Kotkan kauniit puistot

Kotka tunnetaan merikaupunkina, ja perinteiseen Kotkan-vierailuun kuuluukin merimatka lähistön saarille tuurilla – tuuri tarkoittaa Kotkassa vuorovesialusta. Myös maissa keskitytään merielämään. On Merikeskus Vellamo, Maretarium laajoine akvaarioaltaineen ja Suomen Merimuseo. Viivyin Kotkassa vain päivän, joten en ehtinyt merille tutustumaan upeaan saaristoon. Poikkesin kaavasta ja keskityin Kotkan ehkä vähemmän tunnettuihin upeuksiin – puistoihin. Kotkansaarella on harvinaisen hienoja puistoja. Niitä löytyy moneen makuun, ja niistä pidetään selvästi huolta. Tässä suosikkini:dsc_0090.jpgVuonna 1809 perustettu Isopuisto on Kotkan vanhin puisto. Se on rakennettu ortodoksisen Pyhän Nikolaoksen kirkon ympärille. Kirkon edustalla kukkii upea yli tuhannen neliömetrin suuruinen perennaryhmä keväästä syksyyn. Puisto on kokonaisuudessaan noin kahdeksan hehtaarin kokoinen, ja sen on annettu kasvaa pitkälti alkuperäisen luonnon lähtökohdista. Puistossa on kaksi lasten leikkipaikkaa, pelikenttä, lasten kahluuallas ja koirapuisto. Siellä oli myös piiloisia kolkkia, joissa pystyi rauhassa makoilemaan auringossa ja lukemaan lehtiä.

dsc_0157.jpgSibeliuspuisto sijaitsee Kotkan ydinkeskustassa. Värikkään muotopuiston keskellä on Jussi Mäntysen vaikuttava veistos Kotkat. Vuonna 2000 puisto kunnostettiin 1930-luvun suunnitelman mukaan ja vihittiin uudelleen käyttöön. Puistolla on takanaan moninainen historia – se on ollut muun muasssa sotilaiden harjoittelukenttä ja perunapelto. Nyt sen penkille on ihana istahtaa ihmettelemään tarkkaa työtä, jota siellä on tehty.

dsc_0025.jpgYökulkijat: Markku Hirvelä

 Sibeliuspuiston vierestä lähtee Veistospuisto, joka kulkee Keskuskadun lehmusbulevardilla. Upeat 1800-luvulla istutetut valtavat lehmukset reunustavat puistikkoa, jossa on suomalaisten taiteilijoiden tekemiä veistoksia. Joka vuosi sitä täydennetään uusilla. Vuonna 2001 Veistospuisto valittiin vuoden ympäristörakenteeksi, ja vuonna 2003 se sai Kuvanveistäjäliiton Pro Sculptura -palkinnon.dsc_0059.jpgPuistoista suosikkini oli Sapokan Vesipuisto. Se onkin Suomen palkituin viheralue, valittu muun muassa 1993 Parhaaksi Valaistuskohteeksi, 1994 Vuoden Ympäristörakenteeksi ja 1996 Parhaaksi Kivityökohteeksi. Sapokanlahti on Kotkansaareen mereltä työntyvä poukama, jota ympäröivät nyt upeat istutukset, kivipolut, romanttiset sillat ja kaunis yövalaistus. Puiston keskellä on jopa vaikuttava vesiputous, joka samalla pitää huolta vedenkierrosta ja lahden pysymisestä puhtaana. Vedenpuhataudesta ovat huolehtimassa myös lahteen istutet karpit. Tätä paikkaa Kotkan-kävijä ei missään tapauksessa saa ohittaa! dsc_0187.jpg Yksi Kotkan uusimmista puistoalueista on Katriinan Meripuisto. Tämä noin 20 hehtaarin kokoinen puisto on vielä osittain työn alla. Vuonna 2002 se oli vielä öljysatama, mutta nyt sieltä löytyy jo paljon ulkoilumahdollisuuksia tai paikkoja rentoon oleskeluun. Kallioilta on upeat näkymät merelle ja auringonlaskuun.

Kotkassa on monta muutakin upeaa puistoa, mutta näillä pääsee jo pitkälle. Suosittelen siis puistopäivää sen perinteisen saaristopäivän rinnalle. Varaa aikaa ja hyvää lukemista, ja eikun rentoutumaan Kotkan kauniisiin puistoihin.

 

Miten tekniikka toimii?

Tein tätä juttua Ylitorniolla lapsuudenkodissani, jossa löytyy nopea laajakaista latasin sen avulla kuvat, mutta mokkula toimi myös hyvin täällä Torniojoen rannalla. 

Hyvinvointi Mieli Matkat Suosittelen
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.