Miten olen päätynyt filosofian maisteriksi ja personal traineriksi Vaasaan, josta en todellakaan ole lähtöisin? Minne olen matkalla?

Olen sydämeltäni pikkukaupungin tyttö, enkä osittain siksi ole koskaan lähtenyt paremmille ura-apajille suurempiin kaupunkeihin. En halua. Asun puolisoni kanssa kerrostalokaksiossa keskustan tuntumassa, kävelymatkan päässä kaikkialta, minne täytyy päästä. Haaveilemme isommasta kodista, mutta taloustilanteen ollessa mikä on, sen aika ei ole vielä. Yhteisessä käytössä olevalla autolla pääsen kauemmas silloin, kun mieli halajaa metsäretkelle. Tai kun laiskottaa. Muutin Vaasaan opiskelemaan viestintätieteitä vuonna 2013, valmistuin maisteriksi 2018 ja tein muutaman harjoittelun. Opiskelun ohessa aloin tehdä kaupan alan töitä ja valmistumisen kynnyksellä minulle alkoi olla selvää, että paikkani ei ole toimistossa koneen ääressä, vaan ihmisten luona. En missään nimessä väheksy ensimmäistä vaihtoehtoa ja tiedän, että muutakin on.

Ennen Vaasaa opiskelin lukion kaksi viimeistä vuotta musiikkilukiossa Savonlinnassa ja se aika toimi eräänlaisena ponnistuslautana kohti omannäköistäni elämää. Monta harha-askelta on tullut kyllä otettua ja syvissä vesissä vellottua, mutta se oli silti ihan mahtavaa – pääsin käsiksi musiikkiin, sen tekemiseen ja esittämiseen tavalla, jollaista ei toista vielä vastaan ole tullut. Soitan huilua ja laulan, täällä Vaasassa jatkoin lauluharrastusta ja syksyllä 2020 sain vietyä musiikkiopistotason lauluopinnot päätökseen.

Rakastan lapsuudenkotiani metsän laidassa Imatralla ja käyn siellä niin usein kuin voin. 500 kilometrin välimatka tuntuu usein ihan hirvittävän raastavalta etenkin, kun siellä odottavat kaksi rajan takaa pelastettua karvaturria alkavat pikkuhiljaa elää jo laina-ajalla. Silti rakastan elämääni länsirannikolla ja ajoittaisista harmin ja kaipuun pistoksista huolimatta olen huojentunut, että päätin jäädä. Kulttuuri, ihmiset ja luonto on tyystin erilaista kuin siellä, missä kasvoin, ja aluksi se oli ihan hirvittävä shokki. Nykyisin koen kuitenkin ylpeyttä ja tunnen, kuinka täkäläistä mentaliteettia ja minua yhdistää juuri ne asiat, joissa koin eroavaisuutta kaakossa.

Lapsena minusta povattiin kirjailijaa, opettajaa ja ehkä toimittajaakin. Oma suuntani on kuitenkin aina ollut enemmän tai vähemmän hukassa, koska tykkään niin monenlaisista asioista, ja olen monesti saanut antautua elämän vietäväksi. Vähän liian usein riepoteltavaksi asti. Opiskeluvuosina kiinnostuin enemmän omasta ja läheisteni hyvinvoinnista ja jaksamisesta ja aloin perehtyä asioihin. Aloin treenata kuntosalilla ja syödä eri tavalla. Huomasin muutoksen ja sain lisää tuulta purjeisiin. Muutama vuosi sitten innostuin ihan kunnolla, hankin itselleni valmentajan ja aloin haaveilla trainerin opinnoista. Intohimo luovaan kirjoittamiseen ja kiinnostus media-alaa kohtaan ajoivat minut yliopistoon, omat elämäntapamuutokset hyvinvointialalle.

Olen aina sanonut, että olen vihannut ennen kaikkea liikuntaa. On totta, että vihasin koululiikuntaa ja koin siinä huonommuutta ja vääryyttä, koska en osannut mitään lajia, olin vähän huonokuntoinen ja luin mieluummin kirjoja, mutta nyt tajuan, että olen aina ollut kuitenkin aktiivinen. Lapsesta asti olen tykännyt kulkea metsissä puiden latvoihin tuijotellen, pyöräillä ja hiihtää. Retkillä haluan kiivetä aina korkeimmalle huipulle, oli se sitten pieni siirtolohkare tai vaaran huippu. Hyötyliikunta ei ole aina ollut tuttu käsite, koska se oli jo pienenä ihan vain arkipäivää ja normaalia. Yläasteella kokeilin kamppailua ja ensimmäistä kertaa tunsin urheillessa jonkin syttyvän sisälläni – haluan treenata kovaa. Nykyisin harrastan Han Moo Doa.

Tuosta liekistä asti olen treenannut yhä enemmän ja järkevämmin. Alkuvuodesta 2020 päätin vihdoin ilmoittautua PT-koulutukseen ja pistää itseni likoon – minusta tulisi valmentaja ja antaisin sille itsestäni paljon. Opiskelisin itseäni, läheisiäni ja tulevia asiakkaitani varten ja tekisin kaikkeni, että pärjään myös alan töissä. Valmistuin joulukuussa ja nyt teen jo valmennuksia kuntosaleilla trainerin paita päällä. Aivan älyttömän siistiä.

Että siinä sitä nyt ollaan. Ansaitsen leipäni valmennuksista, kaupan alan töistä retkeilyvarusteita myyden, kuntosalin aspassa ja seniorijumpissa autellen. Tavoittelen taloudellisesti vakaampaa pohjaa ja enemmän valmennustöitä, jotta voisin jatkossa keskittyä niihin asioihin, joita eniten haluan tehdä. Vapaalla treenaan, pohdiskelen elämää ja tästä lähtien myös kirjoitan, luen ja musisoin niin kuin ennimäiseen elämään kuuluu.

-E