Lasten ikäerosta

Ihmisen aikuistuessa ja elämän tasaantuessa eteen tulee kaikenlaisia kysymyksiä. Jos vierelle on vielä löytynyt kumppani jonka kanssa muodostuu yhteinen perhe, on hyvin mahdollista että mieleen pulpahtaa kysymys:

Nro 1. Haluaisimmeko lapsen?

Sovitaan että vastaus edelliseen on: Kyllä haluamme. Kun jatkokysymykset (esim. miten, missä ja milloin) on ratkottu, alkaa lapsen odotus. Jos hyvin käy, odotus palkitaan ja lapsi syntyy (itse kuulun näihin onnekkaisiin paskiaisiin). Lapsi kasvaa ja kehittyy. Vauva-aika jää taakse ja työelämäkin vähän houkuttelisi. Seuraa taas kysymys:

Nro 2. Haluaisimmeko lisää lapsia?

Sovitaan että tähänkin kysymykseen vastaus on kyllä. Tulee uusi pulma:

Nro 3. Milloin?

Ja voi siihen kun tietäisi vastauksen (nokkela lukija on tähän mennessä saattanut jo arvata millaisten kysymysten kanssa ruudun tällä puolen kamppaillaan).

skidit.jpg

Kuvassa skidi serkkunsa kanssa

Lasten ikäero on ollut erityisen paljon puheenaiheena etenkin toukokuussa julkaistun Ylen artikkelin jälkeen. Myös Puutalobabyn puolella aihe kirvoitti mielenkiintoista keskustelua kommenttiboksissa. Itse jäin pyörittelemään mielessäni etenkin kommenttia jossa lyhyessä ajassa useamman lapsen saanut äiti totesi, että muita on tainnut ahdistaa heidän lastensa pieni ikäero enemmän kuin heitä itseään. Se kolahti, sillä minun täytyy myöntää että nyt esikoisen ollessa pian kaksivuotias minua ahdistaa ajatus toisesta lapsesta.

Prinsessa Madeleine sai toisen lapsen esikoisen ollessa 1v3kk – ahdistaa.

Näen puistossa äidin työntävän tuplarattaita kyydissään kaksi eri-ikäistä sisarusta joista molemmat pienempiä kuin oma esikoiseni – ahdistaa. (Muuten, minun lapsuudessani tuplarattaita ei muistaakseni tunnettu, puhuttiin vain kaksosrattaista. Kuvaavaa(ko?))

Kuulen iloisia vauvauutisia tutuilta äideiltä – ahdistaa.

En missään nimessä usko että nämä muut äidit olisivat lisääntyneet näin mikäli heitä asia olisi ahdistanut yhtä paljon kuin minua. Osaan myös vilpittömästi iloita näistä vauvauutisista ja ihailla toisten lapsia, mutta heti kun ajattelen samaa omalle kohdalleni – no, ahdistaa. Samalla koen että asiasta ei oikein saisi puhua avoimesti. Ettei vain kuulostaisi tuomitsevalta. Toisaalta lapsia ei noin vaan tehdä. Koskaan en voi tietää mitä elämä tuo tullessaan eikä kaikki mene suunnitelmien mukaan. Että pitäiskö vaan antaa palaa? Elämä on lyhyt ja niin edelleen.

En oikein itsekään ymmärrä miksi tämä aihe mietityttää niin paljon. Ehkä siksi että tuo kahden vuoden ikäero on Suomessa niin yleinen asia. Sitä puolustavia kommentteja kuulee paljon: ”Siinähän menee valvomiset ja kotihoito samaan rytäkkään.” ”Niistä on sitten isompana seuraa toisilleen.” Vanhemmat joilla itse on pieni ikäero omaan sisarukseen saattavat sanoa, että ”Juuri pienen ikäeron takia olemme olleet niin läheisiä.”

Nämä kommentit jäävät itselläni herkästi ihon alle. Minulla on molempiin sisaruksiini yli kymmenen vuotta ikäeroa. En osaa kuvitella, että tämä asia olisi tehnyt meistä yhtään vähemmän rakkaita toisillemme. Okei, kiinnostusten kohteet eivät ole välttämättä olleet aina samoja samaan aikaan. Mutta on meistäkin ollut seuraa toisillemme. En ole koskaan kokenut oloani yksinäiseksi perheessämme vaikka ikäeromme onkin suuri. Eikä nyt aikuisiällä ikäero näy omasta mielestäni enää juurikaan.

Kenties koen sittenkin ulkopuolista painetta pyrkiä pieneen ikäeroon lasten välillä? En usko että kukaan yrittää tietoisesti juuri minuun vaikuttaa mutta toki ns. valtavirrasta poikkeaminen tuntuu aina jossakin. Vanhemmuus on siitä jännä juttu, että unohdamme helposti olevamme yksilöitä myös vanhempina. Lapsen yksilöllisiä tarpeita on helppo korostaa mutta samalla unohdamme vanhempien yksilölliset tarpeet. Minusta on ihan ok että joku haluaa tehdä monta lasta samaan syssyyn. Miksi siis minun on niin vaikeaa hyväksyä se että minä en halua? Lopulta tärkeintä on kuitenkin se että tietää itse lapsen olevan tervetullut, oli se sitten ensimmäinen tai yhdestoista. Eikä elämä ole arvaamatonta ainoastaan sanan kielteisessä merkityksessä. Onneksi elämä osaa yllättää myös positiivisesti.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *