Pelkäätkö sä epäonnistua?

Epäonnistuminen, virhe, erhe, moka… Tällä lapsella on monta nimeä, ja harva niistä on rakas.

 

Se, mitä ajattelet epäonnistumisesta, vaikuttaa suuresti elämässäsi tekemiisi valintoihin. Olen huomannut ystäväpiirissäni olevan hyvin vaihtelevia tapoja suhtautua epäonnistumiseen: se, joka pääsee mokistaan nopeasti yli eikä pidä niitä niin vakavina, tekee rohkeammin sen hetkisestä status quostaan suurestikin poikkeavia päätöksiä, kuin virheitä karttava kaveri. Virheitä pelkäävä henkilö taas saattaa vallan jättää valitsematta, esimerkiksi ollessaan tyytymätön työpaikkaansa, ei hän silti tee mitään tilanteen muuttamiseksi. Tähän kaikkeen liittyy toki se, kuinka paljon ihminen antaa itselleen rakkautta eli itseluottamuksen määrä ja kuinka tärkeänä itseään pitää.

Oma suhtautumiseni epäonnistumisiin on aika positiivinen: uskallan yrittää, osaan nauraa itselleni, enkä ole takertunut omaan mielipiteeseeni, vaan rehellisesti vaihdan mieltäni oppiessani uutta tai jonkun perustellessa mielipiteensä hyvin. Vaikka epäonnistuminen olisikin ikävä tilanne, ajattelen sen olevan kuitenkin enemmän askel lähemmäs onnistumista, kuin toisinpäin. 

 

 

Entä jos virheet on ihan oikeasti tehty opittaviksi?

 

On itsestäänselvyys, että virheistä oppii, mutta minun ainakin on ollut ja on opeteltava, että miten se käytännössä tehdään. 

Virheet saattavat lamaannuttaa ja saada ihmisen vain ohittamaan tilanteen ja jopa tekemään mitä vain, että epäonnistumista ja sen aiheuttamia tunteita ei tarvitsisi kohdata. Olen monesta lähteestä lukenut tai kuullut, että virheistä opitaan kuitenkin nimenomaa keskittymällä virheen aiheuttamiin tunteisiin, tulisi istua tunteen kanssa sillä intentiolla, että hyväksyy tunteensa, tilanteen, itsensä ja antaa tunteidensa kertoa tapahtuneesta. Jokaisessa epäonnistumisessa pitäisi siis olla viisautta, joka vie lähemmäs onnistumista, jos kerrankin tekisi sen, mitä neuvotaan tekemään: todella ottamaan opiksi. Voisiko virheitä ja epäonnistumia oppia katsomaan lahjoina? Kumman ottaisit mieluummin: 

A) olet todella tehnyt kaiken oikein ja juuri niin kuin pitäisi tavoitteesi saavuttamiseksi, mutta jostain syystä tavoite vain ei toteudu vai 

B) olet tehnyt senhetkisen tietosi valossa parhaat valinnat, mutta tavoite jäi toteutumatta, sillä sinulla on vielä opittavaa. 

Vaihtoehdon B) tapauksessa toivoa on jäljellä, kun taas vaihtoehdossa A) sitä ei ole. Jos pystyy myöntämään omat virheensä ja kykenee ottamaan ne oppeina ilman, että egonsa kokeman kolauksen seurauksena jättää yrittämättä toista kertaa, voisiko olla, että silloin kaikki on mahdollista? Itse aion seuraavan epäonnistumisen jälkeen antaa tunteilleni mahdollisuuden toimia mentorinani ja katsoa, mitä tapahtuu. Luonnollisestikin lupaan raportoida asiasta.

Ja jos kerta virheistä oppii, niin voisiko niissä olla sen verran viisautta, että virheensä kohtaamalla todella saisi avaimet käteensä tavoitteensa saavuttamiseksi?