8.2.2017 Tapaamme pt kanssa kaksi kertaa kuukaudessa. Yhteyttä pidämme kuitenkin viikoittain useamman kerran. On ihanaa, kun joku jaksaa puhua minun kanssani minun projektistani. Kannustaa ja potkia perseelle kaikella rakkaudella tietysti. Punnitus päivänä riemuitaan yhdessä pudoitetusta painosta ja taas huonompina punnituspäivinä saan tsemppausta ja kannustusta. Tämän koen todella tärkeäksi.

Pyysin pt tekemään minulle luulot pois treenin. Viikko sitten maanantaina tein kevennetyn treenin rautajalka nimisestä sarjasta. Treeni oli juuri sitä kaikkea mitä olinkin toivonut! Rankka ja hiki virtasi. Rautajalkanimitystä ei tarvinnut kauan miettiä vaan sen ihan tunsi joka liikkeessä. Treenin jälkeen alaselässä oli pientä tuntemusta, joka ei seuraavana päivänä ollut sen kummempi. Treeni sisälsi paljon kyykkyjä ja kahvakuulailua. Lihakset oli yllättävän vähän treenistä kipeät ja se oli tavallaan harmi. Rakastan liikunan jälkeisenä päivänä pientä kiristelyä lihaksissa: tietää herätelleensä taas kehoa. Tosin tiedän kyllä, että kipu lihaksissa ei välttämättä ole hyvä asia… No kuitenkin minä pidän siitä! Keskiviikona selkäni jumahti ja kävelin loppuviikon koukussa. Popsin kipulääkettä ja hölväilin kylmägeeliä. Kävin lääkärillä ja fysioterapeutilla. 

Iloinen olen kuitenkin siitä, että sain sairastellessani pidettyä mielen vireänä ja kehoni sai kaipaanmaansa lepoa. Vaikka olen aikuinen, niin joskus sitä noudattaa vain annettuja ohjeita, eikä kuuntele omaa kroppaa. Pt:ni olisi ollut varmasti hyvillään jos maanantaisen huhkimisen jälkeen olisin jättänyt tiistain salipäivän väliin. No en jättänyt, vaikka kroppa tuntui väsyneeltä ja treeni ei oikein kulkenut. Ensi kerralla olen ehkä viisaampi. Vastoinkäymisissä on aina se haaste, että jaksaa flunssan, rasitusvamman, selkäkivun tai minkä takia vaan pitää buustia yllä. Meistä jokainenhan tietää, että kun haluaa pudottaa painoa ja tulee jokin mutka matkaan niin se on yhtä kuin pilalle mennyt projekti. Miksi tätä nyt enää jatkaa kun meni jo.

Pidin sairastelun aikana hyvän ruokailurytmin. Suunnitellusti herkuttelin kahtena päivänä. Herkuttelu tarkoittaa minulle jaettu karkkipussia miehen kanssa tai kahvilla nautittua pullaa. Aikaisemmin kun olen pitänyt herkkupäiviä se on tarkoittanut koko päivän hirveää mättöä: pitsaa, karkkia, suklaata, jäätelöä. Piti päivässä ehtiä syödä koko viikon herkut. Nyt minulle ei ole herkkupäivää. Ostan namia silloin kun mieleni tekee, mutta en joka päivä tai montaa kertaa viikossa. Ja sen suklaan, suosikkini, rakkauteni olen jättänyt herkkulistaltani kokonaan pois. Ilman suklaata minulla on kohtuus herkuttelussa. Pystyn lopettamaan napostelun karkkipussin jälkeen, mutta en suklaan. Suklaasta jää putkipäälle ja se on +2kg. ”Hetken suussa, ikuyisesti lanteilla.” Nyt kun olen kunnossa, niin treenit jatkuu. Tosin kevennettynä vielä tämän viikon.

Vaikka viime viikon makasin käytännössä katsoen vain laakereilla oli painoa pudonnut -200g/vk.  Ensimmäinen ajatus oli, että VAAN!! höh. Heti perään korjasin ajatusta, että hei kiva paino on pudonnut. Koska tähän kahteen kuukauteen on mahtunut myös niitä pätkiä kun paino on noussut. Ja se jos mikä on masentavaa vaikkakin täysin normaalia. Tykkään konkretisoida asioita ja näin teen myös painonpudotuksessa. Kehostani on siis kadonnyt yksi fazerin sininen suklaa levy.

Kävin ystäväni kanssa lenkillä alkuviikosta. Kuinka hyvältä tuntuu kun saa rasittaa kroppaa ja hoitaa mieltä samalla kertaa. Nautin suunnattomasti talvisessa luonnossa liikkumisesta, pienestä pakkasesta, raikkaasta ilmasta, punaisista poskista ja kengän alla narskuvasta lumesta. Pieni harmituksen aihe on se, että pidän metsässä liikkumisesta, mutta lumen takia se on haastavaa. Lähimaaston kaikki pururadat ovat varattu hiihtäjille. Toivoisin, että tulee vielä se talvi kun kävelijöille varataan on pieni lanattu metsälenkki. Toivotan hiihtäjät tervetulleeksi samalle baanalle kanssani, vaikka he eivät minua omalle radalleen huolikkaan.

Aurinkoisia talvipäiviä!