Luomupiirin avoimet ovet

Olen muutaman kerran kertonut sivulauseessa, että meillä on oma luomupiiri. Kaveri on siinä pääorganisaattori, eli lähettää listat sekä kerää ja tekee tilaukset. Toimitus on kerran kuussa. Meidän ruokapiiri tilaa tuotteensa Kaarlejoen luomutilalta, jota emännöi ihana luomuihminen Suvannon Laura. Tässä vähän tilan taustaa:

”Luomua olemme viljelleet vuodesta 1981. Asiakkaiden toiveiden (ja oman arvomaailman) takia viljeltäväpeltopinta-ala ja myytävä tuotevalikoima on kasvanut koko ajan. Tiloillamme pyritään kaikin tavoin ottamaan huomioon luonto ja sen monimuotoisuus, kulttuurimaisemat, vesistöt, ympäristö kokonaisuudessaan. Yhdessä saamme pieniä ihmeitä aikaan, joukko kasvaa koko ajan!”

Ruokapiirien listalta löytyy Kaarlejoen omien juuresten ja marjojen lisäksi, luomulihaa, munia, ulkomaisia luomutuotteita, lähimyllyn luomujauhoja, pesuaineita ja kosmetiikkaa, herkkuja, säilykkeita, ym.!

Tänä lauantaina (15.12.) on Kaarlejoella avoimet ovet ja heidän myymälä on auki klo 12-17. Myymälä sijaitsee heti Kaarlejoentien alussa, keltaisessa talossa, päätyovesta sisään! (Kartta löytyy haulla Kaarlejoentie, Turku) Kaarlejoelle pääsee myös bussilla Turusta, pysäkki on aivan vieressä. Kannattaa varmistaa, että bussi menee Tortinmäen ”keskustaan” asti.

Laura kirjoitti, että lauantaina on myynnissä mm.:

– luomujuurekset, -vihannekset, -perunat ym.
– lähimyllyn luomujauhot, -hiutaleet, -suurimot
– pakastimesta löytyy luomumarjoja ja -lihaa (nauta ja lammas)
– suomalaista luomuhunajaa
– luomua maailmalta: kuivahedelmät, pähkinät, erilaiset riisit, pastaa(myös gluteenittomia), mysliä, säilykkeitä, kahvia, useita herkullisia teelaatuja, suklaita, herkullisia raakasuklaita ym.
– luomumarjoista tehtyjä mehuja, hilloa, hyytelöä
– ekopesuaineita
– käsintehtyjä hahtuvalankatuotteita ja lämpimiä huopapohjallisia

Mulla on ainakin vielä hiukan täydennettävää joulua ajatellen. Meinasin siis pistäytyä Lauraa moikkaamassa.

puheenaiheet vastuullisuus ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *