Alku

Lopun jälkeen tulee aina alku. Tuleehan?

Kun tämä kesä on ohi – ja ulkona vallitsevasta säätilasta päätellen se hetki on jo valitettavan lähellä – mitä mulle on jäänyt käteen? Tästä piti tulla SE kesä. SE KESÄ. Tiedättehän? Se kesä, jota muistellaan sitten vanhainkodissa, kauhistellaan ja nauretaan heti perään, kuinka sitä nuorena ehti ja uskalsi. Se kesä, kun tapasi ja makasi ihania miehiä, hurmasi ja hyvästeli. Se kesä, kun harrasti niin paljon suutelemista ja yökävelyitä, että sekä huulet että jalkapohjat rohtuivat.

 

 

Eipä mennyt ihan kuten suunnittelin.

Kesän saldo on tähän mennessä (nyt on vasta elokuu, kesä jatkuu vielä!) juuri ja juuri plussan puolella. Vielä kesäkuussa olin toiveikas, innoissani – kesämiehiä putkahteli näkyville kuin sieniä sateella. (Missä ne muuten majailee talvet? Jossain kellarissa, josta ne vapautetaan ensimmäisen kevätpäivän tullen vapisuttamaan viattomien naisten pikkuhousuja?) Olin optimistinen. Varmasti minäkin tänä kesänä rakastuisin! 

Ja silti haaviin on tarttunut vain ex (huono mies, huonompi mies, ex), plus muutama säälittävä epäonnistunut miehenrepale, joista ei ollut edes suutelijoiksi. Saatika pikkuhousujen tutisuttajiksi. Missä on mun yökävelyt, kiihkeät suudelmat ja perhoset mahanpohjassa? 

Jumalauta jos tämä kesä nyt ehtii päättyä ennen kuin saan haluamani!

Edes ne suudelmat.

 

Kuva: we heart it