Arkijuttuja
Voi vitsi miten kivoja kommentteja sainkaan edelliseen postaukseen. Kiitos, tulin iloiseksi<3
Mä tosiaan vietin 2 päivää aavikolla Etelä-Jordaniassa ilman kenttää, kenkiä ja huolia. Mä kirjoitan siitä myöhemmin, koska a) mun kaverilla on mielettömiä kuvia, jotka saan pian ja b) en ole ihan vielä yli siitä hommasta. Oli aika puhdistava kokemus. Oikeastaan mietin, mitä oikein olen tehnyt aiemmat viikonloput, kun en ole nukkunut luolassa Wadi Rumissa.
Noniin. Arkeen. Herätyskello 8.00, epätoivoinen arvuuttelu minkälainen sää tulee olemaan (siis säätiedotukset ei ole koskaan täällä oikeessa, useimmiten katon kun mun puhelin ilmottaa sadetta ja ulkona on +27 tai toisinpäin.) ja luultavasti väärät vaatteet päälle. 15 minuutin kipitys yliopistolle ja nuokkumaan luentosaliin.
Tällä viikolla yliopistolla on hallopedvaalit, ja kuten oon varmaan maininnut jordanialaiset tuppaavat vetämään kaiken vähän överiksi. Joten vaalimainokset ovat 3 metriä pitkiä valtavia julisteita, joissa ehdokkaat poseeraavat startup -tyylisesti kädet puuskassa, mutta hymyillen. Ja näitä mainoksia oli kaikkialla. En meinannut päästä mun tiedekuntaan sisälle, koska oven edessä oli 3×3 metriä iso lakana mun kaverista, jollain hassunhauskalla sloganilla, jotan en tietenkään ymmärtänyt. Go big or go home.
Vedin juuri kasuaalit 2 tunnin päikkärit ja koitan opiskella. Illalla meen varmaan joogaan viereiseen kaupunginosaan ja pääsen tosiaan tappelemaan niiden taksikusien kanssa. Vaikka sanoin, että olen saanut olla täällä aika rauhassa huuteluiden ja muiden osalta niin taksikuskit, ne on täysiä ämpäreitä. Bussiyhteyksiä Ammanin sisällä ei käytännössä ole, ja liikenne sekä etäisyydet tekevät kävelystä aikalailla mahdotonta, joten taksit ovat ainoa vaihtoehto liikumiseen, jos en saa kyytiä kaverilta. Hinta taksimatkalle on yleensä 1-3 euroa. Usein mä käytän Uberia tai Careemina (Lähi-Idän Uber), mutta asun niin laitakaupungilla, että iltasin ne ei oikein hengaile täällä. Ja toisaalta ne on kalliimpia, joten en halua käyttää niitä joka päivä. Jotkut taksikuskit ovat tosi mukavia, ja oon ihan liekeissä kun pääsen puhumaan niiden kanssa arabiaksi, ilman, että kukaan hihittelee vieressä. Mutta iso osa taksikuskeista on ihan uskomattomia. Koska en näytä paikkalliselta (yllätyyyys), multa koitetaan aina pyytää ylihintaa. Siis esimerkiksi 10 dinaaria 1,5 dinaarin matkasta, kuten viimeksi. Joudun lähestulkoon aina väittelemään siitä, että mittari laitetaan päälle. Jotkut yrittävät tämän jälkeen ajaaa kiertoreittejä, jotta hinta nousisi. Huomautan tästä aina kärkkääseen sävyyn ja siitä se mylly sitten lähteekin. Jordanialainen tempperamentti menee nollasta sataan ihan sekunnissa, eikä omanikaan ole tosiaan rauhallisimmasta päästä. Joten yleensä homma eskaloituu siihen, että huudetaa toisillemme kurkkusuorana ja ilmoitan avaavani taksin oven nyt, jos en pääse kotiin niinkuin haluan ja sillä hinnalla kun haluan. Tämän jälkeen tilanne rauhoittuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin, ja päädytään yleensä vielä heittämään parit joukit ennen matkan päättymistä. Tämä on kuitenkin tooosi väsyttävää. Puhumattakaan niistä kuskeista, jotka alkavat kyselemään mun kumppanin perään tai pyytävät yhteiskuvaa. Naiset eivät istu takseissa täällä etupenkillä, mutta olen useammin kuin kerran väitellyt siitä, että taksikuski haluaa minut eteen jotta näkisi mut paremmin… Tämän takia tosiaan tilailen mielummin Uberia, koska kuskit ovat nuorempia ja käyttäytyvät todella hyvin. Villiä tämä mun elämä täällä, eikö!
Ainiin, uusi instatililöytö: @scenearabia! Todella hyvää kamaa, suosittelen! Paljon postauksia nuorista tekijöistä, joilla on juuria Lähi-itään, tai jotka asuvat alueella. Tänään esimerkiksi oli mielenkiintoinen postaus maailman ensimmäisestä Saudinaisesta, joka on kiivennyt jokaisen mantereen korkeimman vuoren huipulle
Noita kuvassa olevia tuoreita manteleita mä ostan usein kotimatkalla. Siis jep, mä tajusin 24-vuotiaana ensimmäisen kerran, miltä tuore manteli näyttää. Ihan kreisiä??