Ostokset

Edellä mainittujen kaakelitarrojen lisäksi Tukholmasta mukaan tarttui muutama muukin pieni juttu. Parempi esitellä nekin myöhään kuin ei milloinkaan. Ehkä ajankohtaan saattoi hieman vaikuttaa myös tuo ulkona möllöttävä valoilmiö – auringoksikin sitä vissiin kutsutaan. Kuvaaminen kotioloissa on taas mahdollista ainakin pienen hetken.

Gallerianin uumenista löytyy ehkä yksi hienoimmista vaatekaupoista ainakin sisustuksensa puolesta – Hollister California. Utuinen beach house viba ja seinät täynnä surffilautoja. Painelin samantien tosin miesten osastolle t-paitavalikoiman kimppuun. Kauppa on elämys jo itsessään, mutta jonottamiseen saa kyllä varautua, sillä kyseisen kaupan on bongannut aika moni muukin. 

Jonosta hypättiinkin sitten seuraavaan jonoon. Oikeastaan meinasin kääntyä jo ovelta takaisin nähtyäni pikkuriikkisen myymälän ja sen valtavan pikkutyttölauman, joka sinne oli ahtatunut sisälle. Onneksi tiesin, mitä olin hakemassa, ja selvisin ulos melko kivuttomasti. Pitäisiköhän olla huolestunut, jos omalla käsivarrella keikkui päivän päätteeksi tismalleen samat kaksi ostoskassia kuin kymmenvuotiaiden pikkuneitien?

p3110114.jpg

Muoti Ostokset

Tarrailua

Voi sitä ihanaa ihmistä, joka keksi kaakelitarrat. Se joka keksi stressin, ja erittäin suuren ärsytyksen, ei sitten ollutkaan niin kiva. Olisi tähän tietysti kelvannut ihan mikä tahansa tarra, mutta nuo nyt sattuivat olemaan jo valmiiksi oikean muotoisia. Tässä ärsytysmaksimuksessa en ehkä olisi kyennyt tämän aikamoisen tarkkuusprojektin lisäksi vielä leikkaamaan oikean kokoisia paloja. Aikamoiset stressinpurkutavat minulla se täytyy kyllä todeta. Lopputulos kun olisi voinut myös olla se, että keskeneräinen pöytä olisi lentänyt ikkunasta pihalle ja tarrat perässä. Onnistunut lopputulos mielestäni kuitenkin tällä kertaa, ja yllättävän kivuttomasti tarrat löysivät itsensä oikeille paikoille. Pöydän jalat ehkä kaipaavat vielä valkoisen pinnan, mutta muuten se pääsee jo paikalleen parvekkeelle odottamaan kesää.

pc084991.jpg

2015-03-08_08.57.09_2.jpg

Kauneus DIY