Olen valmistumisen kynnyksellä.

Kuten tenttikirjassa sanotaan, taide on elämänmittainen matka. Suhde taiteeseen ja taidekäsitys muovautuu läpi elämän.

Minulla on lähinnä hämmentynyt olo. Mielessä tuhat kysymystä. Tämä on tuttua.

Kuten viisas ystäväni sanoi, elämä on jatkuvaa oppimista ja epävarmuuden sietämistä. Valmista ei ole olemassa. Ja niin se on.

Uteliaisuus kai se on mikä ohjaa ja elämännälkä.

Välillä tuntuu, että teoria tulee korvista ulos. Kaipaan käytäntöä. Mutta jospa sitä sitten seuraavaksi. Niin, että taas kaipaa teoriaa.

Minä toivon kaaosta ja kapinaa, ensi askelten vapinaa, rumpujen pärinää, ikinälkäistä elämää, koskien kohina, selkäni värinää, rakkautta repivää, toivon huomisen tulevan, soihtujen korkeina palavan, taivaan täydeltä satavan, koko pitkää sinfoniaa.

Eläköön ei historia vaan tulevaisuus.

Osallistuin työpajaan.

Aihe oli moninainen ja laaja, mutta pääasiassa kai kyse oli rakkauden löytämisestä.

Kaikkihan sitä haluaa ja tarvitsee.

Päällimmäisenä jäi mieleen ohje: odota ja nauti.

Rakkauden (tai minkään) perässä on turha säntäillä pää punaisena, katastrofista toiseen, kuten viisas lukijani asian ilmaisee.

Mutta sitähän tämä elämä justiin on, säntäilyä.

Toinen asia mikä jäi mieleen on hermoston rauhoittaminen.

Se on ollut mielessä jo pitkään.

Sille haluan antaa nyt tosissani aikaa.

Ensimmäinen askel on jo otettu. Poistin tinder-profiilin. Ihan kokonaan. Ehkä lopullisesti. Seuraavaksi sitten some.

Mun unelmien kesä on semmonen, missä istun kannon nokassa, jossain ihanassa metsässä ja vaan fiilistelen luontoa. Uin meressä, otan torkkuja riippukeinussa, kuljen jalat paljaana, syön marjoja, en meikkaa, menen villiksi…

Olisipa se mahdollista  🙏🏻