissa omistamissani paidoissa vaan lukee rintojen kohdalla ”TARTU KIINNI!”, musteella jonka vain miehet näkevät?

Ja kuitenkin, huhujen mukaan useitakin parisuhteita on tässä maassa solmittu baarituttavuuksien pohjalta. Epäilen kylläkin, että ne on solmittu ennen minun täysi-ikäistymistäni, mikä selittäisi potentiaalisten miesten totaalisen puuttumisen minun iltaelämästäni.

(Vaikka juuri kerroinkin, etten tällaisena parantumattomana romantikkona edes haluaisi tavata miestä missään perusbaarissa, niin suoraan sanottuna kärsin tällä hetkellä niin pahasta puutteesta ettei veri kierrä päässä – mikä taas johtaa suoraan siihen, että kuskaisin suoraan lakanoideni väliin ensimmäisen näkemäni lähellekkään järkevän kaksilahkeisen, jos sellaiseen baarissa törmäisin.)

Voi turhautumisen multihuipentuma.