Arjen asettauduttua takaisin tuttuun turvallisiin uomiinsa loman (ja erityisesti erään lomareissun) jälkeen, olen huomannut yhä kasvavaa tyytymättömyyttä.

Monessa mielessä minulla menee paremmin kuin hyvin, elämäni on monella tapaa raiteillaan – ja ennen kaikkea elämäni on omani. Mutta silti. Jotain puuttuu.

En sano, että se ”jokin” olisi välttämättä mies. Jokin muukin tästä puuttuu, kuin se rintakehä jonka karvoja silitellä aamuisin. Jokin muukin mättää.

Kaipaan jotain uutta! Seikkailua! Jännitystä! Elämäni on niin tasaisen tappavan tavallista ja turvallista, että tukehdun. 

Vielä puoli vuotta sitten nautin elämästäni, kaikesta! Opiskelut, työt, harrastukset, ihmissuhteet – olin onnellinen, en kaivannut mitään muuta. En edes miestä, en seurustelua, en pitkään aikaan. Olin onnellinen ja tyytyväinen elämääni, arkeeni ja rutiineihini. Mihin hittoon se katosi??

Kaipa juuri tämän turhautuneisuuden ja tylsyyden takia olen vastikään alkanut tosissani kaipaamaan ja etsimään myös sitä miestä. Ihastumista ja rakkautta. Olisi edes jotain jännittävää ja huikeaa ja piristävää! Ikinä ennen en pitänyt itseäni sellaisena, joka vartavasten etsisi miestä – ikinä en kokenut onnellisuuteni riippuvan siitä, onko vieressäni joku kaksilahkeinen.

Eikä se kai sitä vieläkään ole. Se, että ihastuisin, ehkä jopa rakastuisin, ja saisin taas viettää iltani ja aamuni jonkun sykähdyttävän ihmisen kanssa – se vain tekisi tästä kaikesta  arjesta helpomman kestää.

Tämä kaikki turhautuminen, ahdistuminen ja kaiken tuttuus ja turvallisuus (=tylsyys) on alkanut hiljalleen saada sellaisia mittasuhteita, että tosissani harkitsen jo jotain radikaalia. Entä jos myisin kaiken maallisen omaisuuteni ja ostaisin rahoilla menolipun Balille? Jättäisin työni, opiskelut ja kaikki ihmiset ja vain lähtisin!

Niin. Kaipaan uutta alkua. Uutta ympäristöä, uusia ihmisiä. Täällä, kotikaupungissani, kaikki on liian tuttua. Liian turvallista. Been there, done that!

Ainut mikä saa minut jaksamaan, on ajatus ensi keväästä, jolloin olisi tarkoitus muuttaa pääkaupunkiseudulle töihin. Mikään ei ole vielä varmaa, mutta i`ll keep my fingers crossed!

Mutta siihen asti… Miten helvetissä kestän tätä ahdistavan tuttua elämääni, jossa kaikki luistaa kuin liukuvoide ja mitään maatajärisyttävää ei ikinä tapahdu? Onko yhtään kohtalotovereita? Anyone??

Saamari. Saisinpa edes seksiä! Sekin olisi jo jotain.

Edes kerran.