Oma sauna Vaasan Astorissa

 

 

 

 

Ollessani Vaasassa yövyin Hotelli Astorissa, joka sijaitsee linja- ja rautatieasemaa vastapäätä, ihan kantakaupungin kupeessa. Hotellin keskieurooppalainen tunnelma hurmasi minut. Palvelu hotellissa oli erinomaista ja sitä sai sujuvasti sekä suomeksi että ruotsiksi. Herkullinen ja laaja aamiaisbuffet kuuluu hintaan ja tarjoillaan kello 7-10. Aamiainen oli jopa niin kattava, että kahtena päivänä peräkkäin jäi lounas väliin.

Yli satavuotiaalla hotelli Astorilla on värikäs historia. Vuonna 1940
 sirpalepommi räjähti sen kulmassa. Ikkunat lensivät ulos, mutta Astor pysyi paikallaan. Väitetään myös, että jatkosodan aikaina, vuosina 1941-1944 Astorin kellarissa oli saksalaisten salakuuntelu- ja vakoilukeskus. 1980-luvulla Astor eli nousukautta, ja sinne kerääntyivät usein kaupungin kulttuuritekijät. Aki Kaurismäen tehdessä Vaasa-aiheista elokuvaa vuonna 1985 hän filmiryhmineen asui Astorissa. Hotelli on moneen otteeseen ehtinyt ränsistyä ja kokea kovia, mutta elää jälleen uutta nousukautta. 

Vuodesta 2005 se on ollut Gästgivarsin perheen omistuksessa ja se on vastikään remontoitu perinteitä kunnioittaen uuteen uskoon. Astorissa on 42 huonetta, kaikki erilasia sisustukseeltaan, kooltaan ja osassa on jopa poreallas tai sauna. 

 

Näkymät huoneeni ikkunasta kadulle eivät ehkä päätä huimanneet, mutta olivat nekin kauniit. Moitittavaa en Astorista keksi. Työskentelyni kannalta parhaat asiat Astorissa olivat hyvä työpöytä, vedenkeitin ja nopea internetyhteys. DNA:lta saamani mokkula toimi myös hyvin hotellissa, vaikkakaan ei bussimatkalla Helsingistä Vaasaan.

 


Suuri bonus oli, että hotellilta pystyi myös kätevästi vuokraamaan pyörän.
Näin kesällä suosittelen lämpimästi pyörän vuokraamista Vaasassa. Itse tein pyöräilyretken Vanhaan Vaasaan upean Hietalahden puiston kautta, mutta muutenkin leveäkatuisessa Vaasassa on kätevää ja ihanaa polkaista kaupunginosasta ja nähtävyydestä toiseen. Illalla oli sitten kotoisaa palata takaisin Hotelli Astoriin ja laittaa sauna päälle – omassa huoneessa.

 

iltakävelyllä Satamapuistossailtakävelyllä Satamapuistossa

 

Muutaman päivän kuluttua ilmestyy videoreportaasi, jossa Eglannista Suomeen muuttanut professori Gerald Porter kertoo, missä Vaasassa kannattaa käydä, ja miksi hän rakastaa tätä merikaupunkia.

Muoti Mieli Matkat Ostokset