Muuttoviikko!

Vaasa, Hietalahti 22.9.2021

Herranjestas, minä muutan tällä viikolla.

Istun olohuoneessa hienon, puukantisen ruokapöytämme ääressä ja syön eilistä kasvissosekeittoa. Keiton teon jälkeen pesin ja kuivasin blenderin, tänään paketoin sen vaatteiden ja muiden pehmeiden asioiden kanssa kestokassiin. Muuttolaatikot ovat loppu. Seuraavan kerran syön kotitekoista sosekeittoa Imatralla. Olin tänä aamuna äärettömän väsynyt. Muutto on ihana asia, mutta se on vallannut mieleni täysin ja pitää minut jatkuvassa vireystilassa – myös öisin. Vaikka nukun pitkiä ja sikeitä unia, ei minulla ole aamuisin lainkaan levännyt olo. Päinvastoin tuntuu siltä, kuin olisin pyörinyt jonkinlaisissa kuumehoureissa koko yön sängyn laidalta toiselle.

Edellisen kappaleen kirjoittamisen aikana keittoni loppu ehti jäähtyä lautaseni pohjalle. Omasta mielestäni tämä oli kenties onnistunein sosekeitto tähän asti. Hyvä minä! Ennen keittolounasta kävin pitkällä kävelylenkillä Vaasan syyssäässä. Tallensin mieleeni kauppatorin ja Vaasan kirkon tornin, joka kohosi punertavien latvustojen ylle. Kävelin rantaan ja hymyilin meri-ilman tuoksulle ja rannan ravintoloille, joiden terassit sykkivät elämää lämpiminä kesäpäivinä. Unelmoin jo seuraavan kesän reissuista länsirannikolle. Kävelin niin pitkälle rantaa pitkin kuin suinkin mahdollista ja otin kuulokkeet korviltani nauttiakseni syyskuisten, harmaiden laineiden loiskeesta kivikkoiseen rantaan. Otin kuvan heinikosta, joka on kasvanut kesän aikana paikoin reilusti minua korkeammaksi. Ohitin Hietalahden Villan ja haaveilin jälleen, että joku järjestäisi siellä joskus hienot juhlat. Minusta ei tunnu vieläkään siltä, että heittäisin jäähyväisiä.

Kuluneen viikon aikana olen viettänyt monia hetkiä iloiten muutoksesta ja nauttien ystävien seurasta sekä sohvan lämmöstä. Sunnuntaina, eli kolme päivää sitten, oli viimeinen työpäiväni Vaasan Partioaitassa. Se tuntui todella haikealta ja omituiselta ja oli ensimmäinen konkreettinen asia, joka todisti minulle, että tämä on totta. Siitä saakka vatsanpohjassani on liihotellut parvi perhosia ja olen ollut jopa stressaantunut. Onneksi tiedän, että käytännön asiat ovat hyvällä mallilla, joten on helpompi sallia itselle hetkiä kirjan tai sarjan parissa, ikään kuin mikään ei olisi omituisesti. On siis ihanaa keskellä muuttokaaostakin voida pitää tavanomaisista asioista kiinni ja elää ihan tavallista, omaa arkielämää. Nyt on jo ilta ja valmistan keittiössä illalliseksi eilen torilta ostamiani kantarelleja ja gluteenitonta pastaa. Löysin jääkaapista myös pakkauksen lehtikaalta, jonka aion heittää kantarellien ja kerman joukkoon. Kirjoitan ruokapöydän ääressä, kuten päivälläkin, mutta käyn välillä hämmentämässä kastiketta ja nuuhkimassa voissa paistuvien tuoreiden kantarellien huumaavaa tuoksua.

Olen tälläkin viikolla tavannut useamman ystävän. Olen kävellyt metsän halki lintutornin juureen keittämään iltateetä, istunut kahvilla ja syönyt kakkua. Olen kiitollinen ystävistäni – vaikken itse jaksa nähdä muita kovin usein enkä saa yhteydenpitoa kovin hyvin aikaiseksi, on elämässäni silti sellaisia ihmisiä, joiden seurassa aika pysähtyy ja voin puhua mistä vain. Olen suorastaan liikuttunut siitä, kuinka paljon olen ihmisiä tavannut viimeisinä hetkinä ennen muuttoa maan toiselle puolen.

Minulla on edessäni vielä yksi lääkärikäynti ennen kuin minut voidaan virallisesti nimittää uuteen virkaani. Terveystarkastusprosessi ei sujunut kaikkein yksinkertaisimmin, sillä käynnit tapahtuivat vähän väärässä järjestyksessä enkä meinannut enää saada viimeistä aikaa ajoissa. Menen käynnille perjantaina, vielä viime töikseni ennen muuttokuorman lähtöä.

 

Vaasa, Hietalahti 23.9.2021

Tänään oli viimeinen päiväni vaasalaisena. Huomisesta alkaen olen virallisesti imatralainen ja uudessa asunnossani on sähköt. Olemme saaneet tänään puolisoni vanhemmilta lainaan (tai siis vaihtoon) pakettiauton ja ilta kului kantaen laatikoita neljännestä kerroksesta alas. En voinut olla miettimättä, miten ihana parannus tulee olemaan, kun perillä voimme kuljettaa samat tavarat toisen talon neljänteen kerrokseen hissillä.

Kävin juuri kuumassa suihkussa. Se tuntui taivaalliselta hikisen ja tomuisen tavarankanto-operaation jälkeen. Lisäksi ulkona on ollut tänään mahtava syyssää – kylmä tuuli hulmutteli ruutupaitani kainalot kuiviksi ja samalla sade kasteli selkäni. Tein tuhdin mukillisen kaakaota viimeisistä kaakaojauheista, jotka löysin aiemmin tällä viikolla kaapista. Olen ostanut jauhetta metsäretkiä varten, mutta nyt halusin käyttää sen loppuun. Heitin muutenkin tässä yhtenä päivänä pois kaikki epämääräiset jauhot ja hiutaleet, joita en ole edes käyttänyt enää. Tyhjensin keittiömme kuivakaapeista kaikki erikoisruokani mukaan, kuten gluteenittomat jauhot, siemenet ja proteiinijauheet. Saahan niitä kaupasta, mutta olisi typerää jättää niitä vanhentumaan. Nyt nekin ovat huolellisesti pakattuna ja aseteltuna pakettiauton perälle. Huomenna lääkärikäyntini jälkeen pakkaamme vielä loput pikkuasiat autoon, puolisoni tekee kotoa etätöitä ja lähdemme.

Minua jännittää ihan kamalasti. Jännitän asunnon näkemistä ensi kertaa, ajomatkaa. Jännitän sitä, miten purkaminen ja loppujen tavaroiden hakeminen tulee onnistumaan. Jännitän lauantaista hotelliyötä ja sitä, löydänkö kaiken tarpeellisen pakkaamistani laatikoista silloin, kun sieltä jotain tarvitsen. Haaveilen esimerkiksi siitä, että korkkaan ensitöikseni yhden mukaan pakkaamistani kuohuvapulloista, kun olemme saaneet tavarat kannettua asuntoon. (Olen saanut pullot lahjaksi, ja totesimme että niiden mukaan ottaminen on varsin hyvä idea). Muutoin oloni on varsin levollinen, vaikka jännitys kupliikin sisällä. Olen onnistunut tavoitteessani aloittaa pakkaaminen niin ajoissa, että vältyin viime hetken stressiltä ja epävarmuuden tunteelta. Tiedän, että minulla on jo autossa kaikki, mitä tarvitsen mukavan ja omannäköiseni arjen aloittamiseen – tai pikemminkin jatkamiseen mutta vain eri osoitteessa.

Kello lähentelee jo pikkuhiljaa puolta yhtätoista illalla ja olemme rauhoittuneet sohvalle viettämään iltaa. Heti, kun olen tämän kirjoituksen kirjoittanut ja laittanut kannettavani kannen kiinni, aion ottaa pari melatoniinia ja painua pehkuihin. Ehkä luen ensin vähän kirjaa.

Seuraavan kerran kirjotan jo Imatralta.