Tunteiden anatomiaa
Kaikki olemme kuulleet, että elämään kuuluvat myös negatiiviset tunteet ja että tunteiden tukahduttaminen ei ole hyväksi.
Kuten useat muutkin, minä olen oppinut pakenemaan negatiivisia tunteitani. Vain surun, kuten läheisen kuoleman tai sydänsurun kohdalla, olen ymmärtänyt tunteiden kokemisen tärkeyden. Hiukan absurdia, miten menetyksen kohdalla olen aina pitänyt itsestään selvänä, että sen kohtaamalla ja käsittelemällä pääsee surusta ensinnäkin nopeammin yli ja myös elämässä paremmin eteenpäin, nimittäin viisaampana ja vahvempana ihmisenä. Miksi muut negatiiviset tunteet poikkeaisivat tästä kaavasta?
Suru on niin voimakas tunne, että sen pakeneminen ei useinkaan ole mahdollista ja ehkä siitä syystä olen ymmärtänyt sen voiman, mikä tunteen kohtaamisessa on. Useat muut negatiiviset tunteet on helpompi syrjäyttää esimerkiksi täyttämällä kalenteri kaikenlaisilla aktiviteeteilla. Vaikka siivoamalla, jos siten saa ajatukset muualle!
Useimmat olemme tottuneet katsomaan tunteitamme tilanneriippuvaisesti. ”Jos toi ihminen ei käyttäytyisi noin, niin mua ei vituttais näin paljoa!” ”En saanut haluamaani työpaikkaa, eikä se hottis Tinderissä laittanut mulle sydäntä. Vähemmästäkin vaipuu itsesääliin!”
Entä jos negatiiviset tunteet ovatkin pelkästään ulkopuolisen tapahtuman aiheuttaman reaktion sijaan merkki siitä, että sydämessämme ja mielessämme on jotain, joka kaipaa huomiota? Entä jos tunteet ovat kuin kompassi, joka osoittaa mihin tulisi suunnata, tai kuin sairauden oire? Tällöinhän vahingollisinta on juuri se kaikille tuttu toimintamekanismi: pakene tunnetta, tee mitä vain, että et tunne sitä!
Seurustelusuhteen päättyminen ja sydänsuru ovat useimmille tuttuja surun aiheita. Suurin osa on myös yhtä mieltä siitä, että niistä hetkistä voi oppia ihan valtavasti. Tuntemalla surun ja käymällä sen aiheuttamat ajatukset ja tuntemukset ajan kanssa läpi, silloin voi pikkuhiljaa päästää entisestä suhteestaan irti ja samalla oivaltaa asioita. Ihmiset, jotka suhteen loppumisen jälkeen haluavat vain paeta pahaa oloaan, eivätkä käsittele suhteen loppumisen aiheuttamia tunteitaan tuntuvat usein ajautuvan samaan tilanteeseen kerta toisensa jälkeen.
Onko sinullakin kavereita, joiden uudet puolisot muistuttavat vanhoja ja joiden suhdeongelmat tuntuvat aina toistuvan, vaihtuvasta kumppanista huolimatta? Vai oletko sinä sellainen, joka hyppää suhteesta toiseen, ennekuin vanhat haavat ovat ehtineet umpeutua? Kuulisin mielelläni kokemuksia!