Kuhmon Kamarimusiikki oli tarpeellinen shokki
Satuinpa Kuhmoon hyvään aikaan – meneillään oli Kuhmon Kamarimusiikki.Onnistuin saamaan lipun loppuunmyytyyn konserttiin ja konsertin jälkeen sain myös kokea vapaamuotoisen cocktailtilaisuuden tunnelman.
Kuhmon Kamarimusiikki on jännä yhdistelmä maailmanluokan kamarimusiikkia ja talkoohenkeä. Ehkä juuri siksi se listataan vuosi toisensa jälkeen yhdeksi maailman parhaista kamarimusiikin festivaaleista. Vladimir Mendelssohn, Kuhmon Kamarimusiikin taiteellinen johtaja, on sanonut, että kun maailman parhaimmat muusikot tulevat Kuhmoon, he luopuvat diivailusta. Huomasin, että lavalle astutaan hyvin epävirallisissa vetimissä: farkut ja t-paita on yleinen esiintymisasu. Kuhmo-talo ja sen musiikkisali on rakennettu festivaaleja ajatellen. Tilat ovatkin upeat.
Minulle oli ehkä pieni shokki saapua maanantaina Ilosaarirockin jälkeen rauhalliseen Kuhmoon ja mennä kamarimusiikkikonserttiin. Mutta ehkä se oli juuri se mitä tarvitsin.
Ei tarvitse olla kamarimusiikkiaddikti, että viihtyisi Kuhmossa. Siellä on paljon muutakin
tekemistä, etenkin luontomatkailijalle. Jos kuitenkin päädyt Kuhmoonkamarimusiikin aikaan, ehdoton must on käydä istumassa iltaa nuotion ääressä kamarimusiikkikeskuksessa. Kamarimusiikkikeskus on kansallisromanttinen pihapiiri aittoineen, ja festivaalin ajan siellä on Piharavintola ja Salakamari. Siellä tarjoillaan loistavaa ruokaa – suosittelen sitäkin!
Miten tekniikka toimii?
Kirjoitin tätä juttua Torniossa, linja-automatkalla Torniosta Ouluun, ja Oulussa latasin sitten myös kuvat mukaan. Mokkula toimi erittäin hyvin koko ajan.