Terveisiä vuosien takaa
”Lähes viiden vuoden ajan elämääni on rytmittänyt raamit. Salille, lenkille, yliopistolle, musiikkiharrastuksiin, kaupasta salaattia, töihin, kotona vielä vähän lisää kurssitöitä. Välillä rytmi on rikkoutunut ja olen käynyt bailaamassa, höpöttelemässä ystävien kanssa, istunut kahvilla, ollut parisuhteessa, reissannut. Olen rakentanut itselleni noista raameista turvahäkin, josta en ole enää päässytkään ulos. Niiden piti olla alun perin avain uuteen, aktiiviseen elämään ja alku virkeälle elämäntavalle, mutta tänään tajuan, että avain on umpiruosteessa ja murtumispisteessä. Siitä ei ole enää mihinkään ja jonkin on muututtava. Menneisyydessä itselle luodut ja joskus toimineet tavat eivät enää toimikaan, mieli on juntturassa, treeni ei tartu kroppaan eikä mistään tunnu saavan kunnon otetta, vaikka periaatteessa tykkään edelleen kaikesta mitä teen. Kuulostaako tutulta?
Jokin aika sitten alitajunnastani ryömi esille ajatus, että jotain on tapahtumassa. Jotain isoa ja oman elämän tasolla mullistavaa. Fiilis tulvi esille lumipalloefektin tavoin viimeistään silloin, kun viimeiset läheiset opiskelukaverit muuttivat kaupungista pois. Kesän aikana olen lukenut antaumuksella muiden ajatuksia kaikesta itseä koskettavasta, kehitellyt kehopositiivisia päivityksiä omiin kanaviini, ostanut Maaret Kallion Lujasti lempeä–kirjan ja osallistunut Hero Fresh Start –verkkovalmennukseen saadakseni potkun persiille. Näistä kaikista luin juttuja, jotka auttoivat minua tajuamaan, että alati kasvava fiilis takaraivossa oli oikeassa – minun on muutettava itseni suunnilleen kokonaan, jos haluan elää niin kuin minusta hyvältä tuntuu. Tämä meinaa ajatusmaailman ja asenteiden muuttamista, ja on tajuttoman pelottavaa olla täysin tietämätön siitä, mihin askeleen ottaminen lopulta johtaa.
Kallion kirjassa puhutaan eräässä kohtaa leimoista ja siitä, kuinka helppoa niiden lätkiminen itsensä ja toisten päälle on. Koen niin monet leimat omakseni, enkä voi täysin syyttää vain muita ihmisiä niistä – lukutoukka, kympin tyttö, bile-eläin, supersuorittaja… Jotkut saavat olon ylpeäksi, toiset hävettävät ja ärsyttävät. Mitä asialle voi tehdä? Vahva tunne siitä, että itse itselle rakennettu arki on vain naamari eikä tunnukaan enää hyvältä, on iso ja hykerryttävä fiilis, mutta varsinaiseen muutokseen tarttuminen tuntuu vaikealta. Mahdollisuus on tehdä vaikka mitä, kun palo muutokseen löytyy sisältä. Miten omat raamit rikotaan, sitä en tiedä, mutta jostain on aloitettava. Halusin ulkoilla enemmän, joten vein kyykkytreenin metsään, vaikka pelkäsin kuollakseni jonkun ”itseäni paremman” huomaavan. Oma kämppä alkoi tökkiä ja yökyläily kyllästyttää, joten nielin ylpeyteni ja kannoin vaatteet urheilukasseissa pysyvästi poikaystävän luo. Tämä on iso prosessi ja ihan kesken, mutta uskon, että ajatus on ensiaskel.”
Ja niinhän se oli. Tämä teksti on edelleen ajankohtainen, vaikka kirjoitin sen elokuussa 2018. Prosessi on edelleen kesken, mutta voin taputtaa itseäni olalle, sillä tartuin muutokseen ja elän nyt enemmän omannäköistäni elämää. Tuntuu hurjalta lukea omia ajatuksia parin vuoden takaa, sanoja, joita en edes muistanut kirjoittaneeni mutta jotka tunnen omikseni. Teen nykyään vähemmän, mutta enemmän niitä asioita, joita oikeasti haluan. Hyvänä esimerkkinä se, että julkaisin vihdoin tämän tekstin – toisin sanottuna aloin toteuttaa unelmaani siitä, että kirjoitan julkisesti.
Jos sinuun kolahti tämä teksti, tässä pari pohdintatehtävää ensiaskeleen ottamiseksi:
- Mitä haluat ajallasi tehdä?
- Miten voisit niitä asioita alkaa tekemään?
Sinä pystyt siihen.
-Enni