Vastarannalta

Siis jumalauta.

Onko kukaan muu huomannut, että ystävä- ja tuttavapiirin pariutuessa alkavat myös sinuun kohdistuvat puheet siitä kuinka ”Kyllä sullekin vielä se oikea löytyy!”, unohtamatta kliseisiä ”Se tulee hei vastaan ku sitä vähiten ootat, niin mulle ja Eero-Kalervollekin kävi!” – repliikkejä. Entä kuulostaako tämä, henkilökohtainen suosikkini, tutulta: ”Voisin kysyä mun Esa-Petteriltä jos sillä ois joku kiva kaveri jonka kans voisit lähteä sokkotreffeille”?

Hnngh.

Se tietty, alentuva ja hiukkasen säälivä, mutta tottakai ystävällinen ja pelkkää hyvää tarkoittava äänensävy, jolla ne ainaiset ”Kyllä se mies sullakin vielä vastaan kävelee!” – repliikit sanotaan – se on ajaa allekirjoittaneen välillä hulluksi. Siis jessus sentään!

Juu, ymmärrän että onnesi alusastia valuu yli, ja tunnet vastustamatonta halua ja tarvetta jakaa onnea myös ”onnettomille” sinkkuystävillesi miehesi akneihoisten junttikavereiden muodossa.

Juu, tajuan että siellä seitsemännessä taivaassa leijuessa on vaikea tajuta että joku ei-parisuhteessa elävä voisi olla suhteellisen tyytyväinen elämäänsä.

Ja juu, tiedän myös että et pää pilvissä aina ihan ymmärrä, että kaikki sinkkututtavasti eivät välttämättä kaipaa niitä latteita ”kannustus”-repliikkejä, joilla oikeastaan onnistut vain ärsyttämään.

 

Näissä tilanteissa, joita väistämättä tulee aina silloin tällöin vastaan, yritän jaksaa olla ärsyyntymättä (sen sijaan että tukkisin sen täyttä lähimmäisenrakkautta hymyilevän suun lähimmän roskiksen sisällöllä), joskus jaksan jopa hymyillä ja nyökkäillä.

Yleensä siinä kuitenkin käy vain niin, että pieni (tai no, aika huomattavan isohan se oikeastaan on) vastarannan kiiski sisälläni herää… Ja silloin kuulen vastaavani näille umpirakastuneille tuttavilleni ja ystävilleni iloisesti ja pirteästi että ”Siis häh, en mä mitään miestä haluu, mulla on sinkkuna ihan superhauskaa!” tai ”Mä niiiiin nautin sinkkuudesta, siis nyt jos joskus pitää ottaa ilo irti tästä, ehtiihän sitä seurustella sitte keski-iässä!” Ja yleensä sokkotreffi-ehdottelut ja ne hieman alentuvasti lausutut ”tsemppaukset” loppuvat sitten siihen.

 

Tiedän, onhan tuollainen käytös vähän lapsellista. Välillä tuo joidenkin pariutuneiden sinkkuihin kohdistuva asenne vain ottaa niin päähän, että on pakko päästä näpäyttämään – että hei hellurei, en muuten edes haluais olla sun tilanteessas että vietkö ne sokkotreffit ja kannustuspuhees sinne minne aurinko ei todellakaan paista?

Ei sillä, etteivätkö nuo lausahdukset tottakin olisi – olivat ainakin ennen, ja osittain nykyäänkin, kipinänkaipuustani huolimatta. Suurimman osan sinkkuuttani olen ollut onnellinen ja tyytyväinen, ja tällaiset ”En mä haluu mitään seurustelua!”-kommentit ovat tulleet enemmän tai vähemmän täydestä sydämestä.

Ja vaikka ne eivät olisikaan totta, käytän ja käyttäisin niitä silti! En kertakaikkiaan kestä ajatusta, että joku superonnellisista vastarakastuneista tuttavistani kuulisi (täysin hypoteettisen) ”Voi kun ois ihana löytää joku ihana mies!”- lausahdukseni  – voin vain kuvitella, mitkä tsemppauksen ja rohkaisun padot se aukaisisi… Ei kiitos. Osaan varsin hyvin pitää huolta omasta seuraelämästäni, eikä se tähänkään mennessä ole kasaan kuivunut vaikka en mieheniskuvinkkejä tai sokkotreffejä ole ystäviltäni vastaanottanutkaan.

 

Olenko ainut, jolle kaikki nämä kaikessa rasittavuudessaan vain hyvää tarkoittavat kannustukset ja ehdotukset aiheuttavat välittömästi suunnatonta ärsytystä ja ylpeys-mittarin kohoamista ylälukemiin?