Tervetuloa
Tämä päivä on mennyt touhuillessa, sillä brittiläinen ystäväni tulee luokseni majailemaan seuraavaksi viideksi päiväksi. Olen siivonnut, pessyt pyykkiä, käynyt kaupassa ja laittanut ruokaa. Kunnon kotitalous hommia, joista itse asiassa pidän kovasti. Perusjuttuja puuhaillessa ajatukset kulkevat parhaiten ja ideoita syntyy.
Pari päivää sitten oli minun syntymäpäivä ja kutsuin kavereita kakulle ja kahville. Leivoin suklaa-sitruuna naked cake:n sekä suklaakeksejä ja sisko teki vegaanisen juustokakun. Kaupasta lähti mukaan tumman punaisia terttuneilikoita ja kahviksi Löfbergs:n Magnifika. Jännitin etukäteen, miten toisille tuntemattomat kaverini tulevat juttuun, mutta tunnelma oli rento ja kakku hyvää. Nukkumaan mennessä oli niin onnellinen olo, ettei edes uni meinannut tulla.
Minussa asuu jonkunlainen kestitsijä tai emäntähahmo. Rakastan erityisesti leipoa kaikenlaista, sillä ketäpä ei voisi ilahduttaa herkuilla. Rakastan myös juhlia tai tapahtumia ylipäänsä, kun saa laittaa hienot vaatteet, syödään hyvin ja rupatellaan ihmisten kanssa. Harmi vain, että usein ilahdutan lähinnä itseäni kestitsijän taidoillani ja juhlahumua saan elämässäni kokea liian harvoin.
Kun pari kuukautta sitten brittiläinen ystäväni kertoi tulevansa Helsinkiin, tartuin silloiseen hyvään tuuleeni ja toivotin hänet tervetulleeksi luokseni yökyläilemään. Kun kuukausi sitten tajusin synttäreideni lähestyvän, tartuin silloiseen innostukseeni ja kutsuin kaverit kakkukahveille. Minua on alkanut niin kovasti ärsyttämään oma itsekeskeisyyteni, että olen päättänyt harjoitella ”tervetuloa” asennetta. Haluaisin enemmän osata nähdä muut ihmiset ja keskittyä vähemmän omiin juttuihin. Haluaisin ymmärtää paremmin, miten paljon enemmän on palvella muita kuin etsiä omaa etua.
Usein oma kylmyys ja epäilevä asenne johtuvat omista heikkouksista ja peloista. Mitä jos tulen torjutuksi, mitä jos en kelpaakaan tämmöisenä? Suoraan sanottuna en enää jaksa esittää mitään. Haluan uskoa, että minähän kelpaan. Vaikka erehtyisin miljoona kertaa, vaikka sanoisin vääriä sanoa tai näyttäisin tyhmältä. Tai vaikka alkaisinkin esittää jotain. Ei se haittaa. Tervetuloa!
– Jutta