Kuusamon Kesäteatteri
Saavuin Kuusamoon, ja jälleen minulla kävi hurja mäihä. Ensinnäkin yövyin Sokos Hotel Kuusamossa, joka oli erittäin toimiva, siisti ja myös iso hotelli. Minulla on tosiaan nyt pyörä mukana reissussa, mutta jos ei olisi ollut, hotellilta olisi saanut ilmaiseksi lainaksi söpöjä Jopo-pyöriä. Tästä antaisin vähintään papukaijamerkin.
Aamiainen oli erinomainen ja runsas. Kävin kokeilemassa myös hotellin ravintolaa, espanjalaistyylistä Toreroa, josta voi tilata erityisen Lappi-menun. Itse otin muikut ja perunamuussin. Ne eivät kuitenkaan olleet parhaasta päästä, tosin minä olen hemmoteltu piloille mummoni silakoilla.
Parasta yöpymisessäni Sokos Hotellissa oli kuitenkin ihana sattuma: Samana iltana hotellin takana Kuusamon kesäteatteri esitti komedian Kuin Tuhka Tuuleen. Se ei ollut ihan Broadwayta, mutta minä olin myönteisesti yllättynyt. Näytelmä onnistui naurattamaan puujalkavitseillään. Esitys oli myyty loppuun, ja katsomossa oli erittäin hyvä tunnelma, juuri niin kuin kesäteatterissa pitääkin. Tänä viikonloppuna oli näytelmän viimeiset esitykset, mutta Kuusamon Kesäteatteri palaa taas ensi kesänä uusin kujein.
Miten tekniikka toimii?
Mokkula on toiminut oikein hyvin Oulussa, ja latoin sen avulla videonkin nettiin nopeasti. Mutta matkalla Oulusta eteenpäin mokkula toimi todella heikosti ja jutun korjaaminen ei sujunut.