Barcelona

Tulin, koin ja näin. Mutta mikä tärkeintä – söin ja join. Vau! Kolme päivää Barcelonassa, ja kylläpä kaupunki antoi parastaan. Vielä lokakuussakin oiva kaupunki- ja rantaloman suloinen sekamelska. Kaksi päivää jalkojen puhki tepsuttelua, ja yksi päivä rannalla lekottelua. Ja mikä tärkeintä – litra nimenomaan litratolkulla cavaa. Matkan tunnelmiin palataan tarkemmin hieman myöhemmin. Nyt täytyy lähteä kuluttamaan kaikki churrokalorit lenkkipolulle.

pa050524.jpg

pa050532.jpg

pa050541.jpg

Kulttuuri Matkat

Alehaukka

Ai että! Vaikka olen reissun varaamisesta asti pitänyt kukkaron nyörit tiukasti kiinni ja noudattanut säästöbudjettia, en vaan voinut vastustaa. Menetin ehdottomat rakkaussandaalini koiraherran pentuhampaille muutama vuosi takaperin enkä ole löytänyt yhtä loistavasti jalkaanistuvia yksilöitä sen jälkeen. Bongasin vasemmanpuoleiset Ralph Laurenit jo viime vuonna, mutta varsin suolainen lähtöhinta jätti ne kiltisti hyllyn perukoille. Ja tietenkin missasin ne myös alennusmyynneistä. Olin jo unohtanut koko sandaalit kunnes nettiselaimeni ystävällisesti muistutti asiasta. Jotain hyötyä niistä facebookin pakollisista reunamainoksistakin. Ja kuinka ollakaan huomasin samalla kerralla alennuksessa olevan toisenkin parin, joita olen ihastellut jo pidemmän aikaa. Vaikka matkabudjetti kokikin pienen miinuksen, onpahan ainakin hyvät popot katujen tallaamiseen.

Ps. tj 7!

kengat.jpg

Ralph Lauren/ Sam Edelman 

Muoti Ostokset