Oma aika

Olen lomalla.

Työarki alkoi toden teolla väsyttää. Se on raskasta!

Se, mikä on kenellekin raskasta vaihtelee. Ja samoin se, miten kukakin palautuu ja elpyy.

Minä palaudun, kun saan omaa aikaa. Kun saan olla rauhassa maailman vaatimuksilta ja elää omassa rytmissä.

Siitä kai ne fantasiat erämaamökkiin muuttamisesta tulevat, kun oikein väsyttää.

Suorittamiseen, miellyttämiseen ja perfektionismiin taipuvaisena, minun on PAKKO saada välillä tilaa ja aikaa.

Sielu huutaa; ANTAKAA MUN OLLA RAUHASSA!

Omasta tilasta pitää välillä taistella. Vaikka sitten itsensä kanssa.

En usko, että loputtomalla raatamisella saavutetaan mitään hyvää.

Mutta miten voisin elää niin, että sielun ei tarvi alkaa karjumaan ja silti pysyä mukana tässä yhteiskunnassa.

Vai onko pakko muuttaa pakettiautoon ja ajaa auringonlaskuun? Kun sekään ei oikein houkuta.

Kait se salaisuus on rakentaa semmonen paletti, jonka kanssa on hyvä elää. Se on mahdollista.