Arkiruokien suunnittelu (ja niiden keksimisen hankaluus)

Havahduin joskus kesän aikana siihen, kuinka paljon meillä menee rahaa ruokaan kahden hengen taloudessa. Ruokakauppaan mennessä meillä harvoin oli minkäänlaista listaa ja ruokaa ostettiin fiilispohjalta. Suunnittelun taso oli tyyliä: ”tehdään jotain kanaruokaa/jauheliharuokaa”. Ruokaa ei tietenkään riittänyt viikoksi, vaan kaupassa piti käydä muutaman kerran viikossa.

Omatekemää pitsaa, banaani-kaurakeksit, bataattiburgeri

Höyrytettyä parsakaalia, pitsaa, banaani-kaurakeksejä ja bataattiburgeri.

Luin mm. Marttojen sivuilta tästä viikon ruokalistan suunnittelusta, etsiessäni säästövinkkejä. Kesälomani jälkeen, elokuun alkupuolella, suunnittelin meille ensimmäistä kertaa ruokalistan koko seuraavalla viikolle. Tein suunnitelman pohjalta kauppalistan, jossa oli tarkasti eriteltynä, mitä viikon ruokiin tarvittaisiin. Ei tule ostettua mitään turhaa ja kaikki ostettu ruoka menee varmasti käyttöön. Esim. ma-ti-ke syömme makaronilaatikkoa, to-pe kanalaatikko, la-su pulled pork. Eli noin 3 pääateriaa viikolle, joista kustakin riittäisi useammaksi päiväksi. Jos en söisi työpäivän aikana lounasruokalassa, vaan ottaisin eväät, sitten pitäisi tietysti tehdä enemmän pääruokia, sillä syön aina kaksi lämmintä ateriaa päivässä.

Liian tarkkaan en kuitenkaan halua syömisiä suunnitella, lähinnä viikon pääateriat, jotta olisi aina kunnon ruokaa tarjolla. Pidän vain huolen, että puuroa/kananmunia/leipää/jogurttia/rahkaa/hedelmiä/vihanneksia jne. perustarpeita löytyisi aina kotoa välipaloiksi. Herkkuja ei koskaan osteta varastoon. Niitä lähdetään sitten erikseen hakemaan, jos sellainen olo tulee. Joskus meillä oli ”vierasvarapipareita”, jotka kylläkin syötiin kaikki itse.

Omia lempiarkiruokia tällä hetkellä (helppoja ja nopeita):

  • jauhelihafetamureke
  • täytetyt paprikat ja bataattiranskalaiset
  • jauhelihakastike ja perunat
  • jauhelihaburritot
  • Chili con carne
  • kanalaatikko homejuustolla
  • pitsa (ei kauhean riittoisa, sillä meillä pellillinen pitsaa menee yhdeltä istumalta)

Välipaloja

Puuroa (jossa: vadelmia, manteleita, kaakaonibsejä, kookosöljyä, ehkä myös kananmuna?), maustamatonta jogurttia (jossa: cashewpähkinöitä, kaakaonibsejä, ehkä jotain marjojakin pohjalla?), vihanneksia naposteltaviksi, salaatti (jossa ainakin pinaattia, leipäjuustoa, saksanpähkinöitä, kananmuna, kurkkua, tomaattia jne.)

Haluan siis suunnitella viikon ruoat etukäteen ja ilman listaa en enää halua kauppaan lähteä. Mutta miten hankalaa noiden arkiruokien keksiminen on. Aina ne samat ideat. Mutta kai ne samat perusruoat on parhaita. 🙂

Ruokavinkkejä otetaan ilolla vastaan!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *