Maalia, maalia

Hella ja jääkaappi lähtivät kierrätykseen ennen kuin kannoin muuttolaatikkoni omaan kotiin. Pidin keittiön kaapeissa muutamaa kupposta siihen asti, kun kaapisto purettiin. Keittiöön jäi vain tiskipöytä neljänkymmenen vuoden takaa, kulunut ja kolhuinen. Päätin pärjätä remontin ajan puolen litran vedenkeittimellä. Olin saanut ensihätään lainaksi pienen kylmäkaapin, mutta se sanoi sopimuksensa irti yhtenä kauniina aamuna. Sitä ei kai ollut tarkoitettu viikkojen mittaiseen käyttöön. Koska keittomahdollisuutta ei ollut, oli päivittäin oikein hyvä syy poistua työmaalta; tilanne pakotti pitämään kunnollisen tauon. Ostarilta löytyi siisti ja viihtyisä, vastikään uudistunut grilli-ravintola. Lounasaikaan riitti valinnanvaraa, joten en päässyt kyllästymään, vaikka ruokailin samassa paikassa lähes koko kesän. Ruokapaikan viihtyisyyttä lisäsi, että sen alulla oli tarina; se on perustettu samaan aikaan kuin Kontulan ostarikin, suunnilleen. Omistaja oli ollut tomeran nainen, jonka tehokkain ase oli ollut tiskirätti. Muuta apua järjestyksenpitoon ei oltu tarvittu edes niinä aamuina, kun duunarit kerääntyivät sankoin joukoin jo ennen ovien avautumista odottelemaan pääsyä säätämään krapulaansa keskioluella. Vahva nainen tällä seudulla oli aikoinaan varmaan ollut omiaan pitämään seutukunnan janoiset miehet järjestyksessä.

Kun sain makuuhuoneen kuntoon, siirsin kaikki tavarani sinne, ja jatkoin muun huoneiston remontointia. Eteisen kahdessa seinässä olleet palapeilit olivat oma juttunsa. Ne oli kiinnitetty seiniin niin vahvasti, että seinästä irtosi paloja peilien mukana. Irrottaminen ei kuitenkaan ollut niin siruista puuhaa kuin olin etukäteen ajatellut. Kun sisareni, joka miehensä kanssa kävi silloin tällöin auttamassa, alkoi irrottaa peilejä, peitti ne kontaktimuovilla. Sen jälkeen peilit oli kätevä nakutella vasaralla muruiksi ja siirtää suoraan muovissa roskasäkkiin. Kolojen paklaamisen jälkeen eteinen sai seiniinsä himppasen kaoliinilla (= harmahtava savimainen aine, joka sisältää hienosuomuisia mineraaleja) sävytettyä Lujaa.

Ennen kuin pääsin remontoimaan kylppäriä, olin siivoavinani sen perusteellisesti. Jonkin ajan kuluttua ihmettelin, että siellä haisi aina vaan. Paikallistin ongelman ammeen alle. Aikani sinne kuumaa vettä suihkutettuani, alkoi takaseinän viereltä liueta lattiakaivoa kohti tupakantumppeja ja kruunukorkkeja. Viimeisenä esiin ui tyhjä likööripullo. Näiden myötä hajukin lähti. Kylppärin seinät oli maalattu sinapinkeltaiseksi. Seinillä oli hyllyjä, ruuveja ja koukkuja epämääräisesti siellä täällä. Irrotin ne kaikki ja tasoitin seinät. Katto ja seinät saivat uuden maalin. Sinisen kirjavan muovimaton tekeminen huomaamattomaksi vaati hieman enemmän mielikuvitusta. Sävytytin pienen purkin maalia, jonka sävy oli nefriitti (= korukivenä käytetty vihreä amfibolimineraali, joka jalokivinimenä on jade) ja maalasin sillä seinän alaosan suunnilleen wc-istuimen korkeudelle. Vaalean yläosan ja tumman alaosan rajakohtaan värkkäsin noin 15 sentin korkuisen koristekuvion, jossa on pieniä, epäsäännöllisiä kolmioita. Ne tein maalarinteippiä apuna käyttäen. Pikkukolmiot ovat dolomiitin harmaita ja topaasin sinisiä. Vanha amme, joka muuten oli esittelyssä vaikuttanut myönteisesti ostopäätökseen, sai ulkopuolelleen serpentiinin (= antigoriitti- ja krysoliittimineraalien yhteisnimitys) vihertävän Empiren. Maalauspuuhassa olin unohtanut maalipurkin kannen lattialle. Ammeen alle kurkotellessani kansi osui tukkaani. Antauduin öljymaalin edessä enkä edes yrittänyt putsata sitä, ettei se olisi levinnyt vielä enemmän. Kuljin kuukausien ajan homeenvihreää maalia hiuksissani, kunnes se kasvoi pois. Ammeesta olin remonttipäivien iltana erityisen onnellinen; jalokuusikylvyt hellivät kipeytyneitä lihaksia.

Jaa-a, olisiko remontti remontti ilman kunnollista, opettavaista mokaa. Sain tuttavalta hienoa saksalaista, ei-niin-tuoretta luonnonmaalia. Sillä maalasin olohuoneen seinän. Seuraavana aamuna asunto haisi navetalle. Luonnonmaali, juu, taisi sisältää jotain eläinperäistä ainetta, joka pilaantuneena sai aikaan tämän haisevan kaameuden. Eikä mikään tuntunut auttavan; ei kerros uutta luonnonmaalia, eikä kaksi kerrosta pohjamaalia. Edes sinettimaali ei lukinnut lehmänpeen hajua seinän rakoon. Jokainen uusi maalikerros auttoi hetkellisesti. Päädyin harkitsemaan asiaa; jokaiseen ongelmaan löytyy ratkaisu, kunhan vain malttaa mielensä, ajattelin. Ja aloitin tutkimusmatkan erilaisten maalipurkkien ja maalinvalmistajien tuoteselosteisiin. Kun erään purkin kyljessä luki, että maali sisältää homeenestoainetta, päättelin sen toimivan myös jo pilaantuneen luonnonmaalin päälle vedettynä. Ja toden totta, se toimi. Navetan haju häipyi, ja puolimatta maali, vaikka ei ollutkaan tarkoitettu olohuoneen seinään, oli kaikin tavoin onnistunut valinta. Tässä vaiheessa laitoin mielessäni kiitoksen laadukkaalle kotimaiselle tuotekehittelylle Tikkurilan suuntaan.  

Yhtenä iltana päädyin Itiksessä lamppukauppaan, jonka ihanuuksia olin ihaillut ohikulkiessani. Olin jo muutaman kerran poikennut sisään. Ja kävellyt kaupassa edestakaisin miettien, mitä valitsisin, ja minkälaisille budjetti antaisi myöten. Olin jo ostanut yhden edullisen, mutta tyylikkään valaisimen, jonka olin ajatellut sijoittaa ruokapöydän päälle. Tällä kertaa kaupassa sattui olemaan vuorossa omistajarouva, joka aikansa mieltymyksiäni kuulosteltuaan, piti minulle lyhyen ja asiantuntevasti valaisevan esitelmän valaistuksen merkityksestä. Ja jokin vain kolahti. Pyysin rouvaa esittelemään yhteen sopivat valaisimet olohuoneeseen, makkariin ja eteiseen. Kaikkien ihanuuksien keskeltä löytyi juuri niin silmää miellyttävät valaisimet, etten olisi koskaan ennen voinut edes kuvitella. Valaisimien hinnat lähes pyörryttivät, mutta sekunnin murto-osassa päätin olla pökräämättä. Ja aivan yhtä nopeasti päätin jättää harkinta-ajan siihen sekunnin puolikkaaseen. Pyysin saada lopullisen hinnan. Kun rouva ilmoitti hinnan, kysyin, voisinko saada lamput kotiini vasta kahden kuukauden päästä, ennen syyspimeitä, ja kun se sopi, ojensin kortin silmää räpäyttämättä ja sanoin: ota tuosta.

Kun jatkoin matkaani Stokkalle, minne olin ollut alunperin lamppukaupan sijaan menossakin, soi puhelin. Rouva lamppukaupasta soitti, että olin unohtanut maksukorttini heille. Ajattelin olleeni niin sekaisin kaupoista, että kortti unohtui siksi. Mutta rouva sanoi löytäneensä korttini oman kätensä alta pian sen jälkeen, kun olin poistunut. Totesimme tilanteen olleen niin yllättävän, että se oli sekoittanut pään sekä myyjältä että ostajalta.

– Teimme varmasti hyvät kaupat!