Kuumakivihieronta, ah!

Ystäväni yllättivät minut tovi sitten yhdellä rentoutuskeinolla (ajoittainen kireyteni saattaa olla heidän tiedossaan 😉 ). He veivät minut kuumakivihierontaan. Olen kuullut moisesta, mutta en koskaan ajatellut asiaa sen enempää. Olen huono käymään hieronnassakin, vaikka niska- ja hartiajumista aina kärsivän kyllä pitäisi.

Hoitola, jonne he olivat hoidon varanneet, oli nimeltään Golden Day Spa & Salon. Oikein mukavasti sisustettu paikka ja mukava tunnelma. Hoito oli yllätys, eikä minulla näin ollut mitään ennakko-odotuksia. Kuumakivihieronta on kuitenkin lukemani mukaan jo tuhansia vuosia vanha hoitomuoto, ja sitä on käytetty osana itämaista lääketiedettä. Sen sanotaan olevan vaikutukseltaan juuri stressiä laukaiseva ja rentouttava. Eli minulle tehty. Henkisen puolen hoitamisen lisäksi sitä toki käytetään kiputilojenkin hoitoon. 

Minut johdatettiin alakerran hoitohuoneeseen. Kynttilät lepattivat ja tuoksu oli huumaava. Hoitajakin sopi tilanteeseen rauhallisuudellaan täydellisesti. 

Ja voi luoja, että tuntui hyvältä. Fiilis ei ollut kuten hieronnassa, eikä sitä kaivannutkaan. Lämpimät kivet liukumassa pitkin ihoa saivat minut täysin toisiin sfääreihin. Miksi kukaan ei ole kertonut meikäläiselle tästä ihanuudesta aiemmin? Enkä varmasti olisi äkännyt sellaiseen mennäkään ilman ystäviäni.

Nautin luonnollisesti hieronnastakin, mutta kuumakivihieronnassa elämys oli kokonaisvaltainen. Ei tarvinnut jutella (vaikka sekin on toki mukavaa toisinaan) hoitajan kanssa, vaan sai vaan olla hissukseen ja nautiskella. Hämärä tunnelma yhdistettynä siihen hiljaisuuteen sopivat mielelleni ihan täydellisesti.

Hoito kesti vajaa puolituntia. Olisin halunnut tietty lisää. Näinpä aloin haaveilla pidemmästä ajasta kivikäsittelyssä. Hetken olin varma, että kyllä tässä nyt ratkaisu kaikkiin ongelmiini, mutta sitten palasin maanpinnalle…. Uudestaan täytyy kuitenkin mennä.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *