Parasta ikinä?
Odotin koko viime viikon viikonloppua, joka osoittautuikin oikein kesäiseksi ja kivaksi. Lauantaiaamuna lähdin Vapiksen kesäjuhlille Tampereelle. Taisi olla neljäs kesä putkeen, kun siellä vietän heinäkuun ensimmäisen päivän. Tällä kerralla erityisen tärkeää minulle oli pitkästä aikaa nähdä Oulun kavereita, sillä siitä on jo melkein vuosi, kun muutin sieltä pois. Päivä Tampereella meni niin nopeasti, että päädyin tulemaan vasta yöjunalla takaisin Helsinkiin. Suoraan sanottuna matka olisi mennyt vähän kivuttomammin, jos olisin lähtenyt aikaisemmalla junalla. Junassa jouduin vaihtamaan paikkaa, koska pelkäsin, että vieressäni juovuksissa oleva mies kaatuu päälleni ja bussissa puolestaan takana oleva alkoi oksentaa. Voittajafiilis oli korkealla, kun pääsin vihdoin ja viimein puoli neljän aikaa yöllä kotiin. Mutta hei, edes kerran kesässä minäkin jaksan valvoa.
Sunnuntaina puolestaan lähdin käymään ekstempore Allas Sea pool:lla ohjatulla joogatunnilla. Joogaopettaja muistutteli koko tunnin ajan, että tärkeintä harjoituksessa on nauttiminen ja niin tein. Rauhallinen kehon availu auringonpaisteessa on jotain, mistä voi tulla vain ihan superhyvä olo. Illalla lähdin Suhelle, mikä on ollut jokaisen sunnuntai-iltani kohokohta muutenkin koko vuoden ajan. Ihan illalla lähdin vielä kuvailemaan Helsingin kaunista auringonlaskua. 2.7.2017 aurinko laski Helsingissä kello 22:46.
Välillä elämässä on hetkiä, joita tekee mieli (yli)hypettää. Erityisesti sosiaalinen media mielestäni painostaa jonkinlaiseen hypetyskulttuuriin ja kivojen hetkien ikuistamiseen epärealistisilla kuvilla ja mahtipontisilla kuvateksteillä. Siinä ei mielestäni ole mitään väärää, se vain nyt sattuu olemaan ajankohtainen ilmiö. Teen sitä jossain määrin itsekin. Mutta myönnän joskus lannistuvani, kun selaan instagramia, katson youtube videoita tai roikun muuten vain somessa. Mietin, kuinka tylsää oma elämäni on, kun niin monet muut ihmiset menestyvät paremmin, ovat paremman näköisiä ja energisempiä, heillä näyttää olevan hyvä tuuri ja hyvät geenit. Uskon, että joku muukin saattaa kokea samantapaista.
Olen lukenut useampia some-julkkisten kirjoituksia ja katsonut videoita, joissa he kertovat kuinka helppo on luoda some kulissia ympärille. Voin hyvin uskoa…
Tänä aamuna lähden seitsemältä Eiran puistoon joogaamaan, jonka jälkeen nautin mukaan pakatun aamupalan rannalla auringonpaisteessa. Käveleskelen rauhassa Kaivaria pitkin luontokuvia räpsien ja suuntaan kaupungille. Käyn vähän shoppailemessa Stockmannin urheiluosastolla, haen lounaspatongin matkaan ja menen kotiin suunnittelemaan tanssitunteja oppilailleni. Illalla suuntaan vielä nykytanssitunnille. Mihinkään ei ole kiire, aurinko paistaa, olen lomalla, saan tehdä mitä haluan. Kuulostaa varmaan ihan kivalta? Minusta ainakin. Mutta ajatukseni ovat täyttäneet huoli tulevasta, yksinäinen olo ja luomisen tuska. Olen pohtinut viimepäivät sitä, mikä tulee ensin: kivojen juttujen tekemisestä aiheutuva mielihyvä, hienon some-illuusion luominen vai yksinkertaisesti sisäinen rauha ja onni oman elämän olosuhteissa.
Silmieni eteen osui tänään (facebook:ssa :D) seuraava kirjoitus. Hauska sattuma, kun olen itse juuri pohtinut näitä asioita. Ihan kuin kirjoittaja olisi kirjoittanut ajatuksiani ylös. Suosittelen lukemaan:
http://joonasmiettinen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/239544-internetista-sairastuneet
Täytyy vielä mainita, että on somessa paljon hyvää. Muun muassa jotkut ihmiset osaavat ihmeellisellä tavalla rohkaista ja inspiroida muita ollen samalla ihailtavia. Paljon löytyy myös henkilöitä, jotka ovat ihailtavia, mutta lannistavat täydellisyydellään/kulisseillaan tavista. Itse voisin luetella monta ihmistä somen kautta, jotka ovat inspiroineet ja rohkaisseet minua omalla instagram/youtube tilillään. Random poiminnalla sanon, että kiitos Mikko Harju, Laurarosilla ja Valeria Lipovetsky. Taivas ei oo rajana, uskotaan omiin unelmiin ja ollaan rohkeasti omia itsejämme :D
– Jutta