Terveellistä pikaruokaa

image.jpg

Terveellistä pikaruokaa

 Tässä onnistut aina! Tarvitset nyt sitä monitoimikonetta, jonka olet nostanut pois silmistä. Siinä saattaakin olla tämän projektin haastavin kohta, joko löytyi?  Näin keväällä täytynee tyytyä enimmäkseen ostettuihin etelän hedelmiin, joita yleensä on kotona kun pakastin on ensin tyhjentynyt talven aikana kotimaisista marjoista. Tähän annokseen löytyi banaani, avocado ja mango. Heitellään ne pilkottuina kannuun. Kun kaivaa pakastinta tekee löytöjä, usko huviksesi. Mitä ikinä löysitkin, voit varmasti hyödyntää sen tässä pikaruoassa. Esimerkiksi omenasose käy aina ja keitetyt vihannekset. Maustaa voi kanelilla tai yrteillä. Ja se onkin makukysymys.  Jos haluat hörppiä sapuskasi, lisää joukkoon piimää tai teekin käy. Kun kansi on tiukasti kiinni, käynnistä kone ja sitten hieman kaasuttelet. Se on siin, ei ku hörpit! Isompaan nälkään voi varata pähkinöitä ja siemeniä ja heittelet niitä soseutettavaksi hedelmien tai marjojen joukkoon. Ne muuttuvat kuitenkin sulavampaan muotoon, kun jaksat liottaa sopivan annoksen vedessä jääkaapissa yön yli. Samoin voi tehdä esimerkiksi kaura ja tattarihiutaleille. Siitä sitten tuleekin jo lusikoitavaa pikaruokaa, jos haluaa.g Valitse sellaisia ruoka-aineita, joista vatsasi pitää. Jatkuvuuden kannalta on myös tärkeää valita tuotteita, joista lompakkosi pitää. Luonnosta kannattaa kerätä esimerkiksi nokkosta, joka on huikean paljon ravitsevampi kuin pinaatti. Samoin voikukan lehti on  helppo tunnistaa ja poimia. Poimi niitä sileitä voikukanlehtiä.  Melkein kaikki vihreä luonnossa on syötävää.  Maapallolla on yli 4000 ruoholajia ja kaikki ovat kuulema syötäviä. Googlaamalla voit varnistaa löytämäsi ”heinän” ravintoarvon. Mitä enemmän lehtivihreää, sitä paremmin maksa puhdistuu ja ympäristömyrkyt poistuu kehosta. Säilöminen toimii parhaiten kuivattamalla, joka onnistuu ilman härveleitäkin. Parempi popsia niitä vihreitä nyt kun ovat tuoreita. Siis siinä pikaruoassa, jota jotkut kutsuvat smoothieksi. 

image.jpg

image.jpg

 

Kommentit (1)
  1. Leenatuulia
    13.6.2015, 20:24

    Minäkin olen keräillyt nokkosia talven varalle.Vaikka käsissä oli hanskat niin poltinkarvat menivät läpi.Kädet ovat aivan puutuneet ja tunnottomat.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *