Fi markazi al lurat
Olen yrittänyt kirjoittaa tätä tekstiä nyt viikon: ensin netti katosi asunnostamme viikoksi, sitten hukkasin koko tekstin ja kirsikkana kakun päälle tulin todella kipeäksi. Lopulta löysin teksin blogin automaattitallenuksista. Kiitos teknologia 2018.
Täällä sataa. Takana on ihana ihana ihana viikonloppu: torstaina vietettiin mun syntymäpäiviä meillä kotona ja juhlat jatkuivat aamu kuuteen. Eilen mentiin parantamaan oloja blinibrunssille. Mun ystävän äiti on Venäjältä kotoisin ja hän kokkasi meille nälkäisille nuorille makeita blinejä. Ah. Meillä oli myös vieraita Irbidin kaupungista. Al Hasa Street Bed And Breakfast(®) palveluksessanne.
Nyt mun pitäisi opiskella, mutta koska olen prokrastinoinnin mestari, kerron sen sijaan yliopistostani. Opiskelen siis University of Jordaniassa arabiaa kielitieteiden laitoksella. UOJ on Jordanian isoin yliopisto. Kaikki tiedekunnat sijaitsevat samalla kampuksella, joka tarkoittaa sitä, että kampusalue on valtava. Kymmenen tiedekunnan lisäksi kampuksella on asuntoloita, sairaala, kirjasto ja urheilukenttä. Olen nähnyt kampuksesta ehkä yhden kymmenesosan, koska oma laitokseni sijaitsee suhteellisen lähellä pääportteja. Kirosin jo ensimmäisenä päivänä, että hankin Segwayn selvitäkseni matkoista. Onneksi sen jälkeen huomasin, että kampuksella liikkuu myös busseja. Kampuksen turvallisuuspolitiikka on näennäisen tiukkaa: jokaisen oppilaan tulee rekisteröityä ja hankkia kuvallinen id-kortti. Kaikilla yliopiston porteilla on vartijat ja sisään pääsee vain elektronisista porteista näyttämällä id-korttia. Todellisuudessa esimerkiksi mä en ole vieläkään saanut omaa korttiani ja pääsen sisään vain huikkaamalla vartijalle ” ana adhabu ilaa al markazii al lurat” olen menossa kielikeskukseen, ja pääsen sisään.
Opiskelen pelkästään arabiaa. Kaikki vaihtarit laitettiin arabian kielen laitoksen tasokokeeseen ja jaettiin tasoille 1-9. Itse olen arabiassa tasolla kaksi. Arabiaa yliopistossa opiskelee varmaan muutama sata ihmistä, vaihtareita tästä määrästä on noin 1/3. Omassa ryhmässäni on vain vaihtareita, koska olemme niin alkeistasolla, mutta ylemmillä tasoilla kieltä opiskelee myös usea paikallinen, silti opetus kursseilla tapahtuu englanniksi.
Alkuperäinen tarkoitukseni oli lukea myös muita kursseja, mutta kandikurssit ovat kaikki aamupäivästä samaan aikaan kieliluentojeni kanssa. Tai sitten opetus on arabiaksi. Löysin sharialain tiedekunnasta yhden englannin kielisen kurssin, mutta todellisuudessa opetus oli 90% arabiaksi, joten jätin kurssin sikseen. Tämä ratkaisu on osoittautunut tosi hyväksi. Mulla on joka arkipäivä 9-13 arabian luentoja, ja kotona täytyy opiskella paljon.Uusia sanoja tulee joka viikko ainakin kymmeniä, kieliopin lisäksi. Se on aika kuluttavaa. Lisää haastavutta kielen omaksumiseen tekee se, että yliopistossa me opiskelemme fushaa. Fusha on arabian formaali versio. Sitä käytetään uutisissa, virallisissa dokumenteissa ja Koraanissa, esimerkiksi. Mutta kadulla fushaa ei puhuta. Amiia (tai ammyah, amiiah, amyyah: rakkaalla lapsella on monta nimeä.) on arabian puhuttu versio. Jos puhun fushaa kadulla tai kavereilleni, mua katotaan kuin alienia. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että opettelen kahta kieltä yhtä aikaa. Fushaa koulussa, amiiaa kotona. Kielet ovat suhteellisen samanlaisia onneksi. Tilanne on tavallaan sama, kun alottaisin Suomen kielen opiskelun alusta, mutta kaikki ympärilläni puhuisivat stadin slangia. Paitsi, että amiia, jota opiskelen koulussa on Palestiinan, Jordanian ja Syyrian alueella puhuttavaa murretta, sillä siitäkin kielestä löytyy kymmeniä eli versioita.
Onneksi amiiaa opetetaan myös 2 tuntia viikossa koulussa. Kieliopin ja kirjottamisen lisäksi meillä on keskustelutunteja sekä kuulunymmärtämistä. Mun kielitaito oli ihan surkea, kun tulin tänne, joten haastetta riittää. Olen usein tosi väsynyt koulun jälkeen, mutta nautin tästä kyllä ihan hurjan paljon! Olen oppinut kahdessa viikossa enemmän, kuin koko vuoden aikana Suomessa. Professorit täällä todella haluavat saada meidät oppimaan, ja osaavat tehdä alkeisfushasta hauskaa, vaikka luentomateriaalimme vastaavat lähinnä ala-asteen oppikirjoja. Mun ystävät myös pyrkivät kirjoittamaan tekstareita arabiaksi ja muistavat hidastaa puhuessaan, jos pyydän. Olen nyt siinä vaiheessa, että erotan sanat puheesta. Ymmärrän siis, mitä en ymmärrä. Se on aikamoinen kehitys jos kuukausi sitten en osannut edes lukea näitä kirjaimia.
Nyt palaan kuunteluharjoitusten pariin. Mun pitäisi ymmärtää 6 minuuttia puhetta, olen kuunnellut nauhoitteen about 25 kertaa ja saanut yhden vastauksen…Posin kautta! (Mun kuvat on ihan kammottavia, anteeksi siitä. Arjen keskellä ei osaa enää kuvata kaikkea, joten esimerkiksi yliopistoalueesta mulla ei oikeasti ole yhtään kuvaa puhelimessa. Nämäkin kuvat ovat vain muistiinpanoja varten, sillä en aina jaksa kirjoittaa kaikkea taululle kirjoitettua ylös… Koitan tsempata!)