Korvaaja

2015-03-29_03.48.43_1_1.jpg

Itsetehty on vain yksinkertaisesti niin paljon parempaa. Kun on muutaman viikon vedellyt taas roskaruokaa kaikissa tarjolla olevissa muodoissa keittiön toimiessa lähinnä rakennuspölyn kerääjänä, maistui omatekemät speltti-pinaattiletut suorastaan taivaallisille. Olen kyllä hurahtanut totaalisesti spelttiin. Kiva kun löytyi edes hieman terveellisempi vaihtoehto perinteisille vehnäjauholle. 

Speltti-pinaattiletut: 5dl maitoa/ 2,5 dl spelttijauhoa/ 2 kananmunaa/ 50 g voisulaa/ 75 g pakastepinaattia/ ripaus suolaa

Koti Ruoka ja juoma

Pinna

2015-03-16_07.26.35_1.jpg

Kutakuinkin tältä näyttää tällä hetkellä meillä. Aika pitkälti samanlainen fiilis on myös minulla pään sisällä. Kaaos. Olen vuosien saatossa tietenkin tottunut elämään jatkuvan remontin keskellä, mutta aina se silti näköjään ottaa voimille. Jatkuva pöly ja epäjärjestys on järjestyksen ihmiselle hieman vaikeampi pala purtavaksi. Muutama viikko onneksi enää, ja sitten se on tämän asunnon kohdalla lopullisesti siinä. Toivottavasti loppuvuoden aikana saataisiin kämppä myytyä. Minä olen ainakin jo ihan valmis siirtymään seuraavaan.

Koti Sisustus