Vintage

Jos katselin Pariisin antiikkimarkkinoita aikanaan huuli pyöreänä, hihkuu vanhan tavaran ystävä melkein yhtä kovaa myös Barcelonassa. Seuraavalla kerralla nimittäin jätetään nähtävyydet vähemmälle ja keskitytään vain kauppohin ja markkinoihin. Onneksi ehdittiin muutama todellinen täsmäisku kolmen päivän aikan kuitenkin tekemään.

HOLALA!

Myymälöitä löytyy Barcelonasta yhteensä kolme kappaletta. Tällä kertaa vierailin kirjaimellisesti vain kivenheiton päässä toisistaan sijaitsevissa Tallersin ja Plaza Castellan myymälöissä. Kolmas liike löytyy vintagekatu Riera Baixalta. Joka hipsterin todellinen unelmakauppa. Huikean vaate-, kenkä- ja asustevalikoiman lisäksi Plaza Castellan myymälästä löytyy myös jonkin verran kodintavaraa. Propsit erityisesti vanhoille pelipaidoille ja converseille.

kuva6.jpg

kuva7.jpg

ENCANTS VELLS

Antiikinystävän suupielet levään hymyyn laittava markkina-alue. Glories-metropysäkiltä ulostultaessa ei kannata antaa kaikenmaailman rättikauppiaiden hämätä, vaan suunnata päättäväisesti niiden ohi ja portaita alas pohjakerrokseen. Alimmassa kerroksessa sijaitsee varsinainen kirpputori, jossa tarkkaavainen kulkija voi tehdä todellisia löytöjä. Alueelta löytyy myös paljon antiikkimyymälöitä, joissa oli hyvät valikoimat. Ja vaikkei yhteistä kieltä myyjän kanssa löytyisikään, hoitui tinkaaminen ihan näppärästi myös puhelimen numeronäytöllä. Matkalaukun pienuuden vuoksi mukaan tarttui vain Kodakin vanha pikakamera aivan naurettavan edulliseen hintaan. Markkinoille suunnattaessa kannattaa ottaa huomioon, että se on auki vain maanantaisin, keskiviikoisin ja perjantaisin.

kuva2.jpg

Kulttuuri Matkat

Acta Mimic

Aloitetaan reissun purkaminen itse hotellista. Acta Mimic valikoitui majoituspaikaksi aika sattumalta lähinnä sijaintinsa ja modernin designinsa puolesta. Hieman rähjäinen naapurusto saattaa aluksi hieman epäilyttää, mutta tervettä järkeä ilta-aikaan käyttämällä pärjää kyllä mainiosti. Todellinen huippusijainti La Ramblan kupeessa sopi loistavasti meidän tarpeisiin. Paral-lel-metropysäkki aivan vieressä ja lyhyt matka syömään sekä ostoksille. Matkalaukuille löytyi erillinen säilytyslokerikko alakerrasta, mitä voi näppärästi hyödyntää, jos saapuu paikalle esim. aamulla ennen huoneenluovutusta tai paluulento tapahtuu vasta illalla. Ystävällinen ja avulias henkilökunta auttaa kyllä varmasti, jos kysyttävää löytyy.

Kahden hengen perushuone oli todella raikas ja yllättävänkin tilava. Mustavalkoinen sisustus ihastutti kovasti. Kylpyhuoneen lasiseinät oli onneksi ainakin tässä huoneessa puoliksi teipattu huurteisiksi. Läpinäkyvyys on ehkä kumppanin kanssa matkustaessa ihan romanttista, kun toista voi ihailla suihkussa, mutta äidin kanssa oli tuo huurreratkaisu hieman mukavempi vaihtoehto. Propsit siitä. Pienenpieni miinus vähäisestä henkaritilasta. Kahdelle naispuoliselle matkustajalle se oli aivan liian vähän. Erityiskiitos kuitenkin superviihtyisästä kattoterassista, jolla voi aurinkoisena päivänä grillailla itseään lepotuoleilla, ja illalla nauttia lasillisen tunnelmallisessa valaistuksessa. Ruokapuolesta ei kokemuksia, sillä aamupalat noudettiin kauppahallista. Kokonaisuus palveli kaupunkilomalaista oikein hyvin.

2015-10-05_03.35.09_1.jpg

2015-10-05_03.33.31_1.jpg

2015-10-05_03.36.50_1.jpg

2015-10-05_03.37.16_2.jpg

Kulttuuri Matkat