Henkisen kasvun Big Four

Kuten esittelytekstissä ensimmäisessä postauksessani mainitsin, olen lukenut paljon ihmisen mielen toiminnoista, oli kyseessä kirjat self helpin tai psykologian osastolta, tutustunut podcasteihin ja muuhun materiaaliin, kaikenlaisin teemoin. Olen huomannut muutaman toisiaan tukevan teeman tulevan toistuvasti vastaan lauseissa, sivuilla tai ihan kirjan otsikkoissakin.

Aiheet ovat itsensä rakastaminen, lapsuuden traumat, anteeksiantaminen ja tunteiden tunteminen. Ja kaikkien niiden ymmärtämisen ja huomioimisen tärkeys. Tämän big fourin olisi varmaan joku psykologiaan ja henkisiin asioihin tutustumatonkin saattanut arvata. Nämä neljä aihetta kuulostavat tosiaan hiukan kliseisiltä, mutta kliseet ovatkin saaneet nimensä siitä, että ne on toistettu monta kertaa, eikä se tarkoita, että kliseeksi kutsutut asiat olisivat huonoja. Taiteessa toisto ei välttämättä ole eduksi, mutta tieteessä samaan asiaan eri lähteissä törmääminen on ihan toinen asia. Kun samoihin aiheisiin ja oivalluksiin törmää eri kirjoittajien ja ammattilaisten puheissa ja teksteissä, voidaan olla varmoja siitä, että ollaan oikean asian äärellä. 

Uskon, että näistä aiheista on puhuttu paljon ihan syystä. Uskon myös tästä big fourista löytyvän ratkaisut mielen haasteisiin ja niissä olevan avaimet ylipäätään onnellisimpaan mahdolliseen elämään. Miksikö? Ihmisen kuuluu läpi elämän kasvaa ja kehittyä ja se tapahtuu pitkälti kokemusten kautta, kohtaamalla lukemattomia erilaisia ihmisiä ja tilanteita. Oikea asenne takaa sen, että ihminen osaa ottaa kokemuksista tarvittavan: joko onnen ja ilon tai oppitunnin. Oikealla asenteella tarkoitan tässä näiden neljän aiheen ymmärtämistä ja sisäistämistä osaksi omaa ajattelumaailmaansa. 

berlin_fernsehturm_bigfour_tunnelukko.jpeg

Uskonkin siis ihmisen sisällä olevan kaikki, mitä onnelliseen elämään tarvitaan. Näistä neljästä tulee ensinnäkin ymmärtää ne omat lapsuuden traumat ja osata käsitellä ne niin, etteivät ne enää aikuiselämässä ole enää läsnä traumoina tai vaikuta rajoittavien uskomusten muodossa. Loput kolme, itsensä rakastaminen, anteeksiantaminen, tunteiden tunteminen, tulee opetella takaisin osaksi omaa ajattelua – takaisin siksi, että uskon meidän syntyvän näillä ominaisuuksilla ja kasvaessamme meidät opetetaan toimimaan rationaalisemmin tai opimme ikävistä kokemuksista hetkellisesti auttavia, mutta pidemmän päälle haitallisia toimintatapoja. Kun rakkauden osoittaminen itselleen ja oman itsensä arvostaminen kaikissa eteen tulevissa tilanteissa on automaatio, ollaan oikealla tiellä ja kaikkien kolmen muun toteuttaminen sujuu huomattavasti helpommin. 

Matkallani oppiessani olen itsekin kokenut sen, mistä monet ammattilaiset kirjoittavat, eli itsensä rakastaminen on kaiken alkuvoima. Uskallan sanoa, että rakkaus itseään kohtaan riittää ihan yksinään sekä avaamaan kaikki vanhat lukot, että sulkemaan syvimmätkin haavat. Kaikilla meillä on sydämissämme niin paljon hyvää voimaa! Olen pohtinut, tutkinut ja lähestynyt yksinäisyyden tunnettani ja hylätyksi tulemisen pelkoani useista eri näkökulmista, joista jokainen on tuonut minut sen tosiasian äärelle, että molemmat kumpuavat sisäisestä rakkauden puutteesta.

”Mutta jos oon yksinäinen tai mut hylätään, niin sehän johtuu vaan siitä, et muut mun ympärillä käyttäytyy väärin! Ne ne ei anna rakkautta mulle!

Kyllä, just tuoltahan se tuntuu ja vaikuttaa, ei vain siinä kyseisessä pahalta tuntuvassa tilanteessa vaan ylipäätään aina: meidät on opetettu enemmän reagoimaan ulkopuolellamme tapahtuviin asioihin ja antamaan enemmän merkitystä ja arvoa muiden tekemisille, kuin omalle sisäiselle maailmallemme. Ja omalle sydämellemme.

Useimmat meistä eivät siis ole tottuneet katsomaan itseään rakastaen ja arvostaen, vaan ennemminkin olemme tottuneet täysin päinvastaiseen. On hyvin yleistä kuulla ihmisten puhuvan itsestään vähättelevään ja solvaavaan tyyliin. ”Ai tää vanha rätti, no voi kiitos, mut ihan alennuksestakin ostettu vielä! Ja sanoinko jo et on vanha?” Kun edes vaatekehua ei voi ottaa rehellisellä kiitollisuudella ja ilolla vastaan, silloin voi pohtia, onko omassa asenteessa muutettavaa. Monet tällä hetkellä itsestään selvät tavat ja ajatusmallit eivät pienen kyseenalaistamisen jälkeen tunnu enää niin käyttökelposilta. Vai oletko joskus oikeasti kokenut, että itsesi vähätteleminen ja lattianrakoon polkeminen on ollut avuksi? Voisiko rakkauden, hyväksynnän ja hellyyden osoittaminen itselle olla hedelmällisempää? 

Tämä postaus on lämmittelyä, kuin muutama minuutti hölkyttelyä ennen satasen riipaisua. Itsensä rakastaminen, lapsuuden traumat, anteeksiantaminen ja tunteiden tunteminen tulevat kukin olemaan usean tulevan kirjoitukseni aiheena. Toivottavasti juokset sprintin kanssani tai ainakin kannustat ja kellotat!

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *